Anne-Lise Rine

Nimi • Anne-Lise Rine
Kutsumanimi • Esittelee itsensä usein nimellä Anne-Lise du Rine. 
Ikä • 24
Kansallisuus • Ranskalainen
Sääty • Kolmas sääty
Ammatti • Sisäkkö
Siviilisääty • Naimaton
Kuvissa • Ellise Chappel (Poldark)

---

Kukaan ei ole täysin perillä siitä, mistä Anne-Lise on alunperin ilmestynyt. Huhu kertoo hänen olevan Nantesin kreivin avioton tytär, mutta huhun totuudenmukaisuus on jäänyt selvittämättä. Äidin, Irène Rinen, tiedetään kuitenkin työskennelleen sisäkkönä kreivin talossa, mutta saaneen lähtöpassit pestinsä heti raskauden alkuvaiheessa. Anne-Lisen lisäksi Irènellä tiedetään olevan kaksi nuorempaa tyttöä, mutta tytärten isät ovat yhtä lailla pimennossa. Vaikka Anne-Lisen isästä ei ole tarkkaa tietoa, esittelee nainen itsensä mieluusti lisäliitteineen du Rinenä, sillä tietää sen herättävän kunnioitusta ja kertovan totuuden hänen taustastaan. Onhan hän osa aatelisten suurta sukupuuta siinä missä herttuat ja kreivittäretkin.

---

Nopealla vilkaisulla Anne-Liseä voisi kuvailla somaksi nuoreksi naiseksi, mutta mitä kauemmin katsoja naista tarkastelee, sitä rumemmaksi tuo tuntuu muuttuvan. Syvänruskeat silmät voisivat kuulua vaikka kuninkaallisille, mutta niiden laiska ja ylimielinen katse paljastaa naisen olevan vain pahaista pohjasakkaa. Laineilevat ruskeat kiharat voisivat kauniisti kiharrettuina kuulua salaperäiselle rakastajattarelle, mutta muistuttavat enemmänkin kuivan kesän oravan riippuvaa häntää, jonka onneksi saa piilotettua sisäkön hilkan alle. Aatelisneidot voisivat kadehtia naisen valkeana hohtelevaa ihoa, mutta nuorena podettu rokko on jättänyt rumat jäljet naisen kasvoihin. Tummat kulmakarvat rajaavat kasvot kauniisti, mutta kohoavat usein epäuskoiselle kaarelle. Suloinen suu supistuu usein ylimielisesti, vaikka kaunis hammasrivin paljastava hymy somistaisi naisen kasvoja huomattavasti enemmän.

Kehonkieleltään Anne-Liseä voisi jopa erehtyä luulemaan korkea-arvoisemmaksi neidiksi, sillä naisen sirot sormet siistivät pintoja hienoeleisesti, hillityin ja harkituin liikkeein. Anne-Lise kantaa itsensä arvokkaasti, ja hänen pitkät, hoikat raajansa herättävät taatusti kateutta. Harmi vaan, että sisäköllä tulisi olla hieman lihasmassaa ja kestävyyskuntoa, joilla Anne-Liseä ei ole siunattu, ja tämän näkee myös naisen työn tuloksessa. Nainen puhuu rasittavan korkealla, ajoin narisevalla äänellä, sanoja silti laiskasti venytellen, epäonnistuen täten täydellisesti yrityksessään matkia aristokraattien puheenpartta. Erityisesti huokailemalla Anne-Lise ilmoittaa, mikäli ei ole kiinnostunut aiheesta, on tylsistynyt tai muuten vaan haluaa osoittaa mieltään. Kävellessään hän sipsuttaa kuin hienoin neiti, vaikka vaatteet kertovat naisen olevan jotain aivan muuta.

Sisäkkönä Anne-Lisellä ei ole paljoakaan valinnanvaraa, vaan hän pukeutuu sisäköille osoitettuihin vaatteisiin ja esiliinaan, ja hiukset on aina tiukalla nutturalla hilkan alla. Vaikka Anne-Lisellä olisi mahdollisuus näyttää itse enkeliltä, on hänen sädekehänsä harmaan pölyn peittämä, ja lopputulos mitäänsanomattoman tylsä kokonaisuus, jonka seurauksena hän hukkuu palatsin palvelusväen sekaan jääden vain yhdeksi nimettömäksi sisäköksi, josta kukaan ei erityisemmin pidä. 

---

Laiska, valittava, ylimielinen, muilla työnsä teetättävä, kimittävä akka. Anne-Lise ei totisesti ole se mukava, miellyttävä ihminen, jonka ympärillä kaikki kirmaisivat kaivaten huomiota ja hyväksyntää. Anne-Lise panee väkisinkin maailman pyörimään piirileikkiä ympärillään, vaikkei ymmärrä täten jäävän yksin kaikkien muiden pitäessä toisiaan käsistä. Muut pysyvät mieluusti naisesta kaukana, minkä hän itse uskoo johtuvan hänen vaikutusvallastaan, vaikka oikeasti ihmiset vain haluavat pysytellä naisen näkökentän ulottumattomissa. Anne-Lisellä riittää aina jotain huomautettavaa, ja kehut eivät ole ikinä naisen huulilta vahingossakaan karanneet. Anne-Lise passuuttaa mieluusti muita tehtyään itse työnsä surkeasti, ja kompensoi omaa laiskuuttaan tiuskimalla muille ja etsimällä muista virheitä, ikinä kuitenkaan myöntämättä omiaan.

Ihme ja kumma, että naisella edes on ystäviä. Anne-Lise kuitenkin osaa valita joukkuetoverinsa ja on kerännyt ympärilleen muutamasta vanhemmasta palatsin työntekijästä koostuvan tiiviin kaveriporukan, jonka jäsenet täydentävät kummasti toisiaan. Anne-Lise pitää huolta siitä, että sisäpiirin juorut tulevat kerrotuiksi ja kuulluiksi, mutta eivät katoa tämän pienen etuoikeutetun piirin sisältä, sillä tieto on valtaa, ja sen Anne-Lise tietää. Ystäviensä seurassa Anne-Lise käyttäytyy paljon vapaammin ja osaa vangita yleisönsä. Hänelle tärkeää on se olla se, joka kertoo mehevimmät juorut, saa aikaan hersyvimmät naurut ja jonka läsnäolo – tai vastaavasti hänen poissaolonsa – huomataan. Mielistelemään hän ei kuitenkaan alennu, ja hänen ystävänsä ovatkin oppineet olla haastamatta ystävätärtään, joka on valmis vääntämään viimeiseen asti saadakseen viimeisen sanan.

Älykkyyttä Anne-Lisellä ei ole nimeksikään, mutta manipuloida hän osaa ilman sitäkin. Anne-Lise kääntää helposti muut tahtoonsa, eikä hän pelkää uhkailla tai valehdella saadakseen haluamansa. Jos hän vain osaisi käyttää näitä taitoja hyödykseen, voisi hänestä joskus jotain tullakin, mutta Anne-Lise ei ole sitä tyyppiä, joka osaisi ajatella tulevaisuutta ja nykyisten valintojen vaikutuksia. Hän odottaa edelleen ylenevänsä pääsisäköksi tai kamaripalvelijattareksi, eikä ole ymmärtänyt katsoa ympärilleen. Kaikki muut hänen ympärillään kohoavat arvoasteikossa, muuttavat perustamaan perhettä tai saavat parempipalkkaisia töitä palatsin ulkopuolelta. Anne-Lisen elämä on jähmettynyt palatsin seinien sisälle, ja vaikka inhoaakin tylsää työtään, ei hän tee mitään ylennyksen tai paremman elämän eteen, vaan kyyhöttää odottamassa oikeaa hetkeä päivä toisensa jälkeen. Sokeasti hän luottaa siihen, että elämä saattaa hänen rakkaan kreivi-isänsä palatsin porteille huhuilemaan kauan kadoksissa ollutta tytärtään.

Komeat sukujuuret ja vankkumaton usko omaan paremmuuteensa ja luontaiseen johtajuuteensa oikeuttavat Anne-Lisen käyttäytymään haluamallaan tavalla. Anne-Lise tietää, että jonakin päivänä hänet vielä palkitaan, sillä niin kaikki aristokraatitkin ovat saaneet elämässään kaiken haluamansa vain ja ainoastaan siksi, että ovat syntyneet tietyn sukupuun oksien jatkeeksi. Anne-Lise kokee olevansa oikeutettu samaan luksukseen, kuin mistä aateli nauttii – onhan hän osa samaa suurta sukupuuta, vaikka hänen oksansa onkin puoliksi katkennut.

Anne-Lisellä ei ole muutenkaan sen suurempia taitoja, eikä hän ole saanut elämässään yhtäkään työtä taitojensa tähden. Hänen antamansa kuva voi olla viileä, hillitty ja tärkeilevä, mutta kuoren alla vain tuuli kumisee tyhjissä rakenteissa, joissa pölyhiukkaset leijailevat päämäärättömästi. Anne-Lise ei totisesti herätä muissa naisissa kuin vihaa, ja miehet ovat oppineet kiertämään tämän myrkyllisen naisen kaukaa. Paitsi että vikahan ei tietenkään ole Anne-Lisessä, vaan kaikissa typerissä houkissa, jotka pelkäävät vahvaa naista.

---

Anne-Lisen äiti, vaaleatukkainen nuori kaunotar Irène työskenteli nuorena sisäkkönä Nantesin kreivin kartanossa, kun yllättäen tuli raskaaksi, ja sai samantien lähdöt työpaikastaan. Irène synnytti lapsensa Nantesin peräkylillä, jossa Anne-Lise myös vietti lapsuutensa. Irène oli säälittävä nainen, jota kukaan ei naisen maineen tähden kuitenkaan halunnut ottaa kontolleen, vaan nainen pyöri siellä mistä yösijan sai. Myöhemmin äiti synnytti esikoiselleen kaksi siskoa, Marien ja Denisen, mutta Anne-Lise ei ikinä ollut läheinen sisarustensa kanssa, joita äiti häntä ajoin pakotti hoitamaan. Epäselväksi jäi, mistä Irène perheelleen rahat hankki, mutta joka tapauksessa perhe eleli niukasti saaden apua hyväntahtoisilta naapureilta.

Anne-Lisen täytettyä 11 passitti hänen äitinsä hänet muuan kauppiaan taloon keittiöpiiaksi. Työnteko ei sopinut nuorelle neidolle, mutta hänen äitinsä toitotti tyttärelleen tämän olevan ainoa tie leveämmille valtaväylille, mikä lienee ainoa syy sille, että Anne-Lise ei karannut omille teilleen. Tyttö työskenteli talossa aina siihen asti, kunnes täytti 15, jolloin miehen poika syytti tyttöä asiattomasta käytöksestä. Anne-Lise joutui hylkäämään työpaikkansa, muttei kehdannut kertoa äidilleen saamistaan potkuista. Omin avuin hän hommasi paikan muuan kaupunkikartanosta, ja kertoi äidilleen saaneensa sieltä paremman paikan. Todellisuudessa uusi työpaikka oli entistä kamalampi, mutta ilman suosituskirjeitä edellisestä työpaikasta poistuneella nuorella neidolla ei juuri ollut varaa valita.

Nopeasti uudessa talossa kuitenkin huomattiin, ettei Anne-Lise ollut sitä, mitä hän oli haastattelussa vannonut olevansa. Laiska ja muille pisteliäitä kommentteja heittelevä neito sai 16 vuotta täytettyään jälleen lähtöpassit, jolloin Anne-Lise tiesi maineensa olevan mennyttä. Hän kirjoitti äidilleen muuttavansa parempien töiden perässä ensin Pariisiin, josta hän päätyi ihmeen kaupalla herra Olivierille töihin. Kiitoksen siitä sai Anne-Lise lausua kuitenkin enemmän kauneudelleen kuin osaamiselleen, sillä herra Olivier totisesti osasi arvostaa naiskauneutta. Joka tapauksessa nainen työskenteli sisäkkönä talossa aina siihen asti, kunnes täytti 18, jolloin hän näki jotain, mitä talon isäntä ei toivonut tytön näkevän. Vaikkei Anne-Lise osannut lukea, lipaston laatikosta lattialle pudonnut väärennetty kauppakirja oli helppo tunnistaa jo kaukaa. Anne-Lise ei voinut paeta paikalta, jolloin isäntä lupasi, että jos Anne-Lise säilyttäisi hänen salaisuutensa, voisi tuo hankkia naiselle töitä palatsista. Tuo ehtisi hyvin vielä tehdä muutaman vuoden töitä ennen avioitumista, ja Versaillesin ilta-auringossa kultaisena hohteleva palatsi sai Anne-Lisen silmät kiilumaan.

Tyhmänä hän ei tajunnut, että olisi voinut vaatia niin paljon enemmän, vaan pakkasi tavaransa, sai mukaansa loistavat suosituskirjeet, ja asettui pysyvästi palatsiin osaamatta edes kiittää onneaan. Nyt Anne-Lise on työskennellyt palatsissa kuusi vuotta, eikä sulhoja ole tullut vielä vastaan. Anne-Lisellä olisi toki myös mahdollisuus kohota kamaripalvelijattareksi, mutta jonkun kumman syyn takia on hän pysynyt vain sisäkkönä kaikki nämä vuodet…