Marie Debray

Hoikka ja pitkä Marie muistuttaa tuulessa taipumatonta pihlajaa. Vaikka Marie on siro ja varreltaan hento, hänestä löytyy yllättävää kestävyyttä ja jäntevyyttä, kiitos ruumiillisen työn, joka on hänen kuntoaan kasvattanut sekä lisännyt sisällä piilevää voimaa. Mariella on pitkä, joutsenmainen kaula, hoikat sormet ja pitkät sääret. Kasvoilla hoikkuus näkyy erityisen selkeäni tuoden esiin kasvojen luuston ja erityisesti Marien voimakkaat poskipäät tulevat esiin. Marie laihtuu helposti sairauksien tai vähäänkään huonomman syömisen seurauksena, jolloin posket menevät lommolle ja vielä vähäinen, jäljellä oleva lapsen pyöreys häviää kasvoilta lopullisesti. Veljensä tavoin Marie on tavallista keskivertokansalaista pidempi, ollessaan 170 cm:n hujakoilla. Nuoren naisen pituuden huomaa kuitenkin yleensä vasta seisoessaan Marien vieressä: tämä onnistuu usein näyttämään pienemmältä kuin on. Marien iho on vaaleansävyinen, paljon kalpeampi kuin isoveljellään, mutta kuten Jeaninkin iho, päivettyy se helposti auringossa.

Suuret, pyöreät ja nukkemaiset silmät ovat väriltään vihreänharmaat, mutta pupillin ympäriltä rusehtavat. Marien silmät tekevät siroista kasvoista erityisen kauniit, vaikka nainen itse kokeekin, etteivät suuret nukensilmät sovi yhteen hänen luonteensa kanssa, joka on kaikkea
muuta kuin naiivi, suloinen tai kovin hento. Toisaalta, hänen hivenen sievät ja lapsenomaiset kasvonsa tarjoavat hyvän naamion, Marien halutessa pitäytyä yleisesti ottaen etäällä muista ja piilottaa oikean persoonansa.

Hiukset ovat pitkät, pehmeät ja aavistuksen lainehtivat. Isoveljensä tavoin ne ovat tummat, tietyssä valossa erehdyttävissä jopa mustaan. Marie pitää niitä poikkeuksetta aina kiinni suhteellisen yksinkertaisilla kampauksilla ja peittää ne työssään usein vaalealla hilkalla. 
Marie omistaa kaksi siistiä vaatekerrastoa palvelijalle sopivia vaatteita, sekä kylmempien ilmojen varalle oman vaatekertansa päälivaatteineen.

Mariella on sointuva, varsin kantavakin ääni, kun sitä tarvitaan. Muuten hän puhuu harvoin ja yleensä silloinkin varsin pehmeällä äänellä, pyrkiäkseen olematta kiinnittämättä huomiota. Marie onkin olemukseltaan hieman kuin aave: hän ilmestyy ja häviää taas näkyvistä milloin missäkin ja piiloutuu hyvin varjoihin. Hänen askelluksensa on kevyen jäntevää, ei kuitenkaan hentoisen tanssahtelevaa, jotain mitä häneltä voisi ensisilmäykseltä olettaa. Marie on palvelijana siisti, rauhallinen, huomaamaton ja omaa hyvät, varsin elegantitkin käytöstavat.

(Kuvissa Àstrid Bergès-Frisbey.)

Don't cry for the past now, brother mine   

Neither you nor I are free from blame 

My dreams made me blind and mute 

I longed to return to that time 

I followed without a word 

My brother, the fault is mine

Jos fyysisiltä piirteiltään Marie on kuin hoikka mutta sitkeän taipumaton pihlaja, voisi häntä luonteeltaan verrata samaan puuhun. On kuin Mariessa olisi monta minää tai monta roolia, monta kuorta tai kerrosta joiden alle syvin, aito oma minä, olisi piilotettu.

Ensin tulee puun kuori, joka sulkee näkyvistä muut puolet. Se on Marien vetämä hiljaisen, mitäänsanomattoman ja tunnollisen työläisen rooli, jota hän näyttelee taiten. Tämä vastuuntuntoinen keittiöpiika on ahkera, mutta kovin ankea ja tylsä: harmaa, jopa näkymätön. Monella on Mariesta varmasti varsin naiivi, hivenen yksinkertainen kuva. Tavallinen, ihminen, josta ei juuri saa otetta, joka on siellä missä muutkin, mutta joka ei näy eikä kuulu. Jonka jutut eivät ole mielenkiintoisia, jonka kommentit eivät ole mielekkäitä, jonka tekemiset jäävät muilta huomaamatta. Joka nauraa mukana silloin kun kuuluu ja hymähtää myötätuntoisesti kun on sen aika. Marie edustaa monelle juuri tätä, ihmistä, joka on heitä varten, nauramassa, hymyilemässä, lohduttamassa – mutta josta harva tietää yhtään mitään. Tämä rooli sopii Marielle mainiosti. Se on paras tapa pitää ihmiset tietyllä etäisyydellä, poissa utelemasta ja sotkeutumasta hänen asioihinsa. Marie on monelta tapaa yksinäinen susi, ja suurimmalta osalta hän viihtyy tässä identiteetissä. 

Puun kaarnan alta löytyy nilakerros, Marie silloin, kun hän ei vedä roolia: varautunut, tarkkaavainen ja itsenäinen Marie. Hän on veljensä tavoin pidättäytyväinen, eikä päästä lähelleen ketä tahansa, ei ainakaan syvälle sisimpäänsä. Marie kyllä tulee toimeen muiden kanssa hyvin (oman taitavan, mukautuvan roolinsa ansiosta), mutta ei ole kovinkaan puhelias. Hän puhuu kun siihen on tarvetta, mutta ei jää rupattelemaan ja kuuntelee mieluummin muita, kuin puhuisi itsestään. Hän ei välttämättä edes tuo ilmi mielipidettään aina kovinkaan selkeästi – mitä vähemmän muut tietävät hänestä, sen parempi hänen on olla. Kun itse on vähemmän esillä, jää aikaa tarkkailla paremmin ympäristöään, sen kaavoja ja kuvioita. Veljensä tavoin Mariella on hyvä tunneäly ja hän pystyy nopeasti lukemaan ja havainnoimaan sosiaalisia tilanteita. Hän kerää tietoa sieltä täältä niputtain ja punoo ne sitten yhteen koherenteiksi kokonaisuuksiksi. Jeanin tapaisesti Marie on myös hyvin itsenäinen, jopa itsenäisempi kuin veljensä, eikä kaipaa juuri paljoakaan läheisyyttä tai monta läheistä ihmistä elämäänsä. Jean on tärkein ihminen Marien elämässä, ja samalla Marie ristiriitaisesti rimpuilee pois tämän holhoavasta otteesta. Oikeasti Marien yksi elämän päämääristä on Jeanin tavoin ironisesti kuitenkin tehdä ainoa perheenjäsenensä onnelliseksi. Marie tietää Jeanin haaveen oman hopeaseppäpajan perustamisesta ja pyrkii omalta osaltaan vakuuttamaan Jeanin tämän unelman tärkeydestä ja mahdollisuudesta, ja unelman tullakseen toteen, on Jeanin kyettävä irrottautumaan ylihuolehtivan isoveljen roolistaan. Marie on ihminen joka kyllä pärjää, vaikka Jean ei siihen luotakaan. Mariella on tiettyä sinnikkyyttä ja sitkeyttä ja hän pystyy tarvittessa menemään vaikka läpi harmaan kiven, jos niikseen vaaditaan. Hänellä on tietynlaista periksiantamattomuutta ja lannistumattomuuta, jotka ovat kantaneet hänet elämässä tähän asti. Hän myös pystyy tunkemaan sivuun liialliset tunteet tai empatian, ja menee usein asia tai tavoite edellä. Hän on hyvä ennakoimaan ja suunnittelemaan ja tietyllä tapaa tarvitsee kontrollia elämäänsä. Tietyllä tapaa Marie elääkin paljon enemmän jalat maassa kuin Jean, hän osaa olla paikoin jopa kylmän realisti. Toisaalta, Mariessa asuu pieni idealisti, joka pääsee valloilleen, silloin kun hän hetkeksi pysähtyy ja lopettaa puskemasta itseään. Vaatimukset ovatkin itseään kohtaan Mariessa valtaisat, isoveljensä tavoin, ja hän on myös kyltymättömämpi muita ihmisiä kohtaan Jeaniin verrattuna. Silti Marielta löytyy hyvä sydän, empatiaa ja kykyä kunnioittaa toisia, kun hän kokee toisen sen ansaitsevan. Toisaalta taas menetettyään Marien arvostuksen tai luottamuksen, on sen usein menettänyt iäksi. 

Kun mennään aivan puun ytimeen, sydänpuuhun, tulee vastaan syvällinen ja jopa mystinen persoona, josta Marie ei täysin itsekään ota aina selkoa, niin monen kuoren takana hän sitä piilottelee. Mariella on menneisyyden syntejä, joita hänen on vaikea kohdata ja jotka ovat osaltaan vaikuttaneet hänen monimutkaisen persoonansa muodostumiseen. Monia kielteisiä tunteita, kuten surua, vihaa, syyllisyyttä, häpeää ja heikkoutta on Marien vaikea kohdata ja hyväksyä itsessään, vaikka voisi sanoakin että perustemperamentiltaan Mariella on varsin tasainen luonne ja hän pystyy kyllä reflektoimaan itseään, jos vain antaa itselleen siihen luvan. Tässä syvässä, aidossa Mariessa on myös häivähdys sitä, joka Marie oli ennen äidin kuolemaa: huumorintajuinen ja leikkisä, tiedonjanoinen, määrätietoinen ja harkitsevainen lapsi. Tästä Marien puolesta löytyy myös maailman mahtavin unelmoija ja maailman suurin kyynikko, joka viettää paljon aikaansa oman päänsä sisällä, välttelee suurimpaa osaa ihmisistä, mutta jolla on loppujen lopuksi hyvin suloinen ja lämmin sydän sekä vilkas ja älykäs mieli.

Once you were gone, we were not complete   

Back through the years, we reached for you   

Alas, twas not meant to be

Marie syntyi pari vuotta isoveljensä Jeanin jälkeen äidilleen Éloiselle ja isälleen Valentinelle. Äiti Éloise oli mennyt perheensä vaatimuksista ja kielloista välittämättä naimisiin arkkitehti Valentinen kanssa, ja varakas kauppiasperhe oli tämän seurauksena katkaissut välit ainoaan tyttäreensä. Éloise muutti Valentinen perässä Pariisista Roueniin, jossa molemmat lapset syntyivät. Perhe joutui kuitenkin varsin pian rahavaikeuksiin, sillä Valentin oli peluri ja usein veloissa. Marie ja Jean kuitenkin oppivat hyville tavoille ja saivat keskivertoa paremman koulutuksen ja yleissivistyksen äitinsä opissa.

Marien ollessa kahdeksan vanha katosi isä yllättäen eräänä päivänä. Kuuliainen, hiljainen äiti ei koskaan puhunut asiasta lapsille, mutta Marie näki, että tämä kärsi. Myöhemmin vanhempana hän itse ymmärsi, että isä oli luultavasti menehtynyt pelivelkojen seurauksena. Marielle ei koskaan muodostunut kovin läheistä tai kiintymyksellistä suhdetta isäänsä, sillä tämä alkoi olla pois kotoa usein Marien ollessa vasta 4-vuotias. Silti hän oli pettynyt ja samalla surullinen isänsä poismenosta ja oireili muuttumalla hiljaisemmaksi, ärtyneemmäksi ja uhmakkaammaksi, jotain, joka oli äidistä varsin raskasta, olihan perhe valtavan paineen alla. Äidin reagointiin Marie kuitenkin vastasi oireilemalla entistä enemmän. Marie ymmärsi Jeanin ottaneen isän katoamisen seurauksena oman roolinsa vakavasti, ja Jean onkin ollut Marielle aina huolehtiva, vastuuntuntoinen isoveli, johon hän on voinut luottaa, vaikka toisaalta on aina ollut kovin itsenäinen lapsi. Huolimatta ajoittaisesta uhmakkuudestaan, Marie auttoi veljeään ja äitiään tarve-esineiden tekemisessä myyntiin, mutta raha oli silti kovin tiukilla.

Pari vuotta myöhemmin isän katoamisen jälkeen koitti päivä, jolloin Éloise lähti Pariisiin, saadessaan tiedon oman isänsä menehtymisestä ja mahdollisuudesta jonkinlaiseen perintöosuuteen. Hän jätti Marien Jeanin huomaan, sillä Jean kahdentoista vanhana osasi jo peruskotityöt. Ensimmäisen kerrran isän lähdön jälkeen äiti poistui yöksi kotoa. Marie pelästyi äidin lähdöstä ja alkoi oireilla, vaikka Jean pyrkikin pitämään hänestä parhaansa huolen. Sinä päivänä, jona Éloise palasi takaisin Pariisista (tyhjin käsin), oli Marie kadonnut ja vastassa oli vain hätääntynyt Jean. Marie oli tahallaan kadonnut Jeanin näkyvistä ja mennyt Seine-joen rantaan, paikkaan, johon äiti Éloise oli aina muistanut kieltää kumpaakaan lasta menemästä. Se oli Marien keino purkaa pahaa oloaan, hyljätyksi tulemisen tunnettaan, pelon ja turvattomuuden tunnettaan. Hän kaipasi kipeästi huomiota, jota ei saanut väsyneeltä ja surevalta äidiltään tarpeeksi. Jotenkin Éloise oli arvannut tämän ja löysikin Marien illan hämärtyessä sen varrelta. Äidin kutsuista ja aneluista huolimatta Marie uhmasi kieltoja ja meni aivan joen penkalle. Äidin tullessa hakemaan lastaan, kompastui tämä epäonnisesti jokeen eikä uimataidottomana päässyt enää ylös. Hätääntyneenä Marie lähti hakemaan apua, mutta tällöin oli jo liian myöhäistä. Marie piiloutui järkytyksessään pois näkyvistä, kunnes aamuyöllä pari katuja vartioinutta poliisia löysi hänet ja ymmärsi Marien vaatetuksesta, ettei tämä ollut katulapsi ja oli mahdollisesti eksynyt kodistaan. Marie osasi kertoa tavernan nimen kotinsa vierestä ja niin poliisit saattoivat hänet kotiin. Jeanille Marie ei kertonut mitä oli tapahtunut, vaan pudisti vain päätään hätääntyneen Jeanin kysyessä oliko tämä nähnyt heidän äitiään. Seuraavana päivänä tuli tieto Éloisen kuolemasta tämän huuhdottua Seinen rannalle.

Vielä tänäkään päivänä Jean ei tiedä totuutta, eikä Marie vuosia sitä sydämessään pitäneenä tiedä edes mistä alkaisi. Tapahtunut on kuitenkin jättänyt jälkensä sekä häneen että Jeaniin, mutta Marieen kaikista voimakkaimmin. Se on rakentanut hänen persoonansa ja elämänsä täysin uudelleen ja Marie kantaa mukanaan painajaista, jota ei pysty edelleenkään käsittelemään.

Äidin kuoleman jälkeen Marie ja Jean sijoitettiin kirkon orpokotiin Pariisiin ja sieltä lähes saman tein adoptioperhe Thomaseille. Jean vetäytyi kuoreensa ja otti elämäntehtäväkseen Marien huolehtimisen, syyttihän tämä itseään Marien katoamisesta ja äidin menehtymisestä. Marie taas kasvatti valheiden täyttämän huolettoman, tunnollisen nuoren naisen peiteroolin vähitellen adoptioperheen hyvässä huomassa. Jean pääsi hopeasepän oppiin ja Marie varsin pian palvelijan töihin pariisilaiseen ylimystön kotiin. Toisin kuin Jean, Marie ei juuri tutustunut kehenkään Pariisissa kunnolla ja hänen ainoa läheinen ystävänsä ja ihmisensä oli juurikin Jean. Kun isoveli löysi kisällinvaellukselleen paikan Versaillesista, lähti Marie mielihyvin mukaan uusiin maisemiin ja ympäristöihin, joissa hän sai olla lähestulkoon tuntematon. Onnekkaana Marie sai paikan Versaillesista keittiöpiikana hyvien suositusten saattelemana.

Tällä hetkellä Marie on hukassa ja etsii jonkinlaista paikkaa ja tarkoitusta elämälleen. Hän on kuitenkin tunkenut nämä tunteet ja aatteet syvälle sydämeensä, ja keskittyy jokapäiväisessä elämässä lähinnä tekemään työnsä hyvin, pysymään poissa ongelmista ja liiallisesta huomiosta ja pitämään silmällä isoveljeään. Ehkä aika näyttää, pystyykö Marie kaivamaan oikean luonteensa perilleen ja löytämään elämälleen suunnan.