Jean-Valentin Debray
Sept 9, 2019 23:19:51 GMT 2
Post by Fyo on Sept 9, 2019 23:19:51 GMT 2
JEAN-VALENTIN DEBRAY
Kisällinvaellustaan suorittava tuleva hopeaseppä sekä ylitunnollinen isoveli
Nimi | Jean-Valentin Debray, kutsutaan usein pelkästään Jeaniksi.
Ikä | Syntynyt 20.3.1755, vuonna 1777 täyttää 22 vuotta
Sukupuoli | Mies
Kansallisuus | Ranskalainen
Asema | Kolmas luokka; keskiluokka; käsityöläiset
Ammatti | Hopeasepän kisälli. Jean toimii kuuluisan hopeasepän Mathurin Cailleteaun kisällinä, Cailleteaun hopeaseppäliikkeessä, Versaillesissa. Mathurin Cailleteau on kuuluisa ensisijaisesti alueen ylhäisön keskuudessa hyvänä hopeaseppänä, tosin itse kuninkaallisten suosiossa on hopeaseppäkumppanukset Morel & Germain, jotka ovat Cailleteaun kilpailijoita. Cailleteaulle tosin on ainakin tähän asti riittänyt vallan mainiosti asiakkaita, ja hyvin menestyvänä ja arvostettuna käsityöläisenä hän tienaakin enemmän kuin suurin osa työläisistä, merimiehistä ja tavallisista putiikinpitäjistä. Jean on toiminut aiemmin oppipoikana Pariisissa, mutta kisällinnäytteen suoritettuaan matkusti Versaillesiin ja pestautui Cailleteaun palvelukseen. Jeanin tehtäviin kuuluu päivittäisissä töissä avustaminen, vaikka hän ei saakaan oppilaana tehdä pajan kaikkein raskaimpia ja vaativimpia töitä.
Asuinpaikka | Jean on vuokralla pienessä toisen kerroksen asunnossa vain lyhyen matkan päästä Cailleteaun hopeaseppäliikkeestä ja –pajasta.
Perhe ja suhteet | Jeanin perheeseen kuuluu kaksi vuotta nuorempi pikkusisko Marie Debray, joka toimii keittiöpiikana palatsissa. Äiti Éloise Debray on menehtynyt Jeanin ollessa 12-vuotias, isä Valentin Debray jätti perheen Jeanin ollessa 10-vuotias. Pariisissa kulta- ja hopeaseppänä toimiva Antoine Peyre on Jeanin alkuperäinen mestari, jonka oppipoikana Jean toimi kahdeksan vuoden ajan. Tämän lisäksi Pariisiin jäi toinen Peyren oppipojista, Marius, johon Jeanilla on lämmin ja vahva side, sekä tämän sisko Eugénie, johon Jean on ollut vuosia ihastunut. Versaillesissa Marien lisäksi Jeanilla on läheisimmät siteet mestariinsa Mathurin Cailleteauhun, tämän oppipoikaan Zachariakseen sekä vasta- aloittaneeseen nuoreen Jaimeen. |  |
Though I knew the laws, I payed no heed
How can I return your wasted breath?
What I did not know has cost you dear,
For there is no cure for death
And how can I make amends
For all that I took from you?
And how can I make amends
For all that I took from you?
ulkonäkö
 | Jeanin oliivinsävyiseen ihoon ottaa aurinko helposti kiinni, hiustenvärin ollessa syvän tummanruskea, taittuessa aavistuksen lämpimään kastanjanruskeaan. Suuret, siniharmaat silmät tuovat kasvoihin poikamaisuutta ja suloisuutta, kun taas vahvat leukaperät ja tummat, paksut kulmat kaivattua särmää ja maskuliinisuutta. Näiden piirteiden lisäksi suuri suu on yksi kasvojen tunnusmaisimmista piirteistä, ja Jeanilla on sympaattinen, hivenen ujo hymy. Työnsä puolesta Jean pukee ylleen aluspaidan, päälle liivin ja takin sekä useimmiten väriltään mustat housut ja mustat solkikengät, toisinaan vaihtoehtoisesti saappaat. Työtä tehdessään Jean pukee aluspaidan päälle nahkaisen essun, joka suojaa vaatteita likaantumassa liikaa kovassa työssä. Yksi hivenen laadukkaampi vaateparsi löytyy myös asiakastapaamisia varten. Hiuksiaan Jean pitää useimmiten kiinni, vaikka tällä hetkellä tukka onkin hieman liian lyhyt kiinnipidettäväksi. (Kuvissa Tom York.) |
Don't cry for the past now, brother mine
Neither you nor I are free from blame
My dreams made me blind and mute
I longed to return to that time
I followed without a word
My brother, the fault is mine
My dreams made me blind and mute
I longed to return to that time
I followed without a word
My brother, the fault is mine
luonne
Vaikka Jean ei juuri itse tukeudu muihin ja toisaalta on samaan aikaan mielellään aina auttamassa muita, ei se tee Jeania onnettomaksi tai surulliseksi. Päinvastoin, Jean on varsin tyytyväinen elämäänsä tältä osin. Kuitenkin oman itsensä löytäminen – itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on ja ymmärrys siitä, että tekee parhaansa ja se riittää, samoin kuin ymmärrys siitä että Marie pärjäisi kyllä ilman hänen jatkuvaa tukeaan, vapauttaisi Jeanin monista hänen mielensä kahleistaan. Jeanin on pysyttävä jatkuvasti kontrollista omasta elämästään. Ilman kontrollia Jean tietää, että korttitalo romahtaisi, eikä se olisi enää korjattavissa. Toisaalta samalla Jean kokee aidosti mielihyvää siitä, että häneen tukeudutaan, jolloin hän saa tuntea itsensä merkitykselliseksi. Jeanilla on myös ylikorostunut tarve pärjätä täysin itsenäisesti, mikä on yksi motiivi sille, että Jean harvoin pyytää apua, vaikka itse onkin avulias persoona. Jeanin lähipiiri tuntee tämän ahkerana, lojaalina ja rehtinä nuorena miehenä, johon voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa.
Työssään Jean on niin ikään ahkera ja vastuuntuntoinen. Jeanilla ei juuri ole erityisiä muita lahjoja, mutta hän on hyvä siinä mitä tekee ja sinnikkäästi ja määrätietoisesti paneutuu haastavimpiinkin tehtäviin. Jeanin perfektionistinen puoli näkyy toki myös työssä ja aiheuttaa toisinaan ongelmia, vaikka suurimmilta osilta siitä onkin hyötyä.
Sosiaalisissa tilanteissa Jean jää usein tarkkailijan rooliin. Jean on luonteeltaan varautunut ja yksityinen, mutta hän on hyvä keskustelija, niin kauan kun keskustelunaiheet pysyvät muussa kuin hänessä. Mielen sisällä tapahtuu paljon sellaista, mitä ei näy ulospäin. Jean viihtyykin paljon yksikseen, mutta nauttii kyllä seurasta, jos se koostuu harvoista ja valituista läheisistä. Jean osaa olla hyvin hauskakin, mutta vain ja ainoastaan silloin, kun hän tuntee kanssakumppanin, Jean kun on jokseenkin tarkka kenen seurassa päästää sarkastisen huumorinsa valloilleen. Jean pitää eniten syvällisestä pohdinnasta, vaikka hänellä ei olekaan samaan tapaan aikaa tai resursseja keskustella tai lukea ylemmän luokan piirin teoksia tai esseitä. Jeanissa asuu kuitenkin pieni maailmanparantaja, jolla on vahva kokemus maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Siitä Jean pitää kuitenkaan harvoin ääntä. Kaikki maailmanparannustyö tapahtuukin pikemminkin varjoissa kuin suurella näyttämöllä.
Ne taidot, mitkä Jean menettää ylempään luokkaan verrattuna koulutuksessa ja sivistyksessä, voidaan korvata tunneälyllä, kyvyllä lukea sosiaalisia tilanteita ja ymmärtää intuitiivisesti toisia. Jean on mieluusti harmonianluoja, vaikka hänen sydämessään asuukin pieni kapinallinen. Rauhallisen kuoren alta paljastuukin ääritilanteissa tulinen sielu, joka puolustaa arvojaan, itseään ja lähimmäisiään viimeiseen asti. Skeptinen ja varsin kyyninenkin mieli osaa aina varautua pahimpaan ja on nopea näkemään fasadien ja pumpulin taakse, vaikka samalla Jeania ei voikaan missään nimessä kutsua realistiksi.
Hyvän kansalaisen roolin takana piilottelee mies, jolla on suuri tarve voida kokea olevansa erilainen, erillinen yksilö, ihminen joka ei suostu asettumaan yhteiskunnan asettamaan muottiin. Samaan aikaan, ristiriitaisesti, Jeanilla on tarve tuntea kuuluvansa joukkoon, sillä hänen on vaikea kestää omaa erilaisuuttaan tai outouttaan: kokemus ja tunne erilaisuudesta, joka on seurannut Jeania aivan pienestä asti. Jean ei sujahda ihmisten joukkoon taiten eikä hän ole millään tavoin mielenkiintoinen, karismaattinen tai kovin puoleensavetävä, ei ainakaan ensitapaamisella.
Beautiful mother, soft and sweet
Once you were gone, we were not complete
Back through the years, we reached for you
Alas, twas not meant to be
menneisyys
Jean syntyi ja vietti ensimmäiset 12 vuotensa Rouenissa, Ranskan pohjoisosassa. Isä Valentin Debray oli ammatiltaan arkkitehti, äiti Éloise Debray kauppiaan tytär. Asemaltaan Debrayn perhe oli parempaa keskiluokkaa, mutta perhe oli varaton, sillä isä Valentin oli peluri ja jatkuvasti veloissa, ja Éloisen kauppiasperhe oli laittanut välit poikki perheen ainoaan lapseen tämän mentyä aikoinaan salaa naimisiin Valentinin kanssa. Perheen asema kuitenkin takasi Jeanille tarpeeksi hyvän koulutustason, sillä äiti Éloise opetti kahta lastaan, Jeania ja Marieta, kotonaan.
Jeanin ollessa kymmenen vanha ja Marien ollessa vasta 8-vuotias, isä Valentin katosi eräänä päivänä, eikä tullut enää takaisin. Jean ei edelleenkään tiedä isänsä olinpaikkaa, mutta olettaa tämän menehtyneen, luultavasti pelivelkojen seurauksena. Vaitelias ja huolehtiva äiti Éloise jatkoi työskentelyään kynttiläpajalla, ja teki tämän lisäksi koreja ja muita tarve-esineitä myyntiin läheiselle torille. Vaikka tämä olikin kauppiaan tyttärenä suhteellisen hyvässä asemassa aikoinaan, ei perheensä "petettyään" Éloise enää kyennyt tukeutumaan varakkaaseen perheeseensä ja ilman minkäänlaista erityistä koulutusta (kuten kotiopettajattaren virkaa) elanto tarve-esineiden valmistamisesta oli olemattoman pieni. Valentinen poismenosta hän ei koskaan puhunut. Jean otti nopeasti menetetyn isän roolin perheessä, ja pyrki pitämään huolta niin äidistään kuin Mariestakin. Jean oli välkky ja tunnollinen, mutta hiljainen lapsi, joka vietti päivät usein kesäaikaan myyden luonnonkukkakimppuja Rouenin kaduilla, talvisaikaan äitinsä töissä auttamalla. Jean suri menetettyä isäänsä, samalla kun tunsi tätä kohtaan suurta vihaa ja katkeruutta.
Pari vuotta myöhemmin, Jeanin ollessa 12, Éloise jätti Marien ja Jeanin eräänä päivänä muutamaksi yöksi kaksistaan lähdettyään itse käymään Pariisissa selvittämässä perintöasioita. Oli sittenkin mahdollista, että Éloise saisi hiljattain kuolleelta isältään perinnön, joka auttaisi perheen taas jaloilleen. Éloise käski Jeanin jäädä kotiin pitämään vahtia Mariesta. Jean kuitenkin uhmasi käskyä ja otti Marien mukaan päivittäisille myyntiretkilleen. Jean osasi laittaa ruokaa sekä hoitaa kotia ja siskoaan, ja Éloisen ollessa matkalla, kaikki sujui ensin hyvin. Kuitenkin sinä päivänä, jolloin Éloisen oli määrä palata takaisin Pariisista, Marie oli kadonnut. Kun Éloise palasi kotiin, löysi tämä hätääntyneen Jeanin, joka oli ehtinyt etsiä pikkusiskoaan jo useamman tunnin. Ilta alkoi hämärtyä ja äiti Éloise käski Jeanin jäädä kotiin, sillä välin kun tämä lähti etsimään Marieta. Jean vietti yön yksin, pelon- ja syyllisyydensekaisin tuntein. Aamulla oven taakse ilmestyi kaksi poliisia. He olivat löytäneet Marien, joka oli osannut kertoa Debrayn kotitalon naapurustossa sijainneen tavernan nimen, jonka avulla poliisit olivat löytäneet perille. Yö oli ollut lämmin, ja Marie oli löytänyt suojan, vaikka olikin kovin peloissaan ja nälissään. Äiti Éloise oli kuitenkin edelleen poissa. Poliisit lupasivat Jeanille etsivänsä äidin ja löysivätkin tämän parin päivän päästä, hukkuneena ja huuhtoutuneena Seinen rannalle. Jeanin sydän kuoli.
Lähes samantein Jean ja Marie sijoitettiin kirkon orpokotiin Pariisiin. Tällöin tuli aika jolloin Jean sulkeutui täysin kuoreensa ja otti elämäntehtäväkseen Mariesta huolehtimisen. Samaan aikaan Jean koki suurta syyllisyyttä äitinsä kuolemasta, eikä pystynyt nuorena lapsena käsittelemään äidin traumaattista poismenoa. Hän kuitenkin lupasi Marielle, ettei tämän tarvitsisi enää koskaan kokea olevansa onneton – lupaus, jota on vaikea täyttää, mutta jonka eteen Jean on tehnyt siitä asti kaikkensa.
Orpokodista Jean ja Marie sijoitettiin nopeasti adoptioperheeseen Pariisissa. Perheenisä Charles Thomas toimi jalokiviseppänä. Vaikka Thomasien perhe oli sydämellinen ja kiltti, oli Jeanin vaikea luoda sidettä perheeseen. Hän oli itsenäinen, varautunut ja siskostaan lujasti huolenpitävä poika. 13-vuotiaana Thomasien suhteiden avulla Jean löysi kuitenkin tiensä kulta- ja hopeaseppä Antoine Peyren oppiin, jossa hän pääsi hetkeksi keskittämään energiansa johonkin muuhun kuin oman elämänsä kontrollointiin ja Mariesta huolehtimiseen. Jean osoittautui taitavaksi oppipojaksi ja hän tutustui vähitellen muutamaa vuotta vanhempaan, Peyren toiseen oppipoikaan Mariukseen, johon Jean loi vuosien mittaan vahvan ja lämpimän siteen. Mariuksen sisko, Eugénie, oli Jeanin ensi-ihastus, tyttö, jonka Jean toivoi salaa naivansa, kunhan hän pääsisi mestariksi asti.
21-vuotiaana, kisällinnäytteen suoritettuaan, Jean hyvästeli Antoine Peyren, Mariuksen ja Eugénien sekä adoptioperheensä ja matkasi Peyren hyvän ystävän, hopeaseppä Mathurin Cailleteaun oppiin Versaillesiin. Hän otti Marien mukaansa, joka sai töitä keittiöpiikana itse palatsista. Jean on viihtynyt Cailleteaun opissa ja tutustunut samalla tämän kahteen oppipoikaan, muutamaa vuotta nuorempaan Zachariakseen ja vasta-aloittaneeseen Jaimeen.
So where do we go from here
And how to forget and forgive?
What's gone is forever lost
Now all we can do is live
