Henri Jean-Baptiste de Foix-Lenoir

Nimi: Henri Jean-Baptiste de Foix-Lenoir. Perhepiiri puhuu hänestä nimellä Henri-petit, mutta vähenevissä määrin.
((Havainnekuvissa Tom Mison Sleepy Hollowista Ichabod Cranena))

Ikä: 29 (1.1.1747)
Sukupuoli: Mies
Kansalaisuus: Uskollinen Ranskan kuninkaan alamainen

Asema:
Etelä-Ranskasta olevan suvun vesa. Seikkailija ja tutkimusmatkailija.
Varakreivin perijän toinen poika.

Henriä pidetäänkin yleisesti kokeneena seikkailijana ja hänellä on siltä saralta kertynyt mainetta, ainakin tutkimusmatkailusta kiinnostuneiden piirissä. Se tosin ei ole järin suuri piiri.
Tällä hetkellä hän on tosiaan vasta palaamassa Ranskaan ja aikoo nyt jäädä pidemmäksi aikaa kirjoittaakseen kirjan tutkimuksistaan.

Tarkemmin ammatista:

Henri on hyvin monipuolinen tutkija. Koska hän ei ole maalauksellisesti lahjakas, mies kirjoittaa enemmän ylös näkemäänsä ja kokemaansa ja piirtää mallista lähinnä kasveja ja kiviä. Sekä tallentaa muinaisia tarinoita ja outoja tapoja.


Perhe:
- Isä: Jean-Baptiste Chavier de Foix-Lenoir, keuhkotautinen normandialainen tuomari. 56. Foixin varakreivin ainoa poika. Sairastaa parantumatonta keuhkotautia. Asuu Foixissa.
- Äiti: Désirè née du Robin, tuomari ja varakreivi Henri du Robinin tytär. 48. Pidetään yleisesti ottaen rumana naisena, joku on jopa puhunut noituudesta. Asuu Foixissa ja hoivaa miestään. Tulee perimään vanhemmiltaan huomattavan omaisuuden.
- Vanhin sisar: Esther, kuollut muutaman kuukauden iässä tuntemattomaan lastentautiin.
- Vanhin veli: Jéan-Pierre Étienne de Foix-Lenoir. 30. Jéan-Pierre on henkisesti jälkeenjäänyt, ei juuri puhu ja on kykenemätön huolehtimaan itsestään. Hänet pidetään poissa hovista ja julkisuudesta. Asuu Foixissa.
-Nuorempi sisar: Désirè Lucia-Marié de Foix-Lenoir. 26. Hänelle etsitään kuumeisesti puolisoa kihlatun kuoltua traagisesti metsästysonnettomuudessa. Ei mikään kaunotar, mutta erittäin oppinut nainen. Asuu Foixissa.
-Toinen sisar: Beatrix Esther de Foix-Lenoir, 23. Eloisa, kovasti Henrin kaltainen rämäpää, jonka silmiin sanotaan miesten hukkuvan. Asuu Foixissa.
-Nuorin veli: Francis Geoffrey de Foix-Lenoir, 20. Iloinen ja taiteellinen nuori mies. Francis oli vähällä hukkua 7-vuotiaana suvun linnan vanhaan vallihautaan ja tästä episodista pojalle jäi vaivaksi kaatumatauti. Hänkään ei siis ole hovikelpoinen, vaikka ehdottaman terävä ja taiteellisesti hyvin lahjakas nuorukainen onkin. Asuu Foixissa.
- Isänisä: Pierre Eduard de Foix-Lenoir, Foixin varakreivi. 82. Vanha ja suku tavallaan jo odottaa tuon kuolevan piakkoin, joskin vanha varakreivi itse on toista mieltä asiasta. Asuu Foixissa.
- Isänäiti: Jimena de Çana. Kuollut, 53 vuoden iässä.
- Kolme tätiä, joista nuorin, Clementine, on abbedissana Auden alueella olevassa luostarissa.
-Äidinisä: Henri du Robin. Toimii Normandian alueella tuomarina. Ostanut ja osin palvelusvuosiensa ansiosta saavuttanut varakreivin arvon. Kuivakka mies, joka on nuoruudessaan käynyt kaksintaistelun jos toisenkin. 73.
- Äidinäiti: Henrietta Esther Lucille Martin, née Robert. Rikkaan kangaskauppiaan tytär. Jäänyt aikoinaan leskeksi ensimmäisestä avioliitostaan vanhan ja varakkaan jalokivikauppiaan kanssa solmitusta lapsettomasta avioliitosta. Erittäin tarkka ja suunnitelmallinen nainen. Henri-Petit on hänen suosikkinsa ja isoäiti kustansi pitkälle pojan matkat.



Henri syntyi vanhaan sotilas-aateliin kuuluvalle Jean-Baptiste d'Foix-Lenoirille ja hänen vaimolleen Désiré:lle (née du Robinille) tammikuun ensimmäinen päivä 28 vuotta sitten.
Vaikka de Foix-Lenoire suvulla on pitkät sotilasperinteet, kunninanhimoinen Jean-Baptiste ei ollut seurannut sukunsa sotaisia perinteitä heikon terveytensä vuoksi, vaan päätyi tuomariksi. Toimessaan hän tutustui normandialaiseen tuomari Henri du Robiniin, joka oli asemalla ja rahalla aatelisaseman saanut lakimies. Osa puhuu että nuori de Foix-Lenoire huijattiin tai huumattiin avioliittoon du'Robinin ruman tyttären kanssa, mutta Désirèn ja Jean-Baptisten liittoa pidettiin alunperin pienimuotoisena skanadaalina.

Pariskunta sai pian esikoisensa, tyttären, joka kuoli kuitenkin parin kuukauden iässä. Toinen lapsi, Jéan-Pierre, syntyi noin vuosi esikoisen kuoleman jälkeen. Seuraavat neljä lasta syntyivät tasaisesti, parin-kolmen vuoden välillä toisistaan, kunne lääkärit totesivat, ettei Désirèn ollut turvallista saada enempää lapsia.
Jéan-Baptistella onkin ollut tästä asti rakastajatar, jonkinlainen kurtisaani, mutta nainen asuu omassa asunnossaan, eikä ole epäilystäkään ketä mies palvoo. Heidän avioliittoaan voidaan siis pitää varsin onnistuneena. Henri sai siis kasvaa tasapainoisessa ja rakastavassa perheessä. Sisaruksia ei edes annettu imettäjän hoivaan, osin isoäidin jyrkkien mielipiteiden takia. Suhde etenkin äitiin on siis ollut lapsille tavallista aatelisperhettä läheisempi.

Isän sairauden ilmeneminen ja Jéan-Pierren jälkeenjääneisyys ovat olleet vaikeita paloja perheelle. Henriä vannottettiin aina olemaan puhumatta kummastakaan asiasta julkisesti. Seikkailunhaluista poikaa on koko ikänsä tarkkailtu tiukasti aluksi lastenhoitajien ja myöhemmin mitä sivistyneimpien kotiopettajien (jotka vaihtuivat suht usein pojan vilkkauden, tarkkaamattomuuden ja yleisen arvostuksen tunteen puuttumisen takia) toimesta.
Syytä onkin ollut sillä milloin hän rakensi sisartensa kanssa lauttoja ja seilasi niillä vallihaudassa, milloin lähti seikkailemaan Foixin alueen vuoriin ja metsiin. Henri on jo siis lapsena osoittanut aikamoista seikkailunhalua, jota ei kuitenkaan ole varsinaisesti yritetty suitsia. Päinvastoin. Hänen isänsä on kannustanut poikaa seuraamaan kutsumuksiaan.

Henri olisi haluttu sukunsa kauempien jäsenten toimesta tuomariksi, mutta isä ja isän isä näkivät jo varhain pojassa suvun tulen joka ajoi vain eteenpäin. Henri neuvoteltiin ensimmäisen kerran jo 15-vuotiaana mukaan tutkimusmatkoille Etelä-Amerikkaan alkuvuodesta 1762.
Raskain sydämin Désirè "Maman" de Foix-Lenoir hyvästeli poikansa tietämättä palaisiko lapsi retkeltään.
Ensimmäinen matka kesti kolme vuotta, palaten kesällä 1765 takaisin Ranskaan. Matka oli pitkälti vaivalloista rämpimistä, mutta se kasvatti luonnetta ja kehoa. 
Hennon hontelo poika palasi sieltä nuorena miehenä, joka janosi lisää seikkailuita.

Muutaman vuoden päästä, kesällä 1767 vanhemmat päästivätkin hänet Sumatralle suuntautuvalle tutkimusmatkalle jonne nuori mies päätyikin Intian kautta. Hän palasi sieltä neljän vuoden päästä.

Viimeisin matka suuntautui Afrikkaan, josta mies palasi Italian kautta Versaillesiin.
Osan matkoistaan Henri on kulkenut tunnetun kasvitieteilijä Edmond de Iverny-Salignac'in ja tämän seurueen kanssa. Viimeisimmillä matkoillaan hänellä on myös ollut suojelijoita rahoittajien muodossa.

Näillä matkoilla nuori mies on oppinut todella paljon. Niin elämästä, sen kiemuroista kuin kuolemastakin.



Henri on varreltaan noin 178cm pitkä. Vartaloltaan kyseessää on luontaisesti hoikka mies, joka ei todellakaan tarvitse korsettia näyttääkseen hyvälle ja ryhdikkäälle. Se tulee Henrille kuin luonnostaan, ehkä se johtuu syntyperästä, ehkä luontaisesta suoraselkäisyydestä.

Hänen olemuksensa ei kuitenkaan ole rento, vaikka Henri saattaisikin itsensä sellaiseksi tuntea. Juhlissakin miehen olemuksessa huomaa heti jonkinlaisen levottomuuden: tuon on vaikea pysyä liikkumatta paikoillaan pientä hetkeä kauemmin. Usein hän naputtelee asioita toisiaan vasten, heiluttaa istuessa jompaa kumpaa jalkaansa, naputtaa kengänkärkeä lattiaan tai tuolinjallkaa tai etsii uusia kohteita vaeltelevalle huomiolleen.
Mies on aivan liian ruskettunut ja mundaanin oloinen ollakseen hovin ihanteen mukainen. Aurinko on polttanut normaalisti lämpimän ruskean sävyiset hiukset vaaleammiksi ja ne näyttävät aavistuksen elottomille. Aavistuksen laineilevat hiukset on useimmiten sidottu nauhalle niskaan ja ne ovat noin hartiamittaiset.

Henri on kaitakasvoinen mies, jonka silmät ovat jotain sinisen ja vihreän väliltä. Kulmakarvat ovat voimakkaat, eivätkä nekään aivan vastaa kauneusihanteita. Kasvoissa on jonkinverran rokonarpia, mutta ne ovat pääasiassa piilosssa rusehtavan parran alle. Partakaan ei ehkä ole juuri niin muodin mukainen kuin kuuluisi olla itseään kunnioittavalla aatelismiehellä.
Huulet eivät ole järin paksut, nenä ei ole järin aristokraattinen, mutta hieman kyömy. Kasvojen piirteet ovat loppujen lopuksi jopa hieman naiselliset, joten kenties naamakarvojen pitäminen on myös osa miehen itsetunnon kohotusta?
Mies vaikuttaa kesäaikaan hieman nuhaiselle, eikä nauti esimerkiksi heinäpelloista ja kukkakedoista suuremmin.

Yleensä Henri suosii tummia ja melko yksinkertaisia, mutta mukavia vaatteita. Niissäkin yleensä näkyy varallisuus, jos ei muuten niin hopeisten solkien ja nappien muodossa.
Jos hän ei voi käyttää tummaa vaatetta, käyttää hän jotain sinistä sävyä. Joskus jopa vihreää. Oikeastaan, vaikka mies kuinka väittää että hän seuraa huonosti muotia, Henri on hyvin tarkka siitä mitä laittaa päälleen.
Silti se ei ole ehkä muodin viimeisintä huutoa, minkä vuoksi mies saattaa erottua hyvinkin. Peruukeista Henri ei pidä, sillä ne kutittavat ja mies kestää sellaistakin huonosti.

Miehellä kehossaan erilaisia jälkiä retkiltään ja matkoiltaan. Mutta näkyvimmät ulospäin ovat tosiaan kasvojen muutamat rokonarvet.
Henrillä on vasemmassa kainalossaan tatuoituna ankkuri.


Henri on luonteeltaan vilkas, eloisa ja seikkailunhaluinen, isänsä suvun tapaan. Hänestä olisi kenties voinut tulla hyvä sotilas, mutta poikaa ei kiinnostanut kuri ja järjestys. Se onkin joskus saanut hänet pulaan, mutta ei mihinkään ylipääsemättömään. Ikä on ehkä taittanut pois pahimman rämäpäisyyden, mutta kyllä häntä voi edelleen sanoa jopa yllytyshulluksi.
Hän ei etenkään lapsena pelännyt mitään tai ketään, kunnioittikin vain muutamia. Vapaa kasvatus ja vanhempien ilo terveestä ja normaalista lapsesta johti osittain vapaisiin käsiin Henrin kohdalla hieman liian pitkälle. Lisäksi pojan oma, luontainen itsepäisyys, niin tuloksena on hyvin määrätietoinen ja omapäinen nuori mies. Maailman näkeminen ja perheen tilanne ovat saaneet Henrin vakavoitumaan, oppimaan joustamaan ja mies on oppinut edes hieman pidättelemään itseään.

Kyllähän hän tietää millaisia paineita hänelle tullaan tulevaisuudessa asettamaan, ja Henri tuntee olevansa valmis siihen tehtävään sitten kun se hänelle lankeaa. Luonnollisesti hän toivoisi, ettei niin kävisi vielä hetkeen, sillä se tarkoittaisi hänen isoisänsä, isänsä ja veljensä kuolleen.

Henri on kohtelias kaikille lähtökohtaisesti, mutta ei jaksa pitkäveteisiä ihmisiä tai tilanteita. Sellaisia ovat mm. uskonnolliset tapahtumat.

Uteliaisuus on vienyt Henrin kauas ja tavallaan uteliaisuus on hänen elämäntyönsä. Sitähän löytöretkeily pitkälti on. Hän on, kuten kaikki aikansa sivistyneet miehet, uskovainen ja kokee maailman olevan Jumalan luomaa uskomattoman kaunista maailmaa, josta ihminen on vastuussa valistuneen hallitsijan tavoin. Ja sen maailman hallitseminen, sen tutkiminen ja sen säilyttäminen ovat ihmisen pyhiä tehtäviä.
Henri ei sen takia syö esimerkiksi juuri lainkaan punaista lihaa ja uskoo kasvisten ja kivennäisvesien olevan ihmiselle parempaa kuin mässäily ja liiallinen alkoholin juominen. Viiniä nyt kyllä kuuluukin juoda. Vaikka uskonnolliset tilaisuudet pitkästyttävät häntä, on mies kuitenkin tosiaan sopivissa määrin uskonnollinen.

Uudet asiat Henri opettelee aina omaan tahtiinsa. Etenkin tekemisen kautta opittavat asiat jäävät miehelle mieleen. Hänellä on kielipäätä ja sosiaalista älyä. Samalla mies myös nauttii huomiosta ja hän osaa todellakin järjestää shown jos niin vaaditaan.
Nuoremman veljen onnettomuudesta Henri jollain tavalla säikähti. Myös isän tauti on ollut omiaan lisäämään tätä piirrettä, mutta hän ei halua olla kosketuksissa sairaisiin ihmisiin ja pitkäkestoinen yskä saa miehen itse epäilemään pahinta omalta kohdaltaan. Pienoinen luulotauti ei kuitenkaan aina ole ollut pahaksi, kun miettii missä kaikkialla Henri on käynyt ja mitä kokenut.

Ranskaan palattuaan hän on, huolimatta siitä että tietää tulevat velvollisuutensa, tai ehkä juuri niiden takia, hakeutunut Versaillesiin.
Tilanteeseen on myös vaikuttanut se että yksi hänen merkittävimmistä rahoittajistaan viimeisimmällä matkallaan oli Hélène de Villefort.

Tällä hetkellä, osin uudelleen sairastetun malarian vuoksi, Henri on enemmän kääntänyt kiinnostustaan museaaliseen suuntaan.
Hän on myös aidosti yllätynyt hovissa saamastaan huomiosta.



Puhutut kielet:

- Ranska ja espanja äidinkielen tasoisesti.
- Portugali, italia, englanti ja latina erinomainen.
- Saksa, indonesia ja arabia, tyydyttävä.
- Sekalainen osaaminen seuraavissa kielissä: swahili, katalaani, baski, turkki, kreikka, muinaiskreikka, heprea, thai, sumatran alueen kielet

Tunnettua omaisuutta:

- Kaksi pistoolia
- Tiikerin kallo.