Estelle Falais

Kokonimi: Charlotte Estelle Falais

Kutsumanimi: Estelle

Syntymäpäivä: 28.2.1762

Ikä: 17 vuotta (vuonna 1779)

Sukupuoli: nainen

Kansallisuus: ranskalainen

Asema/sääty: avioton lapsi/kolmas sääty

Ammatti: sisäkkö tarjoilija Fer à cheval -kapakassa

Siviilisääty: naimaton

Kuvat: Gemma Ward

Theme song & lyricsit: Ziv Zaifman, Hugh Jackman & Michelle Williams – A Million Dreams (The Greatest Showman Soundtrack)

Äiti || Bathilde Falais

Isä || joku merimies (?)

Eno || Basile Falais

Enon vaimo || Melusine Falais

Serkut || Joseph (s.1755, 23v.), Didier (s.1756, 22v.) & Victoire (s.1760, 16v.) Falais

Isoäiti || Dinah ”grand-mère Falais” †

Isoisä || Fernand Falais †

Bathilde Falaisina, ainaisena valittajana Le Havren kaupungissa tunnettu vanhapiika on Estellen äiti. Bathilde on työskennellyt koko ikänsä kotiapulaisena ja vaihtanut isäntäperhettään lukuisia kertoja. Nainen on luonteeltaan varsin rasittava ja itsekäs, ja monelta menee hermot naiseen hetkessä. Estelle on kuitenkin asunut koko pienen elämänsä äitinsä kanssa kaksin saman katon alla ja on oppinut sietämään tuon ailahtelevaa persoonaa. Pääsääntöisesti äidin ja tyttären suhde pohjaa siihen, että Bathilde marmattaa tyttärelleen milloin mistäkin, ja tytär nielee kaiken sellaisenaan vastaan vänkäämättä. Hankalasta luonteestaan huolimatta Bathilde kyllä rakastaa tytärtään, ja tuo on hänen silmänilonsa. Tytärtään tuon virallisella etunimellä Charlotte puhuttelevan Bathilde Falaisin hartain toive onkin, että hänen tyttärensä pian rantautuisi avioliiton taianomaiseen satamaan, mikä on hieman ristiriidassa sen kanssa, ettei hän itse koskaan astellut alttarille, jonka lisäksi hän jatkuvasti kovaan ääneen julistaa kaikkien miehien olevan sikoja.

Estelle ei tiedä, kuka hänen isänsä on. Hänen äitinsä mukaan tyttöä alulle panemassa oli joku merimies, mutta sen enempää äiti ei ole koskaan suostunut miehestä paljastamaan, eikä väitteen paikkaansa pitävyydestä voida olla varmoja. Tytön äidinäiti ja eno eivät kumpikaan ole lukuisista yrityksistään huolimatta saanut nyhdettyä enempää tietoa Estellen isästä. Estellea isäkysymys ei vaivaa laisinkaan, ja hän sulkee korvansa auliisti joka kerta, kun äiti sättii hänen isäänsä itsekeskeiseksi siaksi ja kiroaa sitä, että koskaan nuoruuden sinisilmäisyyttään meni lankeamaan mieheen.

Vaikka Estelle on koko ikänsä asunut äitinsä kanssa kahden, on hän hyvin läheinen enonsa ja tuon perheen kanssa. Estellen Basile-eno on merimies. Eno on aina ollut Estellelle ikään kuin isän korvike, ja varsinkin lapsena Estelle vietti paljon aikaa enon perheen luona. Estellen serkkupojat Joseph ja Didier ovat jo muuttaneet pois kotoaan, eikä Estelle siksi ole juuri enää heidän kanssaan tekemisissä. Estelle on kuitenkin hyvin läheinen vuotta nuoremman serkkunsa Victoiren kanssa, joka on hänen paras ystävänsä. Versailles’sta käsin Estelle kirjoittaa Victoirelle säännöllisesti kirjeitä. Serkku saa häneltä postia paljon useammin kuin äiti, vaikka äidin kirjeitä Estelle vastaanottaa useammin.

Estellen äidinisä kuoli aikapäiviä ennen tytön syntymää, mutta äidinäidin kanssa Estelle sai viettää lukuisia hyviä vuosia. Grand-mère Falaisiksi kutsuttu isoäiti kuoli reilu vuosi sitten. Hän oli Estellelle kaikkein tärkein perheestä. Grand-mère oli rakastava ja kannustava ja tuki Estellen unelmia käskien tyttöä jättämään muiden puheet omaan arvoonsa. Estelle ikävöi suunnattomasti rakasta isoäitiään ja muistelee tuota usein tähtitaivaan alla.

Eno ja serkut Alice (s.1749, 29v.), Andres (s.1751, 27v.) ja Mairead (s.1758, 20v.) Falais, joita ei ole koskaan tavannut. 

Serkku || Marianne Falais (s.1754, 24v.)

Versailles’hin tultuaan Estelle tapasi serkkunsa Mariannen ensimmäisen kerran. Mariannen avulla Estelle sai töitä Mariannen tädin kapakasta ja löysi itselleen vuokrahuoneen aivan ydinkeskustan laitamilta. Marianne oli äärimmäisen ystävällinen Estellelle. Harmi vain, että Marianne palasi kotiseudulleen ja serkusten tuttavuus jäi lyhyeksi.

Serkku & paras (kenties ainut?) ystävä Victoire Falais

Estellella ei omalaatuisen luonteensa takia juuri ole ystäviä hänen serkkuaan Victoirea lukuun ottamatta. 

Entinen työnantaja || de Chansonin perhe

Nykyinen työnantaja || Bedelia Beaumont

Vuokranantaja || Rouxin perhe

Estelle työskenteli sisäkkönä de Chansonien kartanossa kahden vuoden ajan. Tyttö irtisanottiin tehtävästään sen nojalla, että perheen tytär Claire sairasti isorokkoa, eikä palvelijoiden ollut enää turvallista työskennellä kartanossa. Myöhemmin kävi ilmi, ettei Clairella mitään isorokkoa ollut, vaan tuo yritti peitellä raskauttaan. Estelle tuli isäntäperheensä kanssa kohtalaisesti toimeen. Hän ei ole oikeastaan muodostanut mitään mielipidettä de Chansonin perheen tyttären viimeaikaisista tekemisistä. 

Estelle on nykyään töissä Bedelian Fer à cheval -nimisessä kapakassa tarjoilijattarena. Estelle tulee työnantajansa kanssa toimeen siinä missä kenen tahansa muunkin, vaikka välillä nainen muistuttaa vahvasti tyttöä hänen äidistään. Estelle ei rakasta tarjoilijantyötään, muttei hän myöskään vihaa sitä. Suurimman osan ajasta tyttö on sitä mieltä, että tarjoilijattarena olo on vapaampaa kuin sisäkön työ, ja siksi hän on tyytyväinen uuteen työpaikkaansa. 

Estelle asuu vuokralla muuan Rouxin perheen asunnon yläkertahuoneessa, kaupungin ydinkeskustan laitamilla. Hän näkee vuokranantajiaan päivittäin luikkiessaan ulos asunnosta, mutta ei useimmiten vaihda noiden kanssa kuin kohteliaan tervehdyksen. 

Kuvittele mielessäsi laivasatama, mistä aluksia lähtee ja minne niitä saapuu. Glamorisoi kuvaa niin, että päivä on kaunein mahdollinen, eikä satama ole sellainen teollinen rahtialusten kokoontumispaikka, mitä ne nykypäivänä tuppaavat olemaan. Aseta maisemaan teini-ikäinen tyttö, jonka kasvot ovat merelle päin. Tyttö on kevytrakenteinen, kropaltaan sopusuhtainen, mutta kuitenkin aavistuksen verran keskipituutta lyhyempi. Merituuli leikkii hänen pitkillä vaaleilla, kihartuvilla hiuksillaan. Jos näkisit hänen kasvonsa, kiinnittäisit heti ensimmäiseksi huomiota hänen poikkeuksellisen kirkkaansinisiin silmiinsä. Olet juuri kuvitellut Estellen.

Jos astelet lähemmäs tarkastellaksesi hoikkaa vaaleahiuksista tyttöä, hän ei todennäköisesti osoita millään tavalla kuulleensa askeltesi ääntä tai tiedostavansa läsnäoloasi – jos edes on siitä tietoinen. Saat kaikessa rauhassa katsella Estellen kapeita kasvoja, joiden iho on hyvinkin virheetön, vaalea ja kuulas. Jos tyttö huomaisi sinun ihmettelevän hänen kasvojensa vaaleutta, kertoisi hän avuliaasti, ettei hänen ihonsa koskaan päivety, mikä saattaisi ajaa sinut vain entistä enemmän hämillesi. Tytön kasvot eivät tosiaankaan kerää väriä itseensä, mutta kesäisin niille nousee iloisia pisamia, jotka tuovat hänen kasvoihinsa ihastuttavaa suloa.

Jatka vielä hetki tytön kasvonpiirteiden tarkastelua. Panet merkille hänen pitkät silmäripsensä, kapean mutta terävän nenänsä ja vaaleat huulensa. Jos olet onnekas, saatat nähdä noiden vaaleiden huulien kaartuvan suloiseen mutta jokseenkin poissaolevaan hymyyn. Jos tytön hymy pyrkii aina silmiin asti, voit katsella hänen hymykuoppiaan ja virnistää niiden lapsekkuudelle. Voit koittaa murjaista vitsin ja toivoa, että saat Estellen väläyttämään valkoisia hampaitaan, mutta sen toteutuminen on epätodennäköistä, sillä vaikka perusolemukseltaan tyttö on hymyileväinen, säästelee hän tyttömäistä kikatustaan oikein erityisiin tilaisuuksiin.

Peruuta kauemmas ja vilkaise kokonaiskuvaa. Huomaat nyt vasta tytön yksinkertaisen mutta siistin vaaleansinisen mekon, ja jos kysyisit, saisit helposti selville, että tyttö pukeutuu aina vaatimattomasti vaaleisiin väreihin. Jos puhuisit tytön äidin kanssa, hän vakuuttelisi sinulle, ettei lapsiparka omaa minkäänlaista tyylitajua. Äiti varmaankin harmittelisi, kuinka tytär tuskin edes harjaa hiuksiaan aamuisin, eikä anna tarpeeksi usein äidin palmikoida kauniita kutrejaan. Estelle on ennen kaikkea ulkonäöltään luonnollinen, luonnonlapsi.

Unohda äiti ja keskity viimeisen kerran tytön tarkasteluun. Koko tytön nähdessäsi tulet nyt nopeasti lopputulokseen, että edessäsi seisova Estelle on sievä tai nätti tyttö. Hän on kuitenkin ennemmin suloinen kuin kaunis, ihastuttava kuin viehättävä ja luonnostaan etäinen kuin vaikeasti tavoiteltavaa esittävä.

Palataan siihen kuvaan, jossa tyttö seisoo satamassa, selin katsojaan päin, tumma meri, joka säihkyy auringonvalossa, taustallaan. Taivas on kirkkaan sininen ja vain muutama valkoinen pilvi seilaa sillä. Hetki on täydellinen, mutta tytön kasvoilla viipyilee jotain tummanpuhuvaa, vaikka niiden perusilme onkin hyväntuulinen. Tyttö katsoo pitkälle horisonttiin ja asetelmasta päätellen hänen voisi sanoa odottavan jota kuta – rakastettuaan, kenties? Kyllähän niin sievällä tytöllä joku mielitietty pitää olla, eikö? No, jos kyseessä oleva tyttö on edelleen Estelle, niin vastaus on kieltävä. Hän ei tähyile laivaa siinä toivossa, että saisi kirmata nuorukaisensa käsivarsille. Hän hengittää meri-ilmaa, seuraa aaltojen lempeää vyöryntää ja vilkuttaa satamaan saapuville tai sieltä lähteville laivoille.

Kuten kuvaelmasta käy selväksi, Estelle rakastaa merta. Le Havressa koko lapsuutensa asuessaan hän vietti huomattavan osan vapaa-ajastaan kaupungin satamassa seuraamassa laivojen vaihtumisen ikuista kiertokulkua. Estellen eno on merimies, ja aikoinaan pikkutyttönä Estellen kiinnostus mereen ja matkailuun heräsi, kun eno kertoili merimatkoistaan ja kokemistaan seikkailuista. Alun perin Estelle menikin satamaan vain hyvästelläkseen tai vastaanottaakseen enoaan, mutta myöhemmin kuka tahansa merenkulkija saattoi saada vaaleahiuksiselta neitokaiselta saman kohtelun. Estelle haaveilee joskus itse nousevansa laivan kannelle ja purjehtivansa valtameren halki jonnekin, kenties Englantiin tai jopa Uuteen Ranskaan asti.

Meren lisäksi Estelle ihastelee mielellään yötaivasta. Joskus myöhäisiltaisin tyttö istuskelee kotitalonsa rapuilla ja katselee kauniisti tuikkivia tähtiä. Pienenä hän yritti kurottaa ja tarttua kädellään valopalloihin vetääkseen ne luokseen, mutta kasvettuaan Estelle on ymmärtänyt, että tähdet ovat saavuttamattomissa, ja antaa niiden tuikkia kaikessa rauhassa häiritsemättä niiden ikuista tehtävää merenkulkijan oppaina. Vaikka tähdet ovatkin Estellen ulottumattomissa, ei se estä häntä ihailemasta niiden kauneutta ja kuvittelemasta, kuinka ihmeellistä olisikaan lentää niiden seassa.

Estellen suhtautuminen mereen ja tähtitaivaaseen kertoo kaikkein olennaisimman tytön luonteesta. Estelle on ennen kaikkea unelmoija. Hän viettää suuren osan ajastaan haavemaailmassa, pilvilinnassaan, jossa hän on prinsessa. Estelle on ehdoton idealisti ja optimisti, mutta se ei estä hänen kasvojaan välillä ottamasta haikeuden säväyttämää surumielistä ilmettä, joka kertoo siitä, kuinka kauas hänen pitää mielensä lennättää ennen, kuin pääsee pakenemaan todellisuutta.

Estelle ei pakene todellisuutta siksi, että se olisi epämiellyttävä. Maailma on aina kohdellut Estellea ihan mukavasti, eikä hänellä ole valittamista elämästään. Estellesta todellisuus on kuitenkin tylsä, eikä hänestä ole mitään mieltä orjallisesti asettua asumaan maankamaralle. Tyttö kävelee pää pilvissä, jalat ilmassa. Hänen haaveilijaluonteensa takia hän vaikuttaa usein poissaolevalta. Estelle kykeneekin vain ani harvoin olemaan sataprosenttisesti läsnä tässä todellisuudessa, ja siksi häntä voisi pitää hajamielisenä. Vaikka Estelle onkin poissaoleva, on hän silti persoonaltaan eloisa. Tyttö on vaatimattomalla mutta ihastuttavalla tavalla hyväntuulinen ja kevytmielinen.

Ilmassa tanssivaa Estellea on vaikea yllättää, sillä hänen rajaton mielikuvituksensa on jo ehtinyt käydä läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat skenaariot tilanteesta riippumatta. Hyväntuulinen neitokainen ei pienistä hätkähdä. Estellea ei ehkä voi omalla käytöksellään yllättää, mutta hän kyllä osaa hämmentää muita. Poissaolevalta vaikuttava neitokainen päätyy aina aika ajoin sanomaan jotain hyvin tomeraa ja täpäkkää. Estelle ei pelkää puhumista, ja moni tyttöä hyväkäytöksisenä pitänyt joutuu myöntämään erehtyneensä, kun Estelle näpäyttää keskustelukumppaniaan unohtaen kaiken muodollisuuden ja kohteliaisuudet. Sinisilmäinen neitokainen harvoin ajattelee puhuessaan ensisijaisesti keskustelukumppaninsa tunteita, vaan lähinnä vain lausuu ajatuksensa ääneen kaunistelemattomina.

Sinisilmäinen haaveilijaneitokainen saattaa vaikuttaa hyväuskoiselta, mutta sitä hän ei kuitenkaan ole. Estelle tietää maailman metkut, eikä luota ihan kehen tahansa – varsinkaan, jos tuo väittää olevansa hänen prinssinsä.

Estelle tuo todellisuuteen jatkuvasti palasia pilvilinnoistaan. Tytön elämää värittävät jatkuva laulu ja tanssi. Estellella on hento mutta poikkeuksellisen kaunis ja kirkas ääni, jota moni on tytön iloksi ylistänyt. Laulaminen ei tule Estellelle kysymykseenkään, ellei mahdollisuutta tanssimiseen ole. Estelle on erinomainen tanssija, itseoppinut. Hän hallitsee kroppansa loistavasti, ja hänen sopusointuinen kehonsa taipuu sulavasti liikkeeseen kuin liikkeeseen. Estellelle elämä on yksi suuri musikaali. Tytön näkee mitä tyypillisimmin kaupungilla laulamassa ja tanssimassa. Estelle uppoutuu tekemiseensä, jolloin todellisuus hänen ympäriltään katoaa. Tyttö ei laula ja tanssi esiintyäkseen, vaan siksi, että hän rakastaa sitä. Ei Estelle toki lahjojaan piilottelekaan, vaan antaa ohikulkijoiden vapaasti seurata esitystä. Hän ei lähtökohtaisesti kuitenkaan mielellään ryntää keskelle isoa ihmislaumaa, vaan valitsee jonkun rauhallisemman kulmauksen, tai tyytyy musikaalielein esittämään osansa samalla, kun suorittaa arkisia askareitaan.

Vaikka Estellen pää on jatkuvasti pilvissä, ei hän sinisilmäisesti usko rakentamiinsa pilvilinnoihin. Tyttö tietää, että elämä pitää ottaa vakavasti, sillä sitä hänelle on hänen äitinsä toitottanut pienestä pitäen, kun oli käynyt ilmi, että tyttö viihtyy paremmin oman päänsä sisällä kuin todellisessa maailmassa. Estelle sortuu toisinaan naurettavaan realismiin. Hän ei kaavaile itselleen häikäisevää tulevaisuutta, vaan tyytyy vähään. Laulajan, tanssijan tai kenties jopa näyttelijän ura voisi olla Estellelle ihanteellinen, mutta tyttö ei hetkeäkään luota tulevaisuudenkuvaan, jossa hän olisi tähti. Estelle vaatimattomasti toivoo pääsevänsä naimisiin ”siedettävän miehen kanssa, joka ei lyö, ja jonka kanssa he saavat kerättyä tarpeeksi varallisuutta, jotta tulevat toimeen”. Estelle ei siis suinkaan kuvittele, että joku komea nuorimies joku kaunis kesäpäivä ratsastaisi valkoisella ratsullaan hänen kotinsa pihaan, ottaisi hänet matkaansa ja veisi valtakuntaansa.

Oma tahto ei merkitse Estellelle paljoakaan. Neitokainen on helposti alistuvainen ja taipuvainen tottelevaisuuteen, eikä useimmiten valita saamistaan käskyistä. Estelle ei kuitenkaan ole tyhjäpäinen, vaikka siltä vaikuttaisikin, ja vaikka hän yleensä ottaa ohjeet vastaan kyseenalaistamatta, on hän huono mukautumaan uuteen muottiin ja sopeutumaan muuttuneisiin olosuhteisiin. Sen takia Estellen olemus on hyvinkin muuttumaton ja hän käyttäytyy miltei kaikkien seurassa tismalleen samalla tavalla. Tyttö ei juuri osoita vahvoja tunteita, ellei sitten ole parhaillaan vetämässä ylidramaattista musikaalinumeroa.

Estelle rakastaa lapsia ja eläimiä. Hän ihailee lasten valtavaa mielikuvitusta ja loputonta uteliaisuutta sekä eläinten osoittamaa ehdotonta rakkautta ja uskollisuutta. Useimmiten Estelle ei ymmärrä aikuisia, ja harvoin nuokaan ymmärtävät häntä. Tyttö mielletään helposti hieman omituiseksi, mutta se ei häntä itseään vaivaa. Estellea ei haittaa, vaikka koko maailma päättäisi pitää häntä hulluna, sillä ehkä hulluus on juuri sitä, mitä mielikuvitus käyttää ravintonaan. Toisaalta toisinaan tyttö vain toivoo, että olisi sellainen kuin kaikki muut – mielikuvitukseton jalat maassa -persoona.

Charlotte Estelle Falaisiksi ristitty tyttö syntyi Bathilde Falaisin epäonnisen yhdenyönjutun seurauksena. Nuori Bathilde oli viehättävä neitokainen, mutta nuoruudessaan niin kovin sokea. Vielä vuosiakin jälkikäteen omaa typeryyttään halveksiva Bathilde toivoo, ettei olisi koskaan langennut mieheen, jonka hän väittää olleen merenkulkija, mitä kovin moni ei kuitenkaan usko todeksi. Bathilde toitottelee, että jos hän saisi muuttaa mennyttä, hän pitäisi huolen, ettei hän koskaan törmäisi tuohon häneltä jalat alta vieneeseen sikaan – vaikka se sitten tarkoittaisikin, ettei Estellea olisi nyt olemassa.

Charlotte Estelle Falais asui koko lapsuutensa äitinsä kanssa Le Havren satamakaupungissa. Estellen äiti on aina työskennellyt kotiapulaisena ja kaksikon pieni, ahdas asunto sijaitsee lähellä Estellen enon perheen kotia, jossa tyttö vietti nuorempana paljon aikaa. Paljon aikaa kului myös siihen, kun tyttö meni satamaan hyvästelemään merille lähdössä olevan enonsa ja laivan viimein palatessa toivottamaan tuon tervetulleeksi takaisin kotiin. 

Neljävuotiaana Charlotte Estelle Falais ilmoitti, ettei hän enää totellut nimeä Charlotte, vaan hän olisi Estelle. Siitä lähtien Charlotte Falais on ollut kaikille muille Estelle paitsi hänen äidilleen, joka loukkaantui syvästi nelivuotiaan tyttärensä päähänpistosta ja kutsuu edelleen tytärtään tuon virallisella etunimellä.

Kun Estelle oli neljäntoista vanha, laittoi hänen äitinsä hänet etsimään itselleen työpaikkaa, sillä tuo ei mitenkään enää kyennyt elättämään heitä kumpaakin pienellä kotiapulaisen palkallaan, vaikka saikin avustusta vanhemmalta veljeltään, Estellen merimies enolta. Lyhyen työpaikan etsiskelyn jälkeen Estelle palkattiin paikallisen korkea-arvoisen aatelisperheen de Chansonien kartanoon sisäköksi. Estelle ei juuri pitänyt työstään, mutta hän teki parhaansa, eikä koskaan valittanut. 

Kahden vuoden de Chansoneille työskentelyn jälkeen Estelle irtisanottiin sisäkön työstään. De Chansonien tyttären Clairen ilmoitettiin sairastavan isorokkoa, eikä palvelijoiden näin ollen ollut enää turvallista työskennellä kartanossa. Estelle ei ollut työnsä menettämisestä moksiskaan, vaikka myöhemmin kävi ilmi, ettei neiti de Chansonilla mitään isorokkoa ollut ollutkaan. Estelle tiesi, ettei hän saanut olla hyvillään töiden loppumisesta, mutta salaa hän nautti siitä, että hän sai hetkellisesti vapaata. 

Estellen äiti oli raivoissaan tyttärensä irtisanomisesta. Hän oli varma, että Estelle oli omalla huolimattomuudellaan ja hajamielisyydellään aiheuttanut irtisanomisen, eikä hän millään suostunut uskomaan tytärtään, kun tuo kertoi neiti de Chansonin tilanteesta. Äiti patisti Estellen työnhakuun, mutta työ ei tuottanut tulosta – tosin ei Estelle kovin tosissaan yrittänytkään löytää työpaikkaa, lähinnä kyseli muutamista paikoista miellyttääkseen ankaraa äitiään. 

Muutaman kuukauden kuluttua Estellen menetettyä työnsä alkoi tytön äiti olla äärimmäisen tyytymätön tyttäreensä. Hän jatkuvasti nimitteli tytärtään maanvaivaksi, surkeaksi vätykseksi, josta ei hänelle ole mitään muuta kuin haittaa. Estelle otti kaiken kuran niskaansa yhtä tyynenä kuin koko elämänsä ajan. Hän kuunteli äitinsä ihannoivat puheet siitä, kuinka tyttären vuotta nuorempi serkku Victoire on niin kaunis, ahkera ja hyväkäytöksinen tyttö. Äidin mukaan Victoire vielä pääsisi hyviin naimisiin, kun taas hänen oman tyttärensä – jonka ainut avu on hänen siedettävä ulkonäkönsä – olisi parasta pysyä kaukana miehistä ja mieluummin kuolla nuorena ja nättinä, kuin solmia avioliitto jonkun sian kanssa. 

Eräänä hyvin tavanomaisena aamuna Estellen äiti marssi tyttärensä eteen ja teki seuraavanlaisen ilmoituksen:

Estelle, jonka sisäisen tasapainon järkyttäminen on lähes mahdotonta, oli äitinsä ilmoituksesta miltei järkyttynyt. Hän ei olisi koskaan osannut odottaa, että hänen äitinsä lähettäisi hänet pois. Kyllä hän oli uumoillut, että äiti pian potkisi siipirikon linnun ulos pesästä, mutta että kokonaan toiseen kaupunkiin, joka oli vielä niin kovin kaukana Le Havresta! Tyttärenä, joka ei koskaan väittänyt vastaan, Estelle kuitenkin toimi äitinsä tahdon mukaisesti ja viikon kuluttua hän löysikin itsensä keskeltä Versailles’n kaupungin vilinää, kaukaa Le Havren tutusta satamasta. 

Ensimmäiset yönsä Versailles’ssa Estelle vietti Mariannen luona. Marianne auttoi serkkuaan löytämään työn ja aluksi vuokraamaan itselle huoneen kaupungin keskustan laitamilta. Sittemmin Mariannen täti Bedelia, jonka kapakassa Estelle nykyään työskentelee, otti tytön asumaan luokseen.

Estellella on ollut aika lailla totuttelemista uuteen elämäänsä Versailles’n kaupungissa. Hänen äitinsä toivoo, että kaupunkilaiselämä ravisuttelisi tyttöä hieman niin, että tuo päästäisi lopullisesti irti lapsellisista haavemaailmoistaan ja kasvaisi vastuuntuntoiseksi ja määrätietoiseksi aikuiseksi. Uuden elämän vaikutus on kuitenkin ollut täysin päinvastainen kuin mitä tytön äiti toivoo – Estelle hakeutuu vain entistä useammin pilvilinnoihinsa ja laulelee ja tanssahtelee aina, kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Haaveilustaan huolimatta Estelle tuntee nykyään itsensä usein yksinäiseksi, sillä hänen serkkunsa Marianne on lähtenyt Versailles'sta, eikä hän oikein tunne ketään muuta koko kaupungista.

Estelle asuu serkkunsa Mariannen tädin Bedelian luona ja työskentelee tämän kapakassa. 

• Estellella on kolmevuotias vaaleanruskea cockerspanieli, joka tottelee nimeä Cara. Cara, oikealta nimeltään Caramela, on luonteeltaan utelias mutta hieman epäluuloinen. Koira asuu Estellen kanssa. Se kipittää mielellään emäntänsä kintereillä pitkin kaupunkia ja makoilee varjossa seuraamassa Estellen laulua ja tanssia.

• Estelle osaa kiitettävästi lukea ja kirjoittaa, vaikkei hän muuten olekaan kouluja käynyt.