Vivienne de La Valette

Burgundin herttuan poika Vincente Louis-Théodore
Antoinette Rose-Marie Gilberte de La Valette, omaa sukua de Cuir

Isoveljet Léonard Vincente Louis-Théodore (24)
Bernard Vincente Louis-Théodore (20)

Léonard on naimisissa Tallardin varakreivin sisaren Isabelle de La Pardaillanin kanssa ja he ovat asettuneet asumaan perheen omistamaan taloon Pariisissa. Bernardia ja Vivienneä varten ei ole vielä ainakaan julkisesti etsitty puolisoita, mutta luultavasti se on yksi syy sille, miksi perheen nuorimmaiset ovat lopulta päätyneet Versaillesiin. Isoisän viran ansiosta perheen käytössä on suuri huoneisto palatsissa. Vivienne on aina tullut hyvin toimeen veljiensä kanssa, jotka suhtautuvat perheen kuopukseen sangen suojelevasti. Vanhemmistaan hän tulee paremmin toimeen äitinsä kanssa, jonka seurassa on saanut viettää enemmän aikaa.

Burgundin herttuan vanhin poika Vincente oli nuorena kaikin puolin kunnollinen mies. Hän avioitui kahdenkymmenenviiden vuoden ikäisenä silloisen Mervillen markiisin tyttären kanssa ja asui perheen linnassa Dijonin kaupungissa Burgundissa. Hänen isänsä oli valittu oikeuskansleriksi ja kuului kuninkaan neuvostoon, joten tuo vietti siksi suurimman osan ajasta Versaillesissa muun perheen ollessa enimmäkseen Burgundissa. Vincente ja Antoinette saivat yhteensä kolme lasta, joista nuorimpana syntyi tytär Vivienne. Elämä Burgundissa oli nuorelle miehelle mieluisaa, vaikka hänen vaimonsa paloikin halusta päästä useammin vierailulle Ranskan sydämeen, Versaillesiin, jossa oli nuoruutensa viettänyt.

Vivienne syntyi kesäisenä aamuyönä ja hänen äitinsä on muistanut monesti kertoa, kuinka mustarastas lauloi kyseisenä yönä, mikä toi lohtua vaikean synnytyksen vihdoin päätyttyä. Tuleva herttuatar on monta kertaa todennut myös sen, että juuri mustarastaan laulun takia tytöstä on tullut sellainen kuin hän nyt on. Mustarastas tosiaan lauloi, mutta ääntä pääsi myös pienestä mustatukkaisesta tytöstä, joskaan ei niin paljon kuin olisi ollut suotavaa. Ensimmäiset päivät olivatkin melkoista eloonjäämistaistelua. Vivienne nimittäin syntyi melko pienenä ja heiveröisenä, mikä oli etenkin hänen äidilleen henkisesti hyvin raskasta. Hän nimittäin oli toivonut saavansa myös tyttären, eikä tietenkään halunnut tuota heti ensitöikseen menettää. Rukoukset kantoivat ja Vivienne selvisi hengissä vaikeasta alusta huolimatta.

Perheen vanhemmat lapset ottivat uuden sisaruksen vastaan hyvin. Ei tytöstä tietenkään ollut pojille leikkikaveriksi, mutta ei liioin riesaksikaan. Pojat opiskelivat kotiopettajan johdolla jo pienestä pitäen, mutta Vivienne oli pidempään lastenhoitajan vastuulla. Madame de Saillant oli hänelle lähes yhtä tärkeä kuin oma äiti, vaikka tuo vastoin odotuksia osallistui aktiivisesti tyttärensä kasvatukseen ja hoitoon. Ei hänellä ollut Dijonissa parempaakaan tekemistä, kun kaikki silmäätekevät olivat Versaillesissa, tai niin hän ainakin oli päättänyt uskoa. Viviennen lapsuus koostui alkuun lähinnä leikkimisestä, mutta myöhemmin myös opiskelu alkoi toden teolla. La Valettet halusivat lastensa saavan asianmukaisen sivistyksen, joten myös Viviennen päivät täyttyivät etiketin opettelusta, ryhtiharjoituksista, taiteista ja kielistä, kaikesta sellaisesta, mikä tyttöjen yksinkertaisesti odotettiin osaavan. Lapsena Vivienne oli nöyrä ja utelias, mutta jokseenkin vaisun oloinen, mitä ei suinkaan pidetty pahana asiana. Äiti tosin olisi toivonut tyttäreensä hivenen enemmän eloisuutta.

Vuodet vierivät Burgundissa ja Vivienne pääsi toiselle kymmenelleen. Murrosikäisenä nuorta neitiä kohtasi ensimmäinen suuri murheellinen tapahtuma: hänen rakas madame du Saillantinsa sairastui vakavasti ja menehtyi. Herkkänä tyttönä Vivienne suri pitkään, eikä opiskelu tahtonut hetkeen maistua. Lopulta elämä sai kuitenkin jatkua, mistä suuri kiitos kuului tytön veljille, jotka tekivät parhaansa piristääkseen sisartaan. Noina aikoina sisarusten välit lämpenivätkin huomattavasti. Madame du Saillant oli hoitanut aikanaan myös poikia, joten yhteinen suru tietyllä tapaa yhdisti lapsia toisiinsa. Noina aikoina, kenties äitinsä suureksi kauhuksi, Léonard ja Bernard tutustuttivat Viviennen aiempaa surumielisempään kirjallisuuteen ja musiikkiin, sillä arvelivat sen olevan mitä loistavin keino saada ymmärrystä suruun. Sillä oli pysyvät seuraukset ja vielä nykyisinkin tyttö pitää synkemmistä asioista kuin muoti sallii.

Viviennen elämä oli pitkään melko yksitoikkoista, mutta se ei häntä haitannut. Burgundissa totta kai oli muita aatelisia ja kun tyttö esiteltiin seurapiireille, hänestä tuli vakiovieras kotiseutunsa tanssiaisissa. Juhlien sosiaalinen puoli ei häntä pahemmin jaksanut kiinnostaa, mutta musiikki, muiden tanssien katsominen, pukuloisto ja muu sellainen olivat hänen mieleensä. Niiden takia hän jopa saattoi sanoa pitävänsä tilaisuuksista, vaikkei itse niin kovasti tanssia halunnutkaan. Jos debytanttitanssiaisia ei lasketa, suurempiin ja loistokkaampiin juhliin hän pääsi kuitenkin vasta lähestyessään seitsemäntoista vuoden ikää. Vuoden 1777 alkaessa tytön isovanhemmat nimittäin kutsuivat perheen nuorimmat lapset seurakseen Versaillesiin, isoisä nimittäin kaipasi lapsenlapsiaan. Huonontuneeseen terveyteensä vedoten hän sai lapset luokseen sen sijaan, että olisi itse lähtenyt vaivalloiselle matkalle Burgundiin. Tosiasiassa kysymys tietenkin oli vanhempien ja isovanhempien yhteisestä sopimuksesta, joka tehtiin tulevien naimakauppojen toivossa.

Noin 165 senttiä pitkästä, pehmeäpiirteisestä Viviennestä ei välttämättä heti uskoisi, että hän oli lapsena heiveröinen ja oli jopa vähällä menehtyä ennen kuin aurinko ehti nousta hänen syntymänsä kunniaksi. Ahkera ulkoilu, riittävä syöminen ja uni ovat varmasti syy sille, että neiti näyttää kaikin puolin terveeltä ja elinvoimaiselta. Asiaan ovat varmasti vaikuttaneet myös säännölliset ryhti- ja tanssiharjoitukset, joita äiti vaatii tyttäreltään vielä nykyisinkin, ihan vain etteivät taidot pääse vahingossa rapistumaan. Ruumiinvoimiltaan hän on kuin kuka tahansa keskiverto aatelisneito, ei sen vahvempi tai heikompi kuin suurin osa muista. Vartalonsa puolesta hän ei erityisemmin erotu muiden kaltaistensa joukosta. Naisen askellus on yleensä rauhallista ja tasaista, muttei suinkaan verkkaista. Sopivaa kävelytapaa on harjoiteltu ahkerasti siinä missä ryhtiäkin.

Viviennen iho on väriltään vaalea, pikemminkin kylmän kuin lämpimän sävyinen. Vaaleus korostuu entisestään tytön tummien hiusten ansiosta. Kasvot ovat soikeahkot, leuka sopivan terävä ja posket sopivan pyöreät. Kasvot ovat verrattain kauniit, mutta tyttö itse haaveilee suuremmista silmistä ja kapeammasta suusta. Silmät ovat väriltään vihreänruskeat ja niitä kehystävät tummat ripset. Myös neidin kulmakarvat ovat luonnostaan tummat. Hymyillessä vasempaan poskeen ilmaantuu pieni hymykuoppa. Vivienne ei ole kovin innostunut meikkaamisesta, mutta muodin ja äitinsä määräysten vuoksi hän puuteroi kasvonsa, punaa poskensa ja käyttää jopa tekaistuja kauneuspilkkuja.

Hiukset ovat väriltään mustat. Ne ovat luonnostaan melko suorat, mutta sitä ei jokapäiväisistä kiharakampauksista välttämättä osaisi edes arvata. Hiukset ovat Viviennelle tärkeä osa ulkonäköä ja siksi hän mielellään panostaa kampauksiinsa. Hän haluaa näyttää kauniilta ja siinä tehtävässä hiukset ovat suuressa osassa. Kampaukset ovat muodin mukaisesti korkeita ja näyttäviä. Peruukkejakin neiti käyttää joskus, mutta mieluummin hän vain puuteroi hiuksensa. Toisinaan jokin kuriton suortuva saattaa kampauksesta karata, eikä Vivienne sellaisesta mieltään pahoita. Todennäköisesti hän itse ei edes huomaa moista pikkuseikkaa.

Vaatteiden suhteen Viviennen mieltymykset poikkeavat melkoisesti vallalla olevasta muodista. Hän ei ole erityisen hempeiden ja vaaleiden värien ystävä, vaan käyttää mieluummin tummia kankaita ja näyttäviä kirjailuja. Toisinaan vanhemmat kuitenkin suorastaan pakottavat hänet pukeutumaan kuten muoti sanelee ja noina hetkinä Vivienne tuntee olonsa kaikkea muuta kuin kotoisaksi, mikä näkyy ajoittaisena itsevarmuuden puutteena. Eksotiikka ei ole tehnyt Vivienneen vaikutusta, vaan hän pukeutuu huomattavasti perinteisemmin kuin kanssasisarensa. Turhan yksinkertaisesta tyylistä herttuan tyttärentytärtä ei kuitenkaan voi syyttää, sillä hänen pukunsa ovat poikkeuksetta runsaasti koristeltuja erilaisin kirjailuin, rusetein, pitsein ja nauhoin. Asusteita hän käyttää hillitysti. Suuret jalokivet, kuten smaragdit ja safiirit ovat hänen lempikoristuksiaan. 

Jo Viviennen synkänpuoleinen pukeutuminen antaa viitteitä hänen luonteestaan. Hän nimittäin on jokseenkin melankolinen ja salaperäinen tapaus, on ollut jo useamman vuoden. Vanhempien suureksi pettymykseksi tässä asiassa ei ole näkynyt minkäänlaista edistymisen merkkiä ja he ovatkin jo alkaneet menettää toivonsa siitä, että tytär olisi kuin kuka tahansa muu iloluontoinen nuori nainen. Melankolisuus tulee parhaiten esiin Viviennen ollessa yksin. Silloin hän helposti ajautuu lukemaan surumielistä runoutta, soittamaan haikeita säveliä viulullaan tai sitten hän vain yksinkertaisesti istuu murehtimassa maailman menoa. Yksin ollessaan mademoiselle de La Valette saattaa myös tehdä sellaisia asioita, joita muut pitävät hyvin kummallisena, jopa hulluutena. Sormen piteleminen kuuman kynttilänliekin yllä tai pistäminen ruusunpiikkiin tarkoituksella, ovat asioita, joihin Vivienne on sortunut useammankin kerran. Lisäksi hänellä on tapana istua öisin ikkunalla tuijottelemassa kuuta.

Vanhempiensa painostuksen ja huolellisen kasvatuksen myötä Vivienne on kuitenkin omaksunut joitakin hyvänä pidettäviä tapoja. Muiden seurassa hän on kohtelias, osaa keskustella monestakin asiasta ja on jopa verrattain puheliaskin. Jos häntä ei tunne, ei välttämättä hoksaa hänen pinnistelevän niin kovasti täyttääkseen sosiaalisen elämän vaatimukset. Hän ei erityisemmin nauti siitä, että saa viettää aikaa muiden kanssa. Mieluummin hän olisi yksin runokirjojensa tai viulunsa kanssa kuin istuisi jossakin illanvietossa kuuntelemassa pinnallisia keskusteluja viimeisimmästä muodista. Sellaiseen hän kuitenkin näön vuoksi alistuu, ettei herättäisi liikaa ikäviä puheita tai aiheuttaisi harmaita hiuksia vanhemmilleen. Ulospäin Vivienne saattaakin joskus vaikuttaa aurinkoisemmalta ihmiseltä kuin mitä hän sisimmässään on. Joskus opeteltu kuori kuitenkin pettää ja tytön todellinen minä pääsee puskemaan esiin. Hän ei ole vielä läheskään niin hyvin harjaantunut tekaistuihin hymyihin tai välinpitämättömyyden naamioon kuin moni muu nuori nainen. Siinä suhteessa Viviennellä on vielä paljon opeteltavaa.

Synkkyys ja outous eivät suinkaan ole Viviennen ainoita luonteenpiirteitä. Yksi keskeisimmistä piirteistä on herkkyys, mikä johtuu osittain myös vähäisistä ikävuosista ja siitä, että jonkinlaista lapsen viattomuutta on yhä tallella. Vivienne sietää huonosti kovaa hälinää ja erimielisyyksiä. Lisäksi hän saattaa loukkaantua hyvin helposti toisten ilkeistä sanoista ja vatvoa asiaa viikkotolkulla. Tytön sisällä asuu myös eräänlainen taiteilijasielu. Hän pitää kauniista asioista ja jaksaa ihailla niin luontoa kuin ihmisen luomaa taidetta hyvinkin pitkään. Usein upeat asiat saavat hänet suorastaan mykistymään tai peräti liikuttumaan. Ei ole lainkaan harvinaista, että kaunis sävelmä, runo tai maalaus saa Viviennen kyyneliin. Itkeminen joko taiteen tai omien tunteiden takia ei ole tälle neidille lainkaan vierasta. Oudointa tässä kuitenkin on se, että tyttö saattaa itsensä kyyneliin joskus aivan tieten tahtoen. Se jos mikä on asia, jota hänen vanhempansa eivät millään jaksa ymmärtää. Vivienne tuntee hyvin syvästi, mutta harvemmin ilmaisee tunteitaan erityisen näkyvällä tavalla.

Aikaa Viviennellä on paljon ja sen hän käyttää hyvin vaihtelevasti. Enimmäkseen hän tekee asioita, joita muut häneltä odottavat, kuten vaikkapa suunnittelee uusia pukuja, seurustelee muiden kanssa, soittaa, maalaa tai lukee. Ratsastaakin hän osaa, muttei ole siinä mitenkään erityisen taitava, eikä hänellä ole omaa hevostakaan perheen varallisuudesta huolimatta. Mieluisinta puuhaa on viulunsoitto. Toisin kuin ratsastus, soittaminen sujuu sangen hienosti, kuten myös laulaminen. Lisäksi tyttö osaa soittaa kitaraa. Vivienne kuitenkin soittaa mieluummin itselleen kuin muille. Kotonaan Burgundissa hän usein soitti kaikessa rauhassa kartanon puutarhassa, mutta Versaillesissa hän ei ole ainakaan vielä sellaiseen rohjennut ryhtyä.

Seuraelämän vaatimukset ja Viviennen oma luonne ovat keskenään melkoisessa ristiriidassa, mikä aiheuttaa tytölle monesti päänvaivaa. Hän tietää kyllä tarkkaan mitä häneltä odotetaan, mutta suurin osa siitä tuntuu olevan vastoin hänen omaa luontoaan, joka on kuin onkin hyvin melankolinen ja jossain määrin syrjäänvetäytyvä. Totta kai Viviennelläkin on valoisat hetkensä. Hän osaa iloita, nauraa ja hassutella siinä missä muutkin. Sitä vain ei välttämättä tapahdu kovin usein tai samasta syystä kuin monella muulla. Vivienne elää jokseenkin herkkää ikävaihetta, eikä ole täysin varmaa mihin suuntaan hänen luonteensa tulee kehittymään. Tietty melankolisuus todennäköisesti säilyy, mutta ehkä elämän ylämäet tuovat tyttöön lisää myös niitä valoisampiakin piirteitä.

Muuta
-Pitää eläimistä, mutta ei omista itse ainuttakaan
-Lempivärejä musta ja tumma violetti
-Rakastaa perhosia
-Pelkää korkeita paikkoja
-Inhoaa huomion keskipisteenä oloa