Alexander-Christian Leijonhufvud
Nov 10, 2018 17:57:42 GMT 2
Post by Meli on Nov 10, 2018 17:57:42 GMT 2
† Alexander-Christian
Leijonhufvud †
Kokonimi: Alexander-Christian Johan Ludvig Leijonhufvud
Kutsumanimet: Herra Alexander-Christian (/Leijonhufvud), Kirjailija-runoilija Alexander-Christian (/Leijonhufvud), läheisille pelkkä Alexander (+ A-C)
(Alexander-Christian toivoo häntä kutsuttavan hänen etunimellään, mutta useimmat eivät ole tietoisia asiasta tai ovat muuten vain niin orientoituneita noudattamaan etikettisäädöksiä, että kutsuvat kirjailija-runoilijaa hänen sukunimellään.)
Syntymäpäivä: 8.9.1737
Ikä: 42 vuotta (vuonna 1779)
Sukupuoli: mies
Kansallisuus: ruotsalainen
Asema/sääty: vapaaherran nuorempi poika/aatelisto
Ammatti: kirjailija-runoilija (+ säveltäjä)
Siviilisääty: leski
Suhteet
Perhe:
Vapaaherra Johan Leijonhufvud (isä) †
Fru Leijonhufvud (äiti)
Vapaaherra Frans Leijonhufvud (s.1733, 45v.) (isoveli)
Jenny af Grahn (os. Leijonhufvud) (s.1735, 43v.) (isosisko)
Jonas Leijonhufvud (pikkuveli) †
Arianne Leijonhufvud (os. von Herzog) (vaimo) †
Alexander-Christianin isä vapaaherra Johan Leijonhufvud kuoli äkilliseen sydänkohtaukseen Alexanderin ollessa kahdentoista vanha. Alexanderilla ja hänen isällään oli melko kireät välit, ja isänsä kuoleman jälkeen Alexander oli melkein helpottunut, että oli päässyt häntä vahtaavasta ja painostavasta isästään eroon.
Alexander-Christianin äiti fru Leijonhufvud on aina ollut ankara lapsiaan kohtaan, minkä takia Alexanderin ja hänen äitinsä välit eivät ole koskaan olleet järin lämpimät tai läheiset. Nuoruusvuosinaan – etenkin teini-iässä – Alexander lievästi sanottuna halveksi äitiään, ja yritti olla tämän kanssa tekemisissä mahdollisimman vähän. Ajan kanssa Alexanderin ja hänen äitinsä välit ovat hieman kohentuneet, ja nykyään heidän välinsä ovat melko muodolliset, vaikka Alexander kirjoittaakin äidilleen säännöllisesti.
Alexander-Christian ei ole koskaan ollut järin läheinen hänen sisarustensa Fransin, Jennyn ja Jonaksen kanssa. Kaikista etäisimmät välit Alexanderilla on aina ollut Leijonhufvudien ainoaan tyttäreen Jennyyn. Jennyn muutettua pois kotoa avioiduttuaan ruotsalaisen varakreivin kanssa Alexander ei ole enää ollut minkäänlaisissa yhteyksissä sisarensa kanssa. Fransia Alexander katsoi ylöspäin koko lapsuutensa ajan, mutta teini-iässä Alexanderin suhtautuminen isoveljeensä muuttui, ja nykyään heidän välinsä ovat varsin muodolliset, vaikka Frans onkin usein yrittänyt lähentyä veljensä kanssa. Alexanderin pikkuveli Jonas menehtyi jo kahdenvuoden ikäisenä keuhkokuumeeseen. Alexander suhtautui kuusi vuotta nuorempaan pikkuveljeensä isovelimäisen suojelevasti, muttei ehtinyt erityisemmin kiintyä veljeensä, ennen kuin tuo sairastui ja kuoli.
Ollessaan kahdenkymmenenkahden vanha Alexander-Christian avioitui tosirakkautensa itävaltalaisen herttuan tyttären Arianne von Hertzogin kanssa. Pari ehti elää yhdessä ja olla naimisissa vain kaksi onnellista vuotta, ennen kuin Arianne joutui traagiseen hevosvaunuonnettomuuteen ja menehtyi.
Ystävät:
Lambert von Fuhrmann
Pitkäaikaisia ystäviä Alexander-Christianilla on hyvin vähän. Mies on tavannut elämänsä aikana matkustellessaan lukuisia ihmisiä, joista useimmat ovat pyrkineet hänen suosioonsa. Etenkin opiskeluaikoinaan Alexander oli varsin suosittu. Opiskeluajoilta on myös peräisin Alexanderin ainut ystävä, johon hän on tosissaan pitänyt yhteyttä, nykyään Ranskassa asuva itävaltalainen kirjallisuuden professori Lambert von Fuhrmann. Alexander vaihtaa Lamberin kanssa kirjeitä ja on tavannutkin miehen muutaman kerran vielä opiskeluaikojen jälkeenkin.
Tuttavat:
Useat eurooppalaiset kuninkaalliset & aateliset
Lukuisat rakastajattaret
Sisarusten perheet
Alexander-Christian on henkilökohtaisesti tavannut usean eurooppalaisen valtion kuninkaallisia ja vieraillut heidän hoveissaan. Lisäksi mies on tehnyt tuttavuutta muiden eurooppalaisten merkittävien henkilöiden, kuten korkeassa asemassa olevien aatelisten ja pappien, kanssa. Alexander ei ole järin läheisissä väleissä minkään maan kuninkaallisten kanssa, mutta hän pitää erityisesti kotimaansa Ruotsin sekä nykyisen maansa Ranskan kuningasperheistä.
Alexander-Christianilla on ollut elämänsä aikana lukuisia rakastajattaria, ja niitä löytyy ympäri Eurooppaa. Alexanderin rakastajattaret ovat tyypillisesti aina olleet viehättäviä aatelisnaisia hyvistä piireistä, joissa kirjailija-runoilijaa on ihailtu ja arvostettu. Alexander tuskin itsekään muistaa kaikkien rakastajattariensa nimiä tai kansallisuuksia, sillä useimmat heistä ovat olleet miehelle vain niin sanotusti ”muutaman illan juttuja”.
Ulkonäkö
Alexander-Christian on pitkä mies, lähes 190 senttimetrinen. Pituutensa – kuten suurimman osan muistakin ulkonäkönsä piirteistä – hän on perinyt isältään. Miehelllä on erittäin hyvä ryhti ja kaunis suora selkä. Ruumiinrakenteeltaan Alexander on hyvin hoikka, ja vaikka hänellä onkin lihasmassaa jonkin verran, ei se juurikaan näy päällepäin. Alexander on koko elinikänsä – etenkin aloitettuaan matkailun – harrastanut säännöllisesti liikuntaa, erityisesti kävelyä, jonka ansiosta hänen ulkonäkönsä antaa kuvan hyväkuntoisesta ja elinvoimaisesta miehestä.
Alexander-Christian on liikkeiltään melko harkitsevainen ja maltillinen, ja useimmiten hänen liikkeensä ovat sulavia ja huoliteltuja. Mies tykkää taiteilijamaisesti ajatella ihmisten liikkeiden kuvaavan heidän persoonaansa ja taitojaan. Alexander haluaa omilla liikkeillään ja kehonkielellään viestittää olevansa luonteeltaan harkitsevainen, kärsivällinen ja viisas, mutta myös menestyksekäs.
Alexander-Christianin puhetapa on hyvin tasainen ja miellyttävä. Hän puhuu varmalla vakaalla äänellä, jossa on usein ripaus salaperäistä mietteliäisyyttä. Alexanderin ääni on usein keskimääräistä hiljaisempi, joka saa ihmisen kiinnostumaan hänestä ja kiinnittämään erityisen tarkasti huomiota miehen jokaiseen sanaan. Alexander onkin sopivan matalan ja otteessaan pitävän äänensä takia hyvä puhuja, jota ihmiset mielellään kuuntelevat. Tästä on hyötyä miehen lukiessa runojaan ääneen.
Alexander-Christianin ihonväri on jotakin hieman ruskettuneen ja kalpean väliltä. Lapsena Ruotsissa asuessaan Alexander harvemmin koki paahtavaa auringon paistetta, jolloin hän ei myöskään päässyt ruskettumaan. Myöhemmin ulkomailla eleltyään mies on huomannut ruskettuvansa pikkuhiljaa, mikä ei häntä oikeastaan haittaa.
Alexander-Christianin hiukset ovat pikkuisen suklaanruskeaa vaaleammat, ja ne ylettyvät takaa lähes niskaan asti taipuen holtittomasti puolelta toiselle. Useimmiten matkustellessaan Alexander ei muotoile hiuksiaan, vaan antaa niiden olla luonnollisen sekaisin. Mies ei myöskään koskaan ole ymmärtänyt peruukkien päälle, vaan tyytyy mieluummin olemaan ilman.
Kasvonpiirteet ovat Alexander-Christianilla hyvin selkeät. Miehen kasvot ovat aika lailla ovaalin muotoiset korkeine poskipäineen, mutta leuka on hieman teräväreunaisempi. Alexanderin silmät ovat pikkuisen tämän hiuksia tummemmat eli hyvin syvän tummanruskeat. Miehen kulmakarvat ovat tuuheat ja hyvin huolitellut, hiusten kanssa täsmälleen samaa sävyä. Alexanderin nenä ei ole täysin suora, eikä kovin sirokaan, vaan siinä näyttää suorastaan olevan jotakin kreikkalaista perimää. Miehellä on lyhyet, mutta tuuheat ja tummat ripset, jotka erottuvat edukseen silmistä.
Alexander-Christianin suuret vaaleat huulet kääntyvät pehmeän lempeästi ylöspäin miehen hymyillessä. Miehen perusilme on vakava, mutta hänen hymynsä on useimmiten joko erityisen sydäntä lämmittävä tai salaperäinen – tosin jälkimmäinen todennäköisempi vaihtoehto.
Alexander-Christian ei ole enää täysin nuori, mikä näkyy hänen ulkonäössään lähinnä miehen kasvoissa. Alexanderin silmänaluset ovat nykyään yhä useammin tummat, vaikka mies nukkuisikin kunnolliset yöunet. Lisäksi Alexanderilla näkyy kasvoissaan helposti stressin ja huolen aiheuttamia ryppyjä, kun hän jää johonkin ajatukseen kiinni ja kamppailee sen kanssa. Alexanderilla on lisäksi aina pieni parransänki, joka myös tuo miehen kasvoihin hieman lisää ikää.
Vaikka Alexander-Christian onkin taiteilija, ei hänellä oikeastaan ole mitään ihmeellistä omaa persoonallista pukeutumistyyliään. Erityisen hienostuneet puvut eivät useimmiten ole Alexanderin mieleen, sillä mies pitää enemmän klassisen pelkistetyistä, hillityistä ja täten tyylikkäistä vaatteista. Alexander tykkää kuitenkin välillä repäistä ja kokeilla jotakin täysin uutta ja yllättävää. Esimerkiksi juhlien tullen Alexander myöntyy käyttämään kalliita ja jopa pröystäileviä kokonaisuuksia, mutta harvemmin mitään erityisen värikästä. Miehelle ei ole mikään ongelma käyttää rahaa vaatteisiin tai muuhun näkyvään omaisuuteen, vaan oikeastaan hän pitää siitä, että saa osoittaa omaa varallisuuttaan muille.
Alexander-Christian pitää yksinkertaisista koruista, etenkin nahkarannekkeista ja sormuksista, joita hän erityisesti suosii juhlien tullen. Kahta korua mies kuitenkin kantaa aina mukanaan – vihkisormustaan sekä metallista krusifiksia, jonka hän sai isältään lahjaksi samana vuonna, kun tämä kuoli.
Ensivaikutelma Alexander-Christianista ulkonäön perusteella on klassisen hyvänäköinen ja tyylikäs. Toisaalta, kun tarkastelee miestä hetken, huomaa, ettei hän näytä kuuluvan oikein minkään kansallisuuden raameihin. Alexander ei ole tyypillisen ruotsalaisen näköinen, muttei hän myöskään mene täysin keskieurooppalaisesta. Mies on ikään kuin ”yhdistelmä monen maan kansalaisten piirteitä ja tapoja”, kuten hän itse tykkää sanoa.
Luonne
Alexander-Christianin luonne tukee suurilta osin hänen ulkonäkönsä luomaa vaikutelmaa klassisen tyylikkäästä herrasmiehestä, mutta välillä se myös onnistuu särkemään tuon vaikutelman täysin. Alexander käyttäytyy hyvin eri tavoin eri tilanteissa, ja välillä vaikuttaa siltä, kuin miehellä olisi useampi kuin yksi persoona.
Voitaisiin sanoa, että ensimmäinen ja ehkä jopa kaikkein merkittävin Alexander-Christianin niin sanotuista persoonista on hänen taiteilijapersoonansa. Alexander-Christian on romaanikirjailija, novellikirjailija, runoilija, näytelmäkirjailija, säveltäjä, opettaja sekä seikkailija, mutta ennen kaikkea hän pitää itseään taiteilijana. Alexanderin taiteilijapersoona on mietteliäs, arvoituksellinen, salaperäinen sekä useimmiten hyvin vakava. Mies tykkää puhua arvoituksin tai runollisesti ja tekee usein itsestään mysteerin, jota kenenkään ei ole mahdollista selvittää. Kun Alexander on luovassa tilassa, hän tahtoo useimmiten olla yksin ja keskittyä siihen, mihin ikinä hänen hetkellinen inspiraationsa häntä johdattaa. Alexander saa välillä niin sanottuja ”luovuuden puuskia”, jolloin hän pyrkii kirjoittamaan ylös päähänsä pälkähtäneet ajatukset, eikä silloin siedä sitä, että häntä häiritään.
Tärkeimpänä elämäntehtävänään Alexander-Christian pitää kirjoittamista, minkä takia hän tahtoo tulla muistetuksi erityisesti kirjailijana ja runoilijana. Kirjoittaminen on aina ollut Alexanderille luontevaa tapa paeta tai vastakohtaisesti kohdata häntä ympäröivä yhteiskunta. Kirjoittaminen on Alexanderille myös keino kommunikoida muiden kanssa, sillä mies on esimerkiksi erittäin hyvä kirjeiden ja puheiden kirjoittamisessa, ja hänellä on siisti ja omaperäinen käsiala ja nimikirjoitus.
Toisena tärkeänä ja keskeisenä asiana elämässä Alexander-Christian pitää matkustelemista. Hän on taiteilijan ohella seikkailija ja tahtoo nähdä maailmaa mahdollisimman paljon. Usein Alexander sanoo matkojensa syyksi inspiraation haun, mutta tämä ei ole perimmäinen syy sille, miksei mies asetu aloilleen. Jollain tasolla Alexander on hieman sitoutumiskammoinen, eikä hän viihdy yhdessä paikassa pitkään, minkä takia Alexanderilla ei voi olla varsinaista ja pysyvää kotia. Mies ei osaa elää samassa ympäristössä kauaa, vaan kertoo maailman kutsuvan häntä jatkamaan vaellustaan.
Vaikka kirjoittaminen ja taide ovatkin Alexander-Christianin intohimo, tavoittelee hän myös elämässään maallisia rikkauksia. Mies on kilpailuhenkinen ja tahtoo olla paras siinä, mitä tekee. Hän myös helposti kadehtii muita, vaikkei sitä koskaan myönnäkään. Alexander ei näe taiteen tekemistä työnä ja karttelee muun ylimystön tavoin työntekoa. Mies on pessimistisesti lähtökohtaisesti sitä mieltä, että mikäli ei ole taiteellisesti lahjakas jo syntyessään, ei tule sitä koskaan eläissään olemaan. Esimerkiksi sanonta ”Kukaan ei ole seppä syntyessään” on täysin vastoin Alexanderin ajatusmaailmaa. Mielipiteestään huolimatta Alexander kuitenkin useimmiten kannustaa muita kehittämään itseään ja opiskelemaan. Hän on erittäin hyvä ja kärsivällinen opettaja siitä huolimatta, että osaa harvoin nähdä oppilaissaan piilevän potentiaalisuuden ja uskoa siihen.
Alexander-Christian osaa olla varsinainen naistenmies sille päälle sattuessaan. Yhtenä Alexanderin persoonista voitaisiin siis pitää ”naistenmiespersoonaa”, vaikka tämä persoona onkin hyvin salattu ja tuntematon ja jäänyt viime aikoina taka-alalle. Alkoholi maistuu Alexanderille runsaampina määrinä nykyään yhä useammin. Alkoholin vaikutuksen alaisena Alexander on hyvinkin melankolinen, dramaattinen ja pessimistinen. Humaltuneena hän visertää aina sitä samaa sävelmää – valittaa, kuinka hänen koko elämänsä on yhtä suurta tragediaa.
Vaikka välillä Alexander-Christian onkin rahaa, mainetta ja kunniaa tavoitteleva itsekäs naistenmies, osaa hän myös olla mitä kärsivällisin, kohteliain, ymmärtäväisin ja hienostunein herramies sekä opettaja. Yleisimmin miehestä välittyykin jo ulkonäönkin perusteella hänen hillitty ja asiallinen puolensa, jota hän usein pitää yllä etenkin suuren yleisön edessä.
Vaikka Alexander-Christian taiteilijana vetäytyykin usein omaan rauhaansa, on hän myös aika ajoin erittäin seurallinen persoona. Miehestä on mukavaa välillä käydä pitkiäkin keskusteluja esimerkiksi historiasta, josta hän on kiinnostunut. Erityisesti Antiikin Kreikka kiehtoo Alexanderia. Mies tykkää kertoilla tarinoita matkoistaan, joita hän aina vähän värittää, vaikkei se olisikaan tarpeen – onhan hän jo itsessään hyvä tarinankertoja. Lisäksi uskonnolliset asiat kiinnostavat miestä, eikä hän koskaan kieltäydy keskustelemasta niistä.
Kehut ovat aina olleet Alexander-Christianille yhdentekeviä. Häntä kehuttiin äärimmäisen harvoin lapsena, joten hän ei pidä muiden ihmisten arvostusta sinänsä arvokkaana, vaan enemmänkin tienä menestykseen. Miehestä on kieltämättä mukava kuulla ihmisten ylistävän häntä, vaikkei hän otakaan näiden sanoja todesta. Kun Alexander kuulee kirjoitustaitoaan tai teoksiaan kehuttavan, hän usein vastaa kirjoittamisen olevan ainut asia, mitä hän osaa.
Vaikka Alexander-Christian kuinka väittäisi osaavansa vain kirjoittaa, on hänellä toki muitakin taitoja. Kaunissanainen mies on lahjakas myös musiikissa – pitihän hänestä alun perin tulla säveltäjä. Viisitoistavuotiaaksi asti Alexander opiskeli musiikkia tosissaan ja oppikin sinä aikana soittamaan pianoa, viulua, selloa sekä hieman kitaraa ja huilua. Alexander edelleenkin soittaa usein yksinollessaan, muttei missään nimessä näe itseään lahjakkaana tai esiintymiskelpoisena. Viime aikoina Alexander on hakeutunut musiikin pariin entistä useammin, ja hän on jopa aloitellut uusia sävellyksiä.
Asioita, joista Alexander-Christian todella nauttii, ovat muun muassa kävely, luonto sekä sikarin poltto. Alexander pitää suuresti koirista ja hankkisi varmasti oman, mikäli ei matkustelisi niin paljon. Muut eläimet eivät niinkään ole miehen mieleen, mutta lapsista hän yleisesti ottaen pitää, vaikkei tahdokaan omia. Ratsastamisesta ja tanssimisesta Alexander ei niinkään välitä.
Alexander-Christian on hyvin monipuolinen, kiinnostava, innostava ja itsevarma persoona, ja hän myös osaa yllättää ihmiset ympäri maailmaa. Mies onnistuu miellyttämään helposti esimerkiksi kuninkaallisia, sillä hän ei koskaan teoksissaan arvostele yhteiskunnan epäkohtia, vaan on tähän asti ainoastaan ylistänyt hallitsijoita ja valtioita ympäri maailmaa. Alexander-Christian on kuitenkin myös sisäisesti hyvin ristiriitainen persoona, ja hänellä on monia vahvoja mielipiteitä.
Menneisyys
Alexander-Christian Johan Ludvig Leijonhufvud syntyi Ruotsissa Örebron kaupungissa herra ja rouva Leijonhufvudin kolmanneksi lapseksi. Alexander-Christianin isä, vapaaherra Leijonhufvud, oli – jostain käsittämättömästä syystä – päättänyt, että perheeseen syntyneestä toisesta pojasta tulisi säveltäjä. Niinpä jo kahden vuoden ikäisenä Alexander-Christian aloitti musiikilliset opintonsa isänsä valvovan ja arvostelevan katseen alla.
Kului kuusi vuotta Alexander-Christianin syntymästä, ennen kuin perheeseen syntyi uusi lapsi – poika, joka sai nimen Jonas. Hetken aikaa Alexanderin isän kaikki huomio keskittyi Alexanderin uuteen pikkuveljeen, ja Alexander sai opiskella kaikessa rauhassa ilman isänsä painostusta. Tästä nuori Alexander oli hyvin kiitollinen pikkuveljelleen.
Kahden vuoden kuluttua Alexander-Christianin nuorempi veli Jonas sairastui vakavaan keuhkokuumeeseen ja menehtyi pian sen jälkeen. Alexander oli tällöin kahdeksan. Niihin aikoihin hänen isänsä alkoi taas kiinnittää enemmän huomiota poikansa opintoihin. Vapaaherralle oli tullut jo selväksi, ettei Alexander ollut musiikissa luonnonlahjakkuus, vaikka poika oppikin nopeasti ja hänessä oli silti potentiaalia.
Veljensä Jonaksen syntymän jälkeen Alexander-Christian oli alkanut kirjoittaa runoja, tarinoita ja satuja. Pikkuveljensä kuoleman jälkeen, kun hänen isänsä rupesi taas painostamaan häntä musiikin pariin, kertoi hän isälleen haluavansa musiikin opiskelun sijaan kirjoittaa. Alexander jopa näytti vanhemmilleen runojaan, mutta hänen isänsä oli järkkymätön. Hän käski poikaansa unohtaa haaveilun, sillä vapaaherran mielestä kirjailijana ei tehty kunniakkaasti elantoa niin kuin säveltäjänä. Herra Leijonhufvud jopa takavarikoi poikansa kirjoitukset ja käytti ne takansytykkeenä. Siitä lähtien Alexander kirjoitti salaa ja piti tuotoksensa visusti itsellään.
Vuodet kuluivat, ja Alexander-Christian opiskeli. Alexanderin ollessa yhdentoista hänen isänsä alkoi puhumaan vakavissaan Tukholman musiikkikoulusta, jonne hän halusi Alexanderin hakevan. Niihin aikoihin Alexander sävelsi ensimmäiset kappaleensa, joilla hänen oli tarkoitus osallistua vuoden kuluttua pidettäviin koulun pääsykokeisiin.
Vain muutamaa kuukautta ennen Tukholman musiikkikoulun pääsykokeita Alexander-Christianin isä sai sydänkohtauksen ja kuoli. Alexanderin perhe oli murheen murtama, mutta hänen vanhempi veljensä kehotti Alexanderia isän kuolemasta huolimatta pyrkimään kouluun, ja niin Alexander teki.
Parin kuukauden kuluttua Alexander-Christian sai hyväksymiskirjeen Tukholman musiikkikoululta, ja niinpä hän jätti perheensä ja matkasi Tukholmaan. Tähän asti Alexander oli opiskellut ainoastaan kotiopettajan johdolla, jonka lisäksi hänellä oli ollut tietenkin oma musiikkiin erikoistunut opettajansa. Kotoa lähtö ja suuri koulu olivat Alexanderille siis täysin uusia ja jännittäviä asioita.
Tukholman musiikkikoulussa Alexander-Christianin opinnot sujuivat aluksi kiitettävästi, mutta parin ensimmäisen vuoden jälkeen hänen tasonsa heikkeni. Opettajat käskivät Alexanderia keskittymään, mutta teini-iän saavuttanutta poikaa – joka kirjoitti salaa intohimoisesti ensimmäistä romaaniaan – oli mahdotonta saada kuuntelemaan. Alexander uhottiin jopa potkia ulos musiikkikoulusta, mikäli hän ei alkaisi taas opiskella yhtä ahkerasti kuin ensimmäisinä vuosinaan. Alexander ei ottanut tätä kuuleviin korviinsa, ja niinpä viisitoistavuotias nuori mies palasi kotiinsa Örebro’hon erottamiskirje kädessään.
Alexander-Christianin isoveli Frans ja äiti fru Leijonhufvud kehottivat poikaa kokeilemaan jotakin toista koulua, mutta Alexander ei enää jaksanut miellyttää muita. Hän kertoi päättäneensä lähteä opiskelemaan kirjallisuutta, olipa hänen perheensä siitä mitä mieltä tahansa.
Kuusitoistavuotiaana Alexander-Christian matkusti Pariisin. Siellä hän aloitti opintonsa kirjallisuuden parissa ja hakeutui itsensä laisten ihmisten seuraan esimerkiksi käymällä kuuluisissa salongeissa. Opiskeltuaan ja eleltyään ensin kolme vuotta Ranskassa Alexander lähti Itävaltaan Wieniin katsomaan, mitä sillä oli hänelle tarjottavana.
Wienissä Alexander-Christian opiskeli, kirjoitti, oli kanssakäymisissä useiden taiteilijoiden kanssa ja myöhemmin jopa opetti. Wienissä Alexander myös rakastui wieniläisen herttuan nuorimpaan tyttäreen Arianne von Herzogiin. Rakkaus oli molemminpuolista, ja niinpä pikkuhiljaa kuuluisuuteen nouseva kirjailija-runoilija ja herttuan tytär menivät naimisiin Alexanderin täytettyä kaksikymmentäkaksi.
Parin vuoden kuluttua parin avioitumisesta Arianne joutui hevosvaunuonnettomuuten ja menehtyi. Alexander ja Arianne eivät olleet vielä saaneet lapsia, joten Alexander jäi leskeksi ilman perheenlisäyksiä.
Kuuden vuoden kuluttua Itävaltaan saapumisestaan Alexander-Christian palasi kotiinsa Ruotsiin. Tässä vaiheessa hän oli jo julkaissut ensimmäisen romaaninsa ja toinen oli valmistumassa. Alexanderin runot olivat nousseet jonkin verran kansan tietoisuuteen, mutta kirjailija-runoilija ei vielä ollut tavoittanut kuuluisuutensa huippua.
Alexander-Christian ei viihtynyt kotonaan Ruotsissa, muttei hän myöskään halunnut palata enää Itävaltaan tai Ranskaan. Niinpä tuore kirjailija-runoilija otti ja lähti matkaamaan maailmaa.
Muutamia vuosia matkailtuaan Alexander-Christian oli päätynyt Venäjälle. Hän majaili väliaikaisesti erään maineikkaan venäläisen aatelisen kartanossa, kun hänet saavutti viesti itse Ruotsin kuninkaalta. Kuningas oli mieltynyt hänen tähän asti julkaisemiin teoksiinsa, ja tässä vaiheessa jo lähes koko Euroopan tuntema kirjailija-runoilija sai henkilökohtaisen kutsun Ruotsin kuninkaan hoviin. Matkailun makuun päässyt lähes kolmekymmentävuotias mies kuitenkin kieltäytyi kohteliaasti kutsusta.
Vuodet vierivät ja Alexander-Christian löysi pian itsensä taas kotoaan Ruotsista. Tällä kertaa hän otti Ruotsin kuninkaan kutsun vastaan ja muutti väliaikaisesti asumaan kuninkaan hoviin, jossa häntä arvostettiin suuresti ja pidettiin hovirunoilijana.
Reilun vuoden kuluttua Ruotsiin jo toista kertaa palattuaan Alexander-Christian sai jälleen kutsun. Tällä kertaa kutsuja oli itse Ranskan kuningas Théodore XV, joka toivoi hänkin ruotsalaista kuuluisaa kirjailija-runoilijaa vieraakseen. Ranskan kuningasperhe oli muun maailman tavoin ihastunut Alexander-Christianin töihin. Alexander oli lähiaikoina ikävöinyt Ranskaa, ja niinpä hän oitis pakkasi tavaransa ja matkusti Versailles’hin.
Nyt
Kirjailija-runoilija Alexander-Christian Leijonhufvud on menehtynyt sairauden takia. Versailles'n palatsin kappelissa järjestettävien hautajaisten päivämäärä julkistetaan pian.
Muuta
•Puhuu äidinkielensä ruotsin lisäksi sujuvaa saksaa (opiskellut lapsesta asti) ja ranskaa (opiskellut lapsesta asti) sekä melko sujuvaa latinaa (opiskellut kirjallisuuden takia) ja italiaa (opiskellut musiikin takia)
•Kirjoittaa nykyään suurimmaksi osaksi teoksensa ranskaksi mutta Itävallassa ollessaan teki myös monia teoksia saksaksi
•On matkustellut ympäri Eurooppaa ja käynyt mm. Itävallassa, Preussissa, Saksassa, Ranskassa, Venäjällä ja Iso-Britanniassa
•Majoittuu matkoillaan usein aatelisten tiluksilla tai hienoimmissa maataloissa, joskus myös taivasalla
•Säveltänyt muutaman julkaisemattoman kappaleen, viulu- ja pianokonserton sekä muuta musiikkia
•On erittäin yliherkkä pähkinöille, mantelille, osalle hedelmistä sekä joillekin mausteille. Nämä aiheuttavat hengitysvaikeuksia.
Leijonhufvud †
Kokonimi: Alexander-Christian Johan Ludvig Leijonhufvud
Kutsumanimet: Herra Alexander-Christian (/Leijonhufvud), Kirjailija-runoilija Alexander-Christian (/Leijonhufvud), läheisille pelkkä Alexander (+ A-C)
(Alexander-Christian toivoo häntä kutsuttavan hänen etunimellään, mutta useimmat eivät ole tietoisia asiasta tai ovat muuten vain niin orientoituneita noudattamaan etikettisäädöksiä, että kutsuvat kirjailija-runoilijaa hänen sukunimellään.)
Syntymäpäivä: 8.9.1737
Ikä: 42 vuotta (vuonna 1779)
Sukupuoli: mies
Kansallisuus: ruotsalainen
Asema/sääty: vapaaherran nuorempi poika/aatelisto
Ammatti: kirjailija-runoilija (+ säveltäjä)
Siviilisääty: leski
Suhteet
Perhe:
Vapaaherra Johan Leijonhufvud (isä) †
Fru Leijonhufvud (äiti)
Vapaaherra Frans Leijonhufvud (s.1733, 45v.) (isoveli)
Jenny af Grahn (os. Leijonhufvud) (s.1735, 43v.) (isosisko)
Jonas Leijonhufvud (pikkuveli) †
Arianne Leijonhufvud (os. von Herzog) (vaimo) †
Alexander-Christianin isä vapaaherra Johan Leijonhufvud kuoli äkilliseen sydänkohtaukseen Alexanderin ollessa kahdentoista vanha. Alexanderilla ja hänen isällään oli melko kireät välit, ja isänsä kuoleman jälkeen Alexander oli melkein helpottunut, että oli päässyt häntä vahtaavasta ja painostavasta isästään eroon.
Alexander-Christianin äiti fru Leijonhufvud on aina ollut ankara lapsiaan kohtaan, minkä takia Alexanderin ja hänen äitinsä välit eivät ole koskaan olleet järin lämpimät tai läheiset. Nuoruusvuosinaan – etenkin teini-iässä – Alexander lievästi sanottuna halveksi äitiään, ja yritti olla tämän kanssa tekemisissä mahdollisimman vähän. Ajan kanssa Alexanderin ja hänen äitinsä välit ovat hieman kohentuneet, ja nykyään heidän välinsä ovat melko muodolliset, vaikka Alexander kirjoittaakin äidilleen säännöllisesti.
Alexander-Christian ei ole koskaan ollut järin läheinen hänen sisarustensa Fransin, Jennyn ja Jonaksen kanssa. Kaikista etäisimmät välit Alexanderilla on aina ollut Leijonhufvudien ainoaan tyttäreen Jennyyn. Jennyn muutettua pois kotoa avioiduttuaan ruotsalaisen varakreivin kanssa Alexander ei ole enää ollut minkäänlaisissa yhteyksissä sisarensa kanssa. Fransia Alexander katsoi ylöspäin koko lapsuutensa ajan, mutta teini-iässä Alexanderin suhtautuminen isoveljeensä muuttui, ja nykyään heidän välinsä ovat varsin muodolliset, vaikka Frans onkin usein yrittänyt lähentyä veljensä kanssa. Alexanderin pikkuveli Jonas menehtyi jo kahdenvuoden ikäisenä keuhkokuumeeseen. Alexander suhtautui kuusi vuotta nuorempaan pikkuveljeensä isovelimäisen suojelevasti, muttei ehtinyt erityisemmin kiintyä veljeensä, ennen kuin tuo sairastui ja kuoli.
Ollessaan kahdenkymmenenkahden vanha Alexander-Christian avioitui tosirakkautensa itävaltalaisen herttuan tyttären Arianne von Hertzogin kanssa. Pari ehti elää yhdessä ja olla naimisissa vain kaksi onnellista vuotta, ennen kuin Arianne joutui traagiseen hevosvaunuonnettomuuteen ja menehtyi.
Ystävät:
Lambert von Fuhrmann
Pitkäaikaisia ystäviä Alexander-Christianilla on hyvin vähän. Mies on tavannut elämänsä aikana matkustellessaan lukuisia ihmisiä, joista useimmat ovat pyrkineet hänen suosioonsa. Etenkin opiskeluaikoinaan Alexander oli varsin suosittu. Opiskeluajoilta on myös peräisin Alexanderin ainut ystävä, johon hän on tosissaan pitänyt yhteyttä, nykyään Ranskassa asuva itävaltalainen kirjallisuuden professori Lambert von Fuhrmann. Alexander vaihtaa Lamberin kanssa kirjeitä ja on tavannutkin miehen muutaman kerran vielä opiskeluaikojen jälkeenkin.
Tuttavat:
Useat eurooppalaiset kuninkaalliset & aateliset
Lukuisat rakastajattaret
Sisarusten perheet
Alexander-Christian on henkilökohtaisesti tavannut usean eurooppalaisen valtion kuninkaallisia ja vieraillut heidän hoveissaan. Lisäksi mies on tehnyt tuttavuutta muiden eurooppalaisten merkittävien henkilöiden, kuten korkeassa asemassa olevien aatelisten ja pappien, kanssa. Alexander ei ole järin läheisissä väleissä minkään maan kuninkaallisten kanssa, mutta hän pitää erityisesti kotimaansa Ruotsin sekä nykyisen maansa Ranskan kuningasperheistä.
Alexander-Christianilla on ollut elämänsä aikana lukuisia rakastajattaria, ja niitä löytyy ympäri Eurooppaa. Alexanderin rakastajattaret ovat tyypillisesti aina olleet viehättäviä aatelisnaisia hyvistä piireistä, joissa kirjailija-runoilijaa on ihailtu ja arvostettu. Alexander tuskin itsekään muistaa kaikkien rakastajattariensa nimiä tai kansallisuuksia, sillä useimmat heistä ovat olleet miehelle vain niin sanotusti ”muutaman illan juttuja”.
Ulkonäkö
Alexander-Christian on pitkä mies, lähes 190 senttimetrinen. Pituutensa – kuten suurimman osan muistakin ulkonäkönsä piirteistä – hän on perinyt isältään. Miehelllä on erittäin hyvä ryhti ja kaunis suora selkä. Ruumiinrakenteeltaan Alexander on hyvin hoikka, ja vaikka hänellä onkin lihasmassaa jonkin verran, ei se juurikaan näy päällepäin. Alexander on koko elinikänsä – etenkin aloitettuaan matkailun – harrastanut säännöllisesti liikuntaa, erityisesti kävelyä, jonka ansiosta hänen ulkonäkönsä antaa kuvan hyväkuntoisesta ja elinvoimaisesta miehestä.
Alexander-Christian on liikkeiltään melko harkitsevainen ja maltillinen, ja useimmiten hänen liikkeensä ovat sulavia ja huoliteltuja. Mies tykkää taiteilijamaisesti ajatella ihmisten liikkeiden kuvaavan heidän persoonaansa ja taitojaan. Alexander haluaa omilla liikkeillään ja kehonkielellään viestittää olevansa luonteeltaan harkitsevainen, kärsivällinen ja viisas, mutta myös menestyksekäs.
Alexander-Christianin puhetapa on hyvin tasainen ja miellyttävä. Hän puhuu varmalla vakaalla äänellä, jossa on usein ripaus salaperäistä mietteliäisyyttä. Alexanderin ääni on usein keskimääräistä hiljaisempi, joka saa ihmisen kiinnostumaan hänestä ja kiinnittämään erityisen tarkasti huomiota miehen jokaiseen sanaan. Alexander onkin sopivan matalan ja otteessaan pitävän äänensä takia hyvä puhuja, jota ihmiset mielellään kuuntelevat. Tästä on hyötyä miehen lukiessa runojaan ääneen.
Alexander-Christianin ihonväri on jotakin hieman ruskettuneen ja kalpean väliltä. Lapsena Ruotsissa asuessaan Alexander harvemmin koki paahtavaa auringon paistetta, jolloin hän ei myöskään päässyt ruskettumaan. Myöhemmin ulkomailla eleltyään mies on huomannut ruskettuvansa pikkuhiljaa, mikä ei häntä oikeastaan haittaa.
Alexander-Christianin hiukset ovat pikkuisen suklaanruskeaa vaaleammat, ja ne ylettyvät takaa lähes niskaan asti taipuen holtittomasti puolelta toiselle. Useimmiten matkustellessaan Alexander ei muotoile hiuksiaan, vaan antaa niiden olla luonnollisen sekaisin. Mies ei myöskään koskaan ole ymmärtänyt peruukkien päälle, vaan tyytyy mieluummin olemaan ilman.
Kasvonpiirteet ovat Alexander-Christianilla hyvin selkeät. Miehen kasvot ovat aika lailla ovaalin muotoiset korkeine poskipäineen, mutta leuka on hieman teräväreunaisempi. Alexanderin silmät ovat pikkuisen tämän hiuksia tummemmat eli hyvin syvän tummanruskeat. Miehen kulmakarvat ovat tuuheat ja hyvin huolitellut, hiusten kanssa täsmälleen samaa sävyä. Alexanderin nenä ei ole täysin suora, eikä kovin sirokaan, vaan siinä näyttää suorastaan olevan jotakin kreikkalaista perimää. Miehellä on lyhyet, mutta tuuheat ja tummat ripset, jotka erottuvat edukseen silmistä.
Alexander-Christianin suuret vaaleat huulet kääntyvät pehmeän lempeästi ylöspäin miehen hymyillessä. Miehen perusilme on vakava, mutta hänen hymynsä on useimmiten joko erityisen sydäntä lämmittävä tai salaperäinen – tosin jälkimmäinen todennäköisempi vaihtoehto.
Alexander-Christian ei ole enää täysin nuori, mikä näkyy hänen ulkonäössään lähinnä miehen kasvoissa. Alexanderin silmänaluset ovat nykyään yhä useammin tummat, vaikka mies nukkuisikin kunnolliset yöunet. Lisäksi Alexanderilla näkyy kasvoissaan helposti stressin ja huolen aiheuttamia ryppyjä, kun hän jää johonkin ajatukseen kiinni ja kamppailee sen kanssa. Alexanderilla on lisäksi aina pieni parransänki, joka myös tuo miehen kasvoihin hieman lisää ikää.
Vaikka Alexander-Christian onkin taiteilija, ei hänellä oikeastaan ole mitään ihmeellistä omaa persoonallista pukeutumistyyliään. Erityisen hienostuneet puvut eivät useimmiten ole Alexanderin mieleen, sillä mies pitää enemmän klassisen pelkistetyistä, hillityistä ja täten tyylikkäistä vaatteista. Alexander tykkää kuitenkin välillä repäistä ja kokeilla jotakin täysin uutta ja yllättävää. Esimerkiksi juhlien tullen Alexander myöntyy käyttämään kalliita ja jopa pröystäileviä kokonaisuuksia, mutta harvemmin mitään erityisen värikästä. Miehelle ei ole mikään ongelma käyttää rahaa vaatteisiin tai muuhun näkyvään omaisuuteen, vaan oikeastaan hän pitää siitä, että saa osoittaa omaa varallisuuttaan muille.
Alexander-Christian pitää yksinkertaisista koruista, etenkin nahkarannekkeista ja sormuksista, joita hän erityisesti suosii juhlien tullen. Kahta korua mies kuitenkin kantaa aina mukanaan – vihkisormustaan sekä metallista krusifiksia, jonka hän sai isältään lahjaksi samana vuonna, kun tämä kuoli.
Ensivaikutelma Alexander-Christianista ulkonäön perusteella on klassisen hyvänäköinen ja tyylikäs. Toisaalta, kun tarkastelee miestä hetken, huomaa, ettei hän näytä kuuluvan oikein minkään kansallisuuden raameihin. Alexander ei ole tyypillisen ruotsalaisen näköinen, muttei hän myöskään mene täysin keskieurooppalaisesta. Mies on ikään kuin ”yhdistelmä monen maan kansalaisten piirteitä ja tapoja”, kuten hän itse tykkää sanoa.
Luonne
Alexander-Christianin luonne tukee suurilta osin hänen ulkonäkönsä luomaa vaikutelmaa klassisen tyylikkäästä herrasmiehestä, mutta välillä se myös onnistuu särkemään tuon vaikutelman täysin. Alexander käyttäytyy hyvin eri tavoin eri tilanteissa, ja välillä vaikuttaa siltä, kuin miehellä olisi useampi kuin yksi persoona.
Voitaisiin sanoa, että ensimmäinen ja ehkä jopa kaikkein merkittävin Alexander-Christianin niin sanotuista persoonista on hänen taiteilijapersoonansa. Alexander-Christian on romaanikirjailija, novellikirjailija, runoilija, näytelmäkirjailija, säveltäjä, opettaja sekä seikkailija, mutta ennen kaikkea hän pitää itseään taiteilijana. Alexanderin taiteilijapersoona on mietteliäs, arvoituksellinen, salaperäinen sekä useimmiten hyvin vakava. Mies tykkää puhua arvoituksin tai runollisesti ja tekee usein itsestään mysteerin, jota kenenkään ei ole mahdollista selvittää. Kun Alexander on luovassa tilassa, hän tahtoo useimmiten olla yksin ja keskittyä siihen, mihin ikinä hänen hetkellinen inspiraationsa häntä johdattaa. Alexander saa välillä niin sanottuja ”luovuuden puuskia”, jolloin hän pyrkii kirjoittamaan ylös päähänsä pälkähtäneet ajatukset, eikä silloin siedä sitä, että häntä häiritään.
Tärkeimpänä elämäntehtävänään Alexander-Christian pitää kirjoittamista, minkä takia hän tahtoo tulla muistetuksi erityisesti kirjailijana ja runoilijana. Kirjoittaminen on aina ollut Alexanderille luontevaa tapa paeta tai vastakohtaisesti kohdata häntä ympäröivä yhteiskunta. Kirjoittaminen on Alexanderille myös keino kommunikoida muiden kanssa, sillä mies on esimerkiksi erittäin hyvä kirjeiden ja puheiden kirjoittamisessa, ja hänellä on siisti ja omaperäinen käsiala ja nimikirjoitus.
Toisena tärkeänä ja keskeisenä asiana elämässä Alexander-Christian pitää matkustelemista. Hän on taiteilijan ohella seikkailija ja tahtoo nähdä maailmaa mahdollisimman paljon. Usein Alexander sanoo matkojensa syyksi inspiraation haun, mutta tämä ei ole perimmäinen syy sille, miksei mies asetu aloilleen. Jollain tasolla Alexander on hieman sitoutumiskammoinen, eikä hän viihdy yhdessä paikassa pitkään, minkä takia Alexanderilla ei voi olla varsinaista ja pysyvää kotia. Mies ei osaa elää samassa ympäristössä kauaa, vaan kertoo maailman kutsuvan häntä jatkamaan vaellustaan.
Vaikka kirjoittaminen ja taide ovatkin Alexander-Christianin intohimo, tavoittelee hän myös elämässään maallisia rikkauksia. Mies on kilpailuhenkinen ja tahtoo olla paras siinä, mitä tekee. Hän myös helposti kadehtii muita, vaikkei sitä koskaan myönnäkään. Alexander ei näe taiteen tekemistä työnä ja karttelee muun ylimystön tavoin työntekoa. Mies on pessimistisesti lähtökohtaisesti sitä mieltä, että mikäli ei ole taiteellisesti lahjakas jo syntyessään, ei tule sitä koskaan eläissään olemaan. Esimerkiksi sanonta ”Kukaan ei ole seppä syntyessään” on täysin vastoin Alexanderin ajatusmaailmaa. Mielipiteestään huolimatta Alexander kuitenkin useimmiten kannustaa muita kehittämään itseään ja opiskelemaan. Hän on erittäin hyvä ja kärsivällinen opettaja siitä huolimatta, että osaa harvoin nähdä oppilaissaan piilevän potentiaalisuuden ja uskoa siihen.
Alexander-Christian osaa olla varsinainen naistenmies sille päälle sattuessaan. Yhtenä Alexanderin persoonista voitaisiin siis pitää ”naistenmiespersoonaa”, vaikka tämä persoona onkin hyvin salattu ja tuntematon ja jäänyt viime aikoina taka-alalle. Alkoholi maistuu Alexanderille runsaampina määrinä nykyään yhä useammin. Alkoholin vaikutuksen alaisena Alexander on hyvinkin melankolinen, dramaattinen ja pessimistinen. Humaltuneena hän visertää aina sitä samaa sävelmää – valittaa, kuinka hänen koko elämänsä on yhtä suurta tragediaa.
Vaikka välillä Alexander-Christian onkin rahaa, mainetta ja kunniaa tavoitteleva itsekäs naistenmies, osaa hän myös olla mitä kärsivällisin, kohteliain, ymmärtäväisin ja hienostunein herramies sekä opettaja. Yleisimmin miehestä välittyykin jo ulkonäönkin perusteella hänen hillitty ja asiallinen puolensa, jota hän usein pitää yllä etenkin suuren yleisön edessä.
Vaikka Alexander-Christian taiteilijana vetäytyykin usein omaan rauhaansa, on hän myös aika ajoin erittäin seurallinen persoona. Miehestä on mukavaa välillä käydä pitkiäkin keskusteluja esimerkiksi historiasta, josta hän on kiinnostunut. Erityisesti Antiikin Kreikka kiehtoo Alexanderia. Mies tykkää kertoilla tarinoita matkoistaan, joita hän aina vähän värittää, vaikkei se olisikaan tarpeen – onhan hän jo itsessään hyvä tarinankertoja. Lisäksi uskonnolliset asiat kiinnostavat miestä, eikä hän koskaan kieltäydy keskustelemasta niistä.
Kehut ovat aina olleet Alexander-Christianille yhdentekeviä. Häntä kehuttiin äärimmäisen harvoin lapsena, joten hän ei pidä muiden ihmisten arvostusta sinänsä arvokkaana, vaan enemmänkin tienä menestykseen. Miehestä on kieltämättä mukava kuulla ihmisten ylistävän häntä, vaikkei hän otakaan näiden sanoja todesta. Kun Alexander kuulee kirjoitustaitoaan tai teoksiaan kehuttavan, hän usein vastaa kirjoittamisen olevan ainut asia, mitä hän osaa.
Vaikka Alexander-Christian kuinka väittäisi osaavansa vain kirjoittaa, on hänellä toki muitakin taitoja. Kaunissanainen mies on lahjakas myös musiikissa – pitihän hänestä alun perin tulla säveltäjä. Viisitoistavuotiaaksi asti Alexander opiskeli musiikkia tosissaan ja oppikin sinä aikana soittamaan pianoa, viulua, selloa sekä hieman kitaraa ja huilua. Alexander edelleenkin soittaa usein yksinollessaan, muttei missään nimessä näe itseään lahjakkaana tai esiintymiskelpoisena. Viime aikoina Alexander on hakeutunut musiikin pariin entistä useammin, ja hän on jopa aloitellut uusia sävellyksiä.
Asioita, joista Alexander-Christian todella nauttii, ovat muun muassa kävely, luonto sekä sikarin poltto. Alexander pitää suuresti koirista ja hankkisi varmasti oman, mikäli ei matkustelisi niin paljon. Muut eläimet eivät niinkään ole miehen mieleen, mutta lapsista hän yleisesti ottaen pitää, vaikkei tahdokaan omia. Ratsastamisesta ja tanssimisesta Alexander ei niinkään välitä.
Alexander-Christian on hyvin monipuolinen, kiinnostava, innostava ja itsevarma persoona, ja hän myös osaa yllättää ihmiset ympäri maailmaa. Mies onnistuu miellyttämään helposti esimerkiksi kuninkaallisia, sillä hän ei koskaan teoksissaan arvostele yhteiskunnan epäkohtia, vaan on tähän asti ainoastaan ylistänyt hallitsijoita ja valtioita ympäri maailmaa. Alexander-Christian on kuitenkin myös sisäisesti hyvin ristiriitainen persoona, ja hänellä on monia vahvoja mielipiteitä.
Menneisyys
Alexander-Christian Johan Ludvig Leijonhufvud syntyi Ruotsissa Örebron kaupungissa herra ja rouva Leijonhufvudin kolmanneksi lapseksi. Alexander-Christianin isä, vapaaherra Leijonhufvud, oli – jostain käsittämättömästä syystä – päättänyt, että perheeseen syntyneestä toisesta pojasta tulisi säveltäjä. Niinpä jo kahden vuoden ikäisenä Alexander-Christian aloitti musiikilliset opintonsa isänsä valvovan ja arvostelevan katseen alla.
Kului kuusi vuotta Alexander-Christianin syntymästä, ennen kuin perheeseen syntyi uusi lapsi – poika, joka sai nimen Jonas. Hetken aikaa Alexanderin isän kaikki huomio keskittyi Alexanderin uuteen pikkuveljeen, ja Alexander sai opiskella kaikessa rauhassa ilman isänsä painostusta. Tästä nuori Alexander oli hyvin kiitollinen pikkuveljelleen.
Kahden vuoden kuluttua Alexander-Christianin nuorempi veli Jonas sairastui vakavaan keuhkokuumeeseen ja menehtyi pian sen jälkeen. Alexander oli tällöin kahdeksan. Niihin aikoihin hänen isänsä alkoi taas kiinnittää enemmän huomiota poikansa opintoihin. Vapaaherralle oli tullut jo selväksi, ettei Alexander ollut musiikissa luonnonlahjakkuus, vaikka poika oppikin nopeasti ja hänessä oli silti potentiaalia.
Veljensä Jonaksen syntymän jälkeen Alexander-Christian oli alkanut kirjoittaa runoja, tarinoita ja satuja. Pikkuveljensä kuoleman jälkeen, kun hänen isänsä rupesi taas painostamaan häntä musiikin pariin, kertoi hän isälleen haluavansa musiikin opiskelun sijaan kirjoittaa. Alexander jopa näytti vanhemmilleen runojaan, mutta hänen isänsä oli järkkymätön. Hän käski poikaansa unohtaa haaveilun, sillä vapaaherran mielestä kirjailijana ei tehty kunniakkaasti elantoa niin kuin säveltäjänä. Herra Leijonhufvud jopa takavarikoi poikansa kirjoitukset ja käytti ne takansytykkeenä. Siitä lähtien Alexander kirjoitti salaa ja piti tuotoksensa visusti itsellään.
Vuodet kuluivat, ja Alexander-Christian opiskeli. Alexanderin ollessa yhdentoista hänen isänsä alkoi puhumaan vakavissaan Tukholman musiikkikoulusta, jonne hän halusi Alexanderin hakevan. Niihin aikoihin Alexander sävelsi ensimmäiset kappaleensa, joilla hänen oli tarkoitus osallistua vuoden kuluttua pidettäviin koulun pääsykokeisiin.
Vain muutamaa kuukautta ennen Tukholman musiikkikoulun pääsykokeita Alexander-Christianin isä sai sydänkohtauksen ja kuoli. Alexanderin perhe oli murheen murtama, mutta hänen vanhempi veljensä kehotti Alexanderia isän kuolemasta huolimatta pyrkimään kouluun, ja niin Alexander teki.
Parin kuukauden kuluttua Alexander-Christian sai hyväksymiskirjeen Tukholman musiikkikoululta, ja niinpä hän jätti perheensä ja matkasi Tukholmaan. Tähän asti Alexander oli opiskellut ainoastaan kotiopettajan johdolla, jonka lisäksi hänellä oli ollut tietenkin oma musiikkiin erikoistunut opettajansa. Kotoa lähtö ja suuri koulu olivat Alexanderille siis täysin uusia ja jännittäviä asioita.
Tukholman musiikkikoulussa Alexander-Christianin opinnot sujuivat aluksi kiitettävästi, mutta parin ensimmäisen vuoden jälkeen hänen tasonsa heikkeni. Opettajat käskivät Alexanderia keskittymään, mutta teini-iän saavuttanutta poikaa – joka kirjoitti salaa intohimoisesti ensimmäistä romaaniaan – oli mahdotonta saada kuuntelemaan. Alexander uhottiin jopa potkia ulos musiikkikoulusta, mikäli hän ei alkaisi taas opiskella yhtä ahkerasti kuin ensimmäisinä vuosinaan. Alexander ei ottanut tätä kuuleviin korviinsa, ja niinpä viisitoistavuotias nuori mies palasi kotiinsa Örebro’hon erottamiskirje kädessään.
Alexander-Christianin isoveli Frans ja äiti fru Leijonhufvud kehottivat poikaa kokeilemaan jotakin toista koulua, mutta Alexander ei enää jaksanut miellyttää muita. Hän kertoi päättäneensä lähteä opiskelemaan kirjallisuutta, olipa hänen perheensä siitä mitä mieltä tahansa.
Kuusitoistavuotiaana Alexander-Christian matkusti Pariisin. Siellä hän aloitti opintonsa kirjallisuuden parissa ja hakeutui itsensä laisten ihmisten seuraan esimerkiksi käymällä kuuluisissa salongeissa. Opiskeltuaan ja eleltyään ensin kolme vuotta Ranskassa Alexander lähti Itävaltaan Wieniin katsomaan, mitä sillä oli hänelle tarjottavana.
Wienissä Alexander-Christian opiskeli, kirjoitti, oli kanssakäymisissä useiden taiteilijoiden kanssa ja myöhemmin jopa opetti. Wienissä Alexander myös rakastui wieniläisen herttuan nuorimpaan tyttäreen Arianne von Herzogiin. Rakkaus oli molemminpuolista, ja niinpä pikkuhiljaa kuuluisuuteen nouseva kirjailija-runoilija ja herttuan tytär menivät naimisiin Alexanderin täytettyä kaksikymmentäkaksi.
Parin vuoden kuluttua parin avioitumisesta Arianne joutui hevosvaunuonnettomuuten ja menehtyi. Alexander ja Arianne eivät olleet vielä saaneet lapsia, joten Alexander jäi leskeksi ilman perheenlisäyksiä.
Kuuden vuoden kuluttua Itävaltaan saapumisestaan Alexander-Christian palasi kotiinsa Ruotsiin. Tässä vaiheessa hän oli jo julkaissut ensimmäisen romaaninsa ja toinen oli valmistumassa. Alexanderin runot olivat nousseet jonkin verran kansan tietoisuuteen, mutta kirjailija-runoilija ei vielä ollut tavoittanut kuuluisuutensa huippua.
Alexander-Christian ei viihtynyt kotonaan Ruotsissa, muttei hän myöskään halunnut palata enää Itävaltaan tai Ranskaan. Niinpä tuore kirjailija-runoilija otti ja lähti matkaamaan maailmaa.
Muutamia vuosia matkailtuaan Alexander-Christian oli päätynyt Venäjälle. Hän majaili väliaikaisesti erään maineikkaan venäläisen aatelisen kartanossa, kun hänet saavutti viesti itse Ruotsin kuninkaalta. Kuningas oli mieltynyt hänen tähän asti julkaisemiin teoksiinsa, ja tässä vaiheessa jo lähes koko Euroopan tuntema kirjailija-runoilija sai henkilökohtaisen kutsun Ruotsin kuninkaan hoviin. Matkailun makuun päässyt lähes kolmekymmentävuotias mies kuitenkin kieltäytyi kohteliaasti kutsusta.
Vuodet vierivät ja Alexander-Christian löysi pian itsensä taas kotoaan Ruotsista. Tällä kertaa hän otti Ruotsin kuninkaan kutsun vastaan ja muutti väliaikaisesti asumaan kuninkaan hoviin, jossa häntä arvostettiin suuresti ja pidettiin hovirunoilijana.
Reilun vuoden kuluttua Ruotsiin jo toista kertaa palattuaan Alexander-Christian sai jälleen kutsun. Tällä kertaa kutsuja oli itse Ranskan kuningas Théodore XV, joka toivoi hänkin ruotsalaista kuuluisaa kirjailija-runoilijaa vieraakseen. Ranskan kuningasperhe oli muun maailman tavoin ihastunut Alexander-Christianin töihin. Alexander oli lähiaikoina ikävöinyt Ranskaa, ja niinpä hän oitis pakkasi tavaransa ja matkusti Versailles’hin.
Nyt
Kirjailija-runoilija Alexander-Christian Leijonhufvud on menehtynyt sairauden takia. Versailles'n palatsin kappelissa järjestettävien hautajaisten päivämäärä julkistetaan pian.
Muuta
•Puhuu äidinkielensä ruotsin lisäksi sujuvaa saksaa (opiskellut lapsesta asti) ja ranskaa (opiskellut lapsesta asti) sekä melko sujuvaa latinaa (opiskellut kirjallisuuden takia) ja italiaa (opiskellut musiikin takia)
•Kirjoittaa nykyään suurimmaksi osaksi teoksensa ranskaksi mutta Itävallassa ollessaan teki myös monia teoksia saksaksi
•On matkustellut ympäri Eurooppaa ja käynyt mm. Itävallassa, Preussissa, Saksassa, Ranskassa, Venäjällä ja Iso-Britanniassa
•Majoittuu matkoillaan usein aatelisten tiluksilla tai hienoimmissa maataloissa, joskus myös taivasalla
•Säveltänyt muutaman julkaisemattoman kappaleen, viulu- ja pianokonserton sekä muuta musiikkia
•On erittäin yliherkkä pähkinöille, mantelille, osalle hedelmistä sekä joillekin mausteille. Nämä aiheuttavat hengitysvaikeuksia.
Bibliografia
Pariisissa julkaistut:
Runokokoelma Kotiinpaluu (ap. Hemkomst, ransk. Retour), 1753
Runokokoelma Nuori mies Pariisissa (ap. Jeune homme à Paris), 1755
Novellikokoelma Tarinoita tammimetsästä (ap. Histoires sur la forêt de chênes), 1757
Wienissä julkaistut:
Näytelmä Lothar, 1759
Satu Lampaan matka (ap. Schafsreise), 1760
Runokokoelma Wienin virralla (ap. Auf dem Fluss Wien), 1760
Näytelmä Aviomiehen vaikeudet (ap. Schwierigkeiten des Mannes), 1761
Romaani Päivä liikaa (ap. Tag zu viel), 1762
Tukholmassa julkaistut:
Runokokoelma Nuoren kuusen vuosi (ap. Året för den unga gran), 1764
Novellikokoelma Kaksi onnetonta (ap. Två olyckliga), 1767
Romaani Vuoden mittainen katastrofi (ap. En årslång katastrof), 1769
Runokokoelma Syyslehdet leijuvat taivaaseen (ap. Les feuilles d'automne flottent vers le ciel, ruots. Höstlöv svävar till himlen), 1771
Novellikokoelma Polvistu portin eteen (ap. S'agenouiller devant la porte, ruots. Knä framför porten), 1773
Versailles'ssa julkaistut:
Satu Eksynyt Édouard (ap. Édouard perdu), 1775
Runokokoelma Wienistä länteen (ap. Ouest de Vienne), 1775
Runokokoelma Versailles'n tomu (ap. Poussière de Versailles), 1778
* Lisäksi useita nimettyjä novelleja, kuten Euroopan aavikko ja Susia preerialla, sekä muutamia nimeämättömiä novelleja.
* Lisäksi useita nimettyjä runoja, kuten Hukkuneen sormus ja Yötön yö, sekä muutamia nimeämättömiä runoja.
Runokokoelma Kotiinpaluu (ap. Hemkomst, ransk. Retour), 1753
Runokokoelma Nuori mies Pariisissa (ap. Jeune homme à Paris), 1755
Novellikokoelma Tarinoita tammimetsästä (ap. Histoires sur la forêt de chênes), 1757
Wienissä julkaistut:
Näytelmä Lothar, 1759
Satu Lampaan matka (ap. Schafsreise), 1760
Runokokoelma Wienin virralla (ap. Auf dem Fluss Wien), 1760
Näytelmä Aviomiehen vaikeudet (ap. Schwierigkeiten des Mannes), 1761
Romaani Päivä liikaa (ap. Tag zu viel), 1762
Tukholmassa julkaistut:
Runokokoelma Nuoren kuusen vuosi (ap. Året för den unga gran), 1764
Novellikokoelma Kaksi onnetonta (ap. Två olyckliga), 1767
Romaani Vuoden mittainen katastrofi (ap. En årslång katastrof), 1769
Runokokoelma Syyslehdet leijuvat taivaaseen (ap. Les feuilles d'automne flottent vers le ciel, ruots. Höstlöv svävar till himlen), 1771
Novellikokoelma Polvistu portin eteen (ap. S'agenouiller devant la porte, ruots. Knä framför porten), 1773
Versailles'ssa julkaistut:
Satu Eksynyt Édouard (ap. Édouard perdu), 1775
Runokokoelma Wienistä länteen (ap. Ouest de Vienne), 1775
Runokokoelma Versailles'n tomu (ap. Poussière de Versailles), 1778
* Lisäksi useita nimettyjä novelleja, kuten Euroopan aavikko ja Susia preerialla, sekä muutamia nimeämättömiä novelleja.
* Lisäksi useita nimettyjä runoja, kuten Hukkuneen sormus ja Yötön yö, sekä muutamia nimeämättömiä runoja.