Veronique de Iverny-Salignac

Yleiset tiedot

Perhe ja sukulaiset

De Iverny-Salignacin suku on vanha ja arvostettu aatelissuku, jonka juuret ulottuvat parin vuosisadan taakse. Veroniquen perheeseen kuuluvat isä Edgar, äiti Hyacinthe, isoveljet Florentin, Gérard ja Francis sekä isosisko Adéle de Penthiévre ja isoäiti Henriette. Perheen vanhimmat lapset ovat jo onnellisesti naimisissa, mutta Veroniquelle ei ole vielä vanhempien toimesta yritetty etsiä sopivaa puolisoa. Veronique on tullut aina hyvin toimeen perheenjäsentensä kanssa, mutta hän ei missään nimessä sanoisi sisaruksiaan parhaiksi ystävikseen. Vanhempien kanssa välit ovat viileät, eikä hän juuri kerro noille yksityisasioistaan.

Veroniquen rakkaimpia sukulaisia ovat ehdottomasti hänen vapaamielinen kasvitieteilijäsetänsä, Edgarin nuorempi veli Edmond, tämän vaimo Cassandra ja heidän tyttärensä Cléopâtre, joiden kanssa hän on matkustellut pitkin poikin maailmaa. Sedän perhe on tullut läheiseksi ennen kaikkea yhdessä koettujen matkavaikeuksien ja toki myös monien onnellisten muistojen vuoksi. Cassandran kanssa Veronique on ollut ahkerassa kirjeenvaihdossa muutettuaan hiljattain takaisin vanhempiensa luokse.

Veroniquen nähdessään saa nopeasti kuvan vahvatahtoisesta ja älykkäästä naisesta, joka ei pienestä hätkähdä. Pituudeltaan neiti de Iverny-Salignac on keskimittainen ja ruumiinrakenteeltaan pikemminkin terveen jäntevä kuin kevyt ja hoikka. Liikakiloja ei juuri ole ilmaantunut, kiitos aktiivisen elämäntavan ja mässäilyn välttämisen. Veronique on sinut oman kehonsa kanssa, vaikka ajoittain toivoisikin olevansa hieman sirompi ja elegantimpi. Naisen iho on sävyltään vaalea, joskin auringon paahteessa se palaa ja ruskettuu helposti. Suurempia kauneusvirheitä ei ole, mikä lienee suureksi osaksi hyvien geenien ansiota.

Pehmeät, hieman pyöreähköt piirteet tuovat Veroniquen kasvoihin sopivasti naisellisuutta ja herkkyyttä tasapainottamaan muutoin kovin määrätietoista olemusta. Tummien ripsien kehystämissä sinisissä silmissä on usein tarkkaavainen ja pohdiskeleva katse. Nenä on päähän sopiva, eikä suukaan ole turhan leveä. Huulet ovat vaaleanpunertavat ja eivätkä edes täysin symmetriset. Naisen poskia korostaa usein liikunnan ja raittiin ilman nostattama puna, mutta luonnollisesti hän turvautuu ajoittain poskipunan apuun saadakseen aikaan muodinmukaisen vaikutelman.

Kasvoja kehystää vaalea hiuspaljous. Veroniquen hiukset ovat hennon vaaleat ja pitkät, ne nimittäin yltävät aina selän puolivälin paikkeille saakka. Pituus tietenkin jää salaisuudeksi, sillä Veroniquen päätä koristaa poikkeuksetta muodinmukainen korkea kampaus. Näin on etenkin hänen ollessaan hovissa, mutta matkustellessaan neiti de Iverny-Salignac sallii itselleen vapaamman ja huolettomamman elämän myös ulkonäön suhteen. Hiukset ovat hieman laineikkaat ja melkoisen hennot paljoudestaan huolimatta. Valitettavasti kiharoilla on taipumus takkuuntua pahanpäiväisesti.

Veroniquen pukeutuminen on jokseenkin hillittyä ja tyylikästä, mutta kuitenkin muotivirtausten sanelemaa. Hän pitää erityisen paljon viileistä ja vaaleista sävyistä, mutta sininen ja violetti ovat hänen suurimpia suosikkejaan. Mademoiselle de Iverny-Salignac ei epäröi pukeutua kalliin ja arvokkaan näköisesti, vaan hän pikemminkin haluaa korostaa perheensä varallisuutta ja sitä kautta myös omaa asemaansa. Niinpä myös naisen korut ja muut asusteet ovat viimeisen päälle näyttäviä ja totta kai muodin mukaisia. Matkustellessaan Veronique on toisinaan luopunut liiasta muodikkuudesta ja panostanut sen sijaan enemmän mukavuuteen.

Ulkonäkö on Veroniquelle tärkeä asia, mutta hän pitää kuitenkin luonnetta monin verroin merkittävämpänä. Myös muissa ihmisissä hän arvostaa enemmän sisäisiä kuin ulkonäöllisiä ominaisuuksia. Korkealla asemalla ja rikkaudella on kuitenkin oma viehätyksensä, mikä menee tavallisesti kaiken muun edelle. Sen verran pinnallinen nainen mademoiselle de Iverny-Salignac oman ulkonäkönsä suhteen on, että pyrkii olemaan aina mahdollisimman viehättävä. Hänestä on hauskaa tulla huomatuksi ja ulkonäköä koskevat kehut saavat hänet joskus jopa liian varomattomaksi seuralaistensa suhteen.


Kuten jo ulkoisesta olemuksesta voi päätellä, mademoiselle de Iverny-Salignacia on siunattu luonteenlujuudella ja päättäväisyydellä. Lujuus tulee parhaiten ilmi naisen tavassa pitää jalat tiukasti maanpinnalla silloinkin, kun elämä potkii päähän. Veronique ei pieniä vastoinkäymisiä pelkää, eivätkä sellaiset saa häntä heittäytymään toivottomuuden syövereihin. Päättäväisyys taas tulee ilmi naisen tavassa tehdä kaikki vallassaan oleva tavoitteidensa saavuttamiseksi. Hän ei luovuta helpolla, mutta osaa kuitenkin tarvittaessa myöntää tappionsa. Siinä missä muut saattavat sortua kieroiluun ja manipulointiin, Veronique luottaa enemmän terveeseen järkeen ja hyvään onneen. Naisen mielestä on monin verroin palkitsevampaa tuntea ansainneensa mahdolliset saavutukset omalla sinnikkyydellä. Ajoittain Veronique menee lujuudessa liiankin pitkälle ja aiheuttaa itselleen vain pettymyksiä.

Veronique ei juuri hovielämästä piittaa, vaan hänestä on antoisampaa asua siellä, missä elämä on monimuotoisempaa. Hän rakastaa matkustamista ja uudet kokemukset tuovat elämään kaivattua jännitystä. Jos hän saisi itse päättää, hän viettäisi mielellään suuren osan loppuelämästään merillä tai jossakin kaukaisessa maassa, vieraiden kansojen keskellä. Korkealla asemalla ja varallisuudella on kuitenkin sen verran suuri lumovoima, ettei Veronique ole valmis kääntämään niille selkäänsä. Näin ollen Versaillesilla on kuin onkin hänelle enemmän tarjottavaa kuin maailman turuilla. Ranskan nimekkäimmät ja huomiota herättävimmät ihmiset löytyvät hovista, joten Veronique uskoo sen olevan paras mahdollinen paikka saavuttaa suurin tavoitteensa: avioliitto mahdollisimman korkea-arvoisen miehen kanssa. Naimisiin hän tahtoo etupäässä turvatun ja huolettoman elämän vuoksi, minkä uskoo olevan mahdollista vain riittävän varallisuuden turvin. Naimattomaksi jäämistä hän pitäisi suurena epäonnistumisena, eikä hän suinkaan halua vanhanpiian leimaa otsaansa. Kyseisestä vaarasta Veroniquen isoäiti jaksaakin muistuttaa jokaisen tapaamisen ja kirjeensä yhteydessä. Mikään kreiviä vähäarvoisempi ei neidille riitä, eikä hän välitä onko kyse iäkkäämmästä vai nuoremmasta sulhasesta. Romanttiset hapatukset eivät ole tätä naista varten ja hänestä rakkauden ja avioliiton sotkeminen keskenään on typerin mahdollinen temppu. Muutenkin Veronique pyrkii välttelemään elämässään liikaa draamaa ja rakkaudessa sellaiseen on liian suuri riski.

Muiden seurassa mademoiselle de Iverny-Salignac käyttäytyy, kuten hänen asemassaan olevalle naiselle sopii. Etiketti on iskostunut selkäytimeen asti ja näin ollen Veronique osaa toimia varsin esimerkillisesti. Häneltä löytyy taitoa keskustella hyvinkin elävästi ja viehättävästi, mutta kovin syvälle hänen ajatuksiinsa tuskin pääsee. Pinnallinen keskustelu sujuu paljon helpommin kuin syvälliset ja tunteikkaat pohdinnat. Veronique kunnioittaa vanhempiaan ja ylempiarvoisiaan, eikä juuri kyseenalaista valtaapitävien toimintaa. Se ei ole hänen tehtävänsä, eikä hän halua pilata mainettaan asettumalla poikkiteloin niiden kanssa, joiden mielipiteillä tietää olevan oikeasti väliä. Alempiinsa neiti suhtautuu asemansa mukaisesti, mutta ei kuitenkaan halveksuvasti. Ystävyys alempisäätyisten kanssa ei kuitenkaan tule kuuloon, vaan Veronique pitää heihin sopivasti etäisyyttä. Mitä ystäviin tulee, sellaisia Veroniquella on hovissa kovin vähän. Hänen vietettyään suurimman osana nuoruusvuosistaan matkustellen, ovat lapsuudentoverit kasvaneet vieraiksi. Matkustelun vuoksi Veronique on menettänyt asemansa yhtenä hovin suosikeista, mikä on ollut hänelle kova isku.

Veroniquen suurimpiin heikkouksiin kuuluu ehdottomasti kärsimättömyys. Hän on itse hyvin täsmällinen ja tarkka, joten kaikenlaiset viivytykset koettelevat hermoja. Muita huonoja luonteenpiirteitä ovat ajoittainen kylmyys, välinpitämättömyys ja taipumus pitkävihaisuuteen. Vaatii paljon työtä saada Veronique leppymään, jos erehtyy häntä jollain tapaa loukkaamaan. Vahvuuksinaan nainen itse pitää harkintakykyään ja tarmokkuuttaan, jonka ansiosta hän toisinaan erottuu joukosta. Veronique ei ole mitenkään erikoislaatuinen tai huomiota herättävä persoona, vaikka reipas ja pystyvä nainen onkin. Hovissa on monta nuorta naista, joiden varjoon hän jää. Mademoiselle de Iverny-Salignacilla ei ole puolellaan sellaisia etuja, kuten poikkeuksellinen kauneus tai sosiaalinen luonne, jotka niin kovin helposti nostavat jotkut yksilöt esiin muiden joukosta. Tässä suhteessa Veronique sortuukin ajoittain kateuteen. Hänestä kun olisi upeaa olla kaikkien ihailema ja pidetty.

Vapaa-aikansa Veronique viettää mielellään tekemällä ja touhuamalla erilaisia asioita. Laiska elämäntapa ei viehätä häntä tipan vertaa, mutta ajoittain hän sortuu sellaiseen itsekin. Ratsastaminen, ulkopelit, metsästäminen ja pitkät kävelyretket ovat tämän nuoren naisen mieleen, aivan kuten tanssiminen ja lukeminen. Musiikki ja taiteet eivät ole koskaan olleet naisen vahvimpia puolia, eivätkä hänen taitonsa ole opetuksesta huolimatta kehittyneet kovin hyviksi. Fyysistä aktiivisuutta vaativat ajanvietteet sopivat paremmin sekä Veroniquen kyvyille että luonteelle.

Veronique syntyi Toulousen hyvämaineisen kreivipariskunnan viidenneksi ja viimeiseksi lapseksi. Toisin kuin vanhemmat sisaruksensa, perheen kuopus syntyi Versailles’n palatsin loistokkaassa huoneistossa. De Iverny-Salignacin perhe vietti tuohon aikaan paljon aikaa palatsissa ja niin ollen myös lapset pääsivät jo nuoresta pitäen hovielämän makuun. Kunnollinen kasvatus oli kreiville sydämenasia, joten hän varmisti lapsilleen parhaan mahdollisen koulutuksen, eikä suinkaan säästänyt varojaan tässä suhteessa. Perheen pojat olivat aina etusijalla ja tytöt jäivät usein vähemmälle huomiolle.

Lapsena perheen nuorimmainen seurasi lähes kaikessa vanhemman sisarensa esimerkkiä. Pikkuhiljaa asiat kuitenkin muuttuivat, sillä teini-iän myötä Adéle muuttui siskonsa mielestä kovin kanamaiseksi ja ärsyttäväksi. Veronique puolestaan piti enemmän ulkoilusta, peleistä ja lukemisesta kuin flirttailusta nuorten miesten kanssa. Molemmat sisarukset olivat kuitenkin hyvin pidettyjä hoviväen keskuudessa, vaikka niin kovin erilaisia olivatkin. Voisi jopa sanoa, että de Iverny-Salignacin tyttäret kuuluivat hovin tavoitelluimpien naisten joukkoon, mistä suuri kiitos kuului tietenkin heidän isänsä maineelle.

Pian nuoreksi naiseksi vartuttuaan perheen vanhin tytär naitettiin eräälle tulevalle herttualle, Jean de Penthiévrelle. Kalliiden häiden ja myötäjäisten seurauksena Toulousen kreivi katsoi tarpeelliseksi tehdä säästötoimenpiteitä saadakseen taas taloutensa paremmalle tolalle. Apua hän sai nuoremmalta veljeltään, joka tarjoutui ottamaan perheen nuorimmaisen kontolleen. Tästä oli kummallekin veljekselle omat etunsa: Edgar sai kaipaamiaan säästöjä ja Edmond sai vaimolleen ja tyttärelleen seuraa. Niinpä Veronique muutti setänsä luokse ja jätti Versailles’n taakseen ollessaan kolmentoista vuoden ikäinen. Muutos oli nuorelle naiselle tervetullut, sillä hän kaipasi suuresti vaihtelua palatsissa vietettyjen vuosien jälkeen. Kun hänelle vielä luvattiin seikkailuja maailman merillä, ei nuori nainen voinut sitä mitenkään vastustaa. Melko pian Veroniquen kotiuduttua setänsä taloon, oli jo aika suunnata kohti Englantia sikäläisten kasvilajien perässä.

Matka Englantiin oli vain yksi niistä retkistä, joita monsieur de Iverny-Salignac joutui kasvitutkimustensa takia tekemään ja joille Veronique pääsi mukaan Cassandran ja Cloen matkaseuraksi. Matkoja tuli tuon jälkeen lisää, eikä se haitannut Veroniqueta. Hän piti siitä, kun sai nähdä uusia kaupunkeja, luonnon moninaisuutta ja erilaisia ihmisiä. Eniten hän kuitenkin nautti matkustamisen mukanaan tuomasta jännityksestä, joka oli aivan toista kuin mitä Versailles’ssa oli päässyt kokemaan. Hovielämää hän ei juuri ehtinyt ikävöidä ja vierailihan hän palatsissa useamman kerran vuodessa perhettään tervehtimässä. Poikkeuksena tähän oli matka Intiaan, joka kesti pari vuotta.

Eräällä laivamatkalla Veronique tutustui sangen mielenkiitoiseen nuoreen herraan, Constantin de Ventadouriin, jolta sai kuulla uusimmat uutiset Versaillesissa oleilevaa perhettään koskien. Kaksikko kohtasi myös uudemman kerran, tällä kertaa eräässä ranskalaisessa majatalossa. Erään keskustelun lomassa Constantin kosi Veroniqueta, tai niin nuori nainen asian ymmärsi. Miehestä ei kuitenkaan kuulunut mitään heidän taas jatkettuaan matkaa omille tahoilleen. Miehen asema oli tehnyt Veroniqueen sen verran suuren vaikutuksen, ettei hän voinut antaa tilaisuuden luisua käsistään. Kuultuaan herttuan oleilevan Versailles’ssa, päätti neiti de Iverny-Salignac, setänsä siunauksella, ottaa onnensa avaimet omiin käsiin ja lähteä kohti palatsia muistuttamaan miestä heidän sovitusta yhteisestä tulevaisuudestaan. Neidin paluu on saanut vihdoin myös hänen vanhempansa kiinnostumaan tyttärensä tulevaisuudesta ja pohtimaan sopivia sulhasehdokkaita vakavissaan. Veroniquen ja Constantinin kihlaus julkaistiin, mutta myöhemmin kihlaus purettiin Veroniquen isän toimesta sekä prinssi Clauden onnettomuuden johdosta, jonka Constantin otti kovin raskaasti.

Osaa puhua ranskan lisäksi sujuvaa englantia, sekä muutaman sanan ruotsia ja espanjaa. Ainoat Veroniquen omistamat lemmikit ovat Intian matkan varrelta mukaan tarttuneet kaksi madagaskarinkutojaa. Ratsastusharrastustaan neiti harjoittaa isänsä ratsuilla.