Henriette de Iverny-Salignac
Nov 4, 2018 0:42:13 GMT 2
Post by Mayra on Nov 4, 2018 0:42:13 GMT 2
Nimi • Henriette Marie-Chantal Edelmira de Iverny-Salignac
Pilkkanimi • Hirmu-Henriette
Ikä • 74
Syntymäpäivä • 16.8.1703
Sääty • Aatelisto
Asema • Edesmenneen Toulousen kreivin vaimo, nykyisen kreivin äiti
Siviilisääty • Leskikreivitär
Koti • Versailles’n palatsi, eteläsiipi
Kuvissa • Judi Dench
Aikajana • Täällä
U L K O N Ä K Ö
Jo kunnioitettavaan ikään yltänyt hovin vaikutusvaltaisimpiin aatelisnaisiin kuuluva Henriette ei juuri jätä arvuuteltavaa hänen asemastaan hovissa. Jo hänen nimensä kuuleminen herättää ohikulkijoissa kunnioitusta, sillä se kertoo tästä vahvasta ja itsepäisestä naisesta riittävästi – tarkoittaahan hänen nimensä “perheen johtajatarta, joka on sitkeä kuin kivi.” Tämä myös heijastuu hänen vakavaan, suoraryhtiseen yleisilmeeseensä ja tarpeeseensa toimia perheensä päänä aviomiehensä menehdyttyä vuosia aiemmin. Ruumiinrakenteeltaan nainen onkin hieman miehinen, sillä hänen leveiden hartioidensa piilottaminen asettaakin vaattureille aina haastetta, ja kiitos korsetin ja muhkean rinnuksen, harva voisi kuvitella naisen olevan niin tasapaksu, kuin hän vaatteidensa alla on. Pituutta on naiselle kertynyt vuosien saatossa nippa nappa 160, mutta vuosien saatossa kasaan painunut selkäranka on varastanut mennessään muutaman sentin.
Nuorena erityisen lumoavana, mutta kylmäsydämisenä tunnettu Henriette on edelleen säilyttänyt osan kauneudestaan, vaikka hänen vaalea ihonsa onkin jo rypistynyt. Naisella on ovaalinmuotoinen pää, korkeat poskipäät ja vahva leuka, joiden huomiota herättävin piirre on naisen harmaansiniset, pienehköt silmät, jotka vanhasta iästä huolimatta tarkkailevat ympäristöä ja muita huoneessa olijoita pelottavankin tarkkaavaisena. Väsyneet, raskaat luomet saavat Henrietten näyttämään osin surumieliseltä, vaikka surullinen hän harvoin on. Nainen näyttää muutenkin hyvin vähän tunteitaan, ja hänen kasvojensa hillitty ilme jättää paljon arvuuttelun varaan. Kasvoille harvoin nousevan hymyn voi juuri ja juuri erottaa silmäkulmaan kerääntyvistä rypyistä, mutta muuten monet voisivat luulla hänen olevan jatkuvasti vihainen. Suuttuessaan hän kuitenkin vetää huulensa tiukasti yhteen ja tekee selväksi, että hänenkin pitkällä pinnallaan on rajansa.
Henrietten harmaantuneet hiukset ovat edelleen tuuheat ja hän huolehtii siitä, että hänen kamaripalvelijansa tekevät niille kunniaa upeilla kampauksilla, joiden tekeminen saattaa ajoin viedä kauankin. Rauhallinen, päättäväinen ja määrätietoinen Henriette kuitenkin nautti hiusten laittamisesta ja valmistautumisesta, eikä häntä haittaa viettää tunteja valmistautuen tapaamisia tai juhlallisuuksia varten. Harvoin hän poistuukaan asunnostaan ilman täyttä tällinkiä, vanhanaikaisista, näyttävistä ja muhkeista mekoista, saati asusteista puhumattakaan. Erityisen tärkeä koru hänelle on hänen vanha kihlasormuksensa, jonka hohteleva punainen jalokivi ei jää keneltäkään huomaamatta.
Leskikreivittären puhe on jo madaltunut, mutta nainen artikuloi selväksi, ja oikeastaan hänen kauas kaikuva, tumma äänensä tuntuu lisäävän hänen vaikutusvaltaisuutta entisestään. Naisen ilmaistessa mielipiteensä uskaltaa harva puhua hänen päälleen, ja nainen onkin tottunut aina saamaan tarvitsemansa ilmatilan.
L U O N N E
Jotkut rohkeimmat kutsuvat naista hänen selkänsä takana hänen pilkkanimellään Hirmu-Henriette, mutta onneksi matami ei itse ole moisesta nimestä tietoinen. Leskikreivitär on äärettömän tarkka maineestan ja kunniastaan, ja hän on kasvattanut lapsensa omien, joidenkin mielestä vanhanaikaisten, arvojensa mukaisesti ja yrittää nyt koulia lastenlapsistaan kelpokansalaisia. Henriette ei ehkä ole se lämminsydäminen herkkuja salaa syöttävä isoäiti, vaan osoittaa rakkautensa ja välittämisensä eri tavalla. Nainen rukoilee perheensä puolesta ja huolehtii, että heistä liikkuvat huhut ovat vain positiivissävytteisiä – tosin kukaan ei varmasti uskaltaisi naiselle kertoakaan hänen sukulaistensa joutuneen pilkan tai vääränlaisen huomion kohteeksi. Henriette on valmis tekemään mitä tahansa perheensä puolesta, ja hänen asemaansa perheensä päänä ei ole kukaan uskaltanut haastaa.
Henriette on itse vanhanaikainen ja vakava nainen, jolle koti, uskonto ja isänmaa ovat arvoista tärkeimmät. Kukaan ei tunnu tuntevan todellista Henrietteä, sillä leskikreivitär antaa itsestään aina etäisen ja viileän kuvan, eikä hän juuri yleisöään vitseillä tai hauskoilla kertomuksilla naurata. Vain läheisimpien ystävättäriensä seurassa hän uskaltaa ottaa rennommin ja kertoa kuulumisiaan enemmänkin, mutta muuten hän pitää todelliset kuulumisensa visusti salassa, ja keskustelee mielummin jonninjoutavia, vaikka onkin tarpeen vaatiessa puolustamassa kovaan ääneen mielipiteitään ja perhettään. Perheensä auktoriteettinä Henriette kuitenkin kannustaa lapsenlapsiaan, etenkin tyttöjä, pitämään puolensa tässä maailmassa, mikä toisaalta on ristiriidassa hänen vanhanaikaisen maailmankatsomuksensa kanssa.
Henrietten arki on hyvin rutiininomaista, ja vanhemmalle rouvalle erityiset poikkeamat päiväjärjestyksessä ovatkin kriisin paikka. Henriette ei ole hyvä käsittelemään muutoksia ja muiden mielestä iloisetkaan yllätykset eivät ikinä ole naiselle mieluisia. Henriette haluaa tietää kaiken kaikesta ja kaikista, ja hänellä onkin (nykyään lähinnä omasta mielestään) erinomainen muisti, jonka haparoitumista nainen pelkää suunnattomasti. Henriettellä on valtavat tietovarastot hovin jäsenistä, heidän jälkikasvustaan ja tekemisistään, ja kenties naisen ylimielisyys nouseekin esille parhaiten hänen nautiskellessaan suunnattomasti juorujen jakamisesta. Elämä hovissa on yksinkertaisesti niin tylsää, ja koska Henrietten elämässä ei tapahtu mitään suurta, on hänen kaivettava elämälleen tarkoitus juoruamalla muiden elämistä.
Henrietten elämän tarkoitus on jättää jälkeensä mahdollisimman iso ja menestynyt ja hyvämaineinen suku. Oman onnen tavoittelun sijasta Henriette huolehtii perheestään, ja viettää vapaa-aikansa mielellään lukemalla, kirjoittamalla ja kävelemällä puutarhassa. Vaikka Henriette antaakin itsestään tiukan kuvan, on hänellä sydämessään tilaa luonnolle, taiteelle ja ennen kaikkea rakkaille lastenlapsilleen.
M E N N E I S Y Y S
Vaikka Henriette itse on syntynyt ja kasvanut Ranskassa, löytyy hänen sukujuuristaan myös espanjalaista verta, josta edelleen on todisteena naisen espanjalaissävyinen, isoäidiltä Henriettelle kulkeutunut nimi Edelmira. Henriette itse ei kuitenkaan ole Ranskasta jalallaan ulos astunut, vaan hän vietti nuoruutensa vanhan aatelissuvun lapsena Béarnissa aivan Espanjan rajalla sukukartanossaan. Henriette oli suuren sisaruskastin vanhin tytär, ja takia hän oppi jo nuorena huolehtimaan sisaruksistaan ja katsomaan heidän peräänsä, vaikka se ei hänen tehtävä ollutkaan. Henriette lunasti asemansa perheen lapsikatraan päänä siitä huolimatta, että hänellä oli myös vanhempi veli, Étiennen. Ehkä yksi syy sille, miksi Henriette koki pienestä pitäen olevansa vastuussa sisaristaan, oli Étiennen jälkeenjääneisyys, ja hänen aikainen poismenonsa olikin Henriettelle kova, vaikkakin odotettu isku. Ihme kyllä, suuresta sisaruskatraasta on enää tänä päivänä jäljellä vanhin sisko, Henriette itse.
15-vuotias ensidebyyttinsä tehnyt Henriette ei siis osannutkaan kuvitella, että päätyisi itse Toulousen kreivin kanssa naimisiin. Hän kuitenkin herätti heti saapuessaan aateliston huomion moitteettomalla käytöksellään ja Henrietten ollessa 17 hänet ja häntä huomattavasti vanhempi Toulousen kreivi, Gérard de Iverny-Salignac vihittiin. Siitä voimme toki kiistellä, oppiko Henriette ikinä miestään rakastamaan, mutta synnytettyään tuolle kaksi tervettä poikaa hän tiesi tehneensä tehtävänsä. Henriette oli raskaana kolmannenkin kerran, mutta äidilleen rakas, pieni Émilien menehtyi jo ennen ensimmäistä ikävuottaan. Tämän jälkeen syystä tai toisesta Henriette ei enää sitkeästä yrittämisestä huolimatta tullut raskaaksi, mutta kasvatti kahta poikaansa kovalla kädellä kunnollisiksi kansalaisiksi.
Siksi Henriette ei voinutkaan ymmärtää, mitä oli tehnyt väärin, kun hänen nuorin poikansa Edmond ilmoitti lähtevänsä tutkimusmatkalle. Kun he vuosia myöhemmin palasivat, oli heillä tuliaiseksi Henrietten uusin lapsenlapsi, joka isoäitinsä kauhuksi oli nimetty pakanallisen kuningattaren mukaan Cléopâtreksi. Kun isoäiti sitten ilmoitti, että lasta kutsuttaisiin hänen kristityllä, ranskalaisella toisella nimellään, ei edes Edmond uskaltanut panna vastaan. Naisen vanhin poika, Edgar, lunasti kyllä kaikki hänelle asetetut vaatimukset, nai arvovaltaisen aatelisnaisen ja peri keuhkopöhöön kuolleen isänsä arvonimen Toulousen kreivinä. Tuore kreivipari myös synnytti Henriettelle viisi tervettä lastenlasta, joista Henriette onkin erityisen ylpeä.
Nykyään Henriettelle tuovat iloa niin hänen lapsenlapsensa, sekä ystävättärensä hovissa, eikä hän voisi kuvitellakaan asuvansa missään muualla. Nainen väsyy nopeasti, mutta ei voi olla nauttimatta juhlallisuuksista ja teekutsuista ystävättäriensä seurassa. Erittäin uskonnollisena naisena hän on myös käy säännöllisesti kappelissa, ja lapsenlapsiaan hän lellii mitä upeimmilla ja kallisarvoisimmilla lahjoilla, joihin hän mieluusti käyttää jäljellä olevaa, mieheltä perimäänsä omaisuutta.
