Josée de Daviau
Nov 9, 2018 20:12:27 GMT 2
Post by Meli on Nov 9, 2018 20:12:27 GMT 2
Josée de Daviau
Kuvissa Maisie Williams
Huom! Josée on kuvissa n. 14-vuotiasKokonimi: Joséphine Sofia Adeline de Daviau
Kutsumanimet: Josée, neiti de Daviau
Syntymäpäivä: 10.10.1762
Ikä: 17 vuotta (vuonna 1779)
Sukupuoli: nainen
Kansallisuus: ranskalainen
Asema/sääty: paronin tytär, papin kasvattitytär, nunna/aatelisto
Suhteet
Perhe:
Paroni Charles de Daviau (isä) †
Luce de Daviau (os. de Paquet) (äiti) †
Isä Laurentinus (eno & kasvatti-isä)
Joséphinen isä oli Normandiasta kotoisin oleva paroni Charles de Daviau. Joséen isä hukkui myrskyssä merimatkalla Normandiasta Englantiin vain muutamaa viikkoa ennen esikoistyttärensä syntymää. Josée ei perinyt isältään muuta kuin sukunimen, eikä hän tiedä paronista juuri mitään.
Joséphinen äiti Luce de Daviau kuoli synnyttäessään esikoistaan. Josée tietää äidistään melko paljon isä Laurentinuksen kertoman perusteella.
Joséphinen perheeseen kuuluu nykyään oikeastaan ainoastaan hänen enonsa ja kasvatti-isänsä pappi isä Laurentinus. Josée varttui isä Laurentinuksen hoivassa, ja hän on oppinut pitämään tätä isänään. Josée rakastaa kasvatti-isäänsä suunnattomasti, ja he pärjäävät pääsääntöisesti erinomaisesti keskenään.
Suku:
De Daviaut
Gabriel Olivier (serkku)
Beatrice Olivier
(serkun vaimo)
Joséphinella on vain verisiteitä isänsä puoleiseen sukuun, de Daviun sukuun, joka on kotoisin Normandiasta. Joséen isän sukulaisista suurin osa eleleekin Normandiassa, eikä Josée ole koskaan tavannut tai ollut itse yhteydessä sukulaisiinsa. Isä Laurentinus pitää muodollisesti yhteyttä Joséen verisukulaisiin ja saa näiltä pientä rahallista avustusta tytön elättämiseen, mutta siitä hän ei ole kertonut Joséelle, joka tuntuu olevan täysin tyytyväinen elämään tietämättömänä omista juuristaan. Yleisesti ottaen myöskään de Daviaut eivät ole kiinnostuneita Joséesta, vaan ovat täysin tyytyväisiä järjestelyyn.
Joséphinen isän suvusta kaikki eivät kuitenkaan ole jymähtäneet kotiseuduilleen Normandiaan. Joséen täti karkasi aikoinaan vihille aatelittoman kanssa ja jätti Normandian taakseen, minkä seurauksena tyrmistynyt de Daviaun suku käänsi suvun mustalle lampaalle selkänsä. Joséen täti sai avioliitossaan pojan, joka tunnetaan nykyään maineikkaana kauppiaana Versailles’n kaupungissa. Joséen serkku Gabriel Olivier on naimisissa Beatricen kanssa, ja pariskunta herättää puheenaihetta niin kaupungissa kuin palatsissakin. Isä Laurentinus on kuullut juoruja pariskunnasta, joka on Joséelle sukua, mutta Josée on säilynyt täysin tietämättömänä asiasta.
Ystävät:
Nicolas Coulon
Joséphinella ei varsinaisesti ole koskaan ollut pitkäaikaisia ystäviä. Joséen ensimmäinen kunnon ystävä Nicolas Coulon yritti tappaa kuninkaan, minkä takia tuo menetti henkensä ja Josée sen hetkisen ainoan ystävänsä.
Tuttavat:
Versailles’n piispa
Mademoiselle de Bonnet (entinen kotiopettajatar)
Joséphine tuntee ihmisiä lähinnä kasvatti-isänsä kautta. Isä Laurentinuksen työn takia myös Josée tietää Versailles’n piispan ja kaikki palatsissa toimivat papit, joihin Josée suhtautuu hyvin kunnioittavasti.
Joséphinen kotiopettajattarena toimi hyvin topakka nainen nimeltään mademoiselle de Bonnet. Joséen kasvatti-isä palkkasi aikoinaan mademoiselle de Bonnetin opettamaan Joséelle kaikki ne taidot ja tiedot, joita aatelisneidolla pitää olla.
Ulkonäkö
Joséphine on ulkonäöltään varsin vaatimaton, eikä hän kiinnitä ulkoasullaan huomiota liikuskellessaan pitkin palatsin käytäviä, mistä hän on hyvin kiitollinen. Nuori aatelisneito jääkin helposti seinäruusuksi ja välttyy kätevästi kaikelta liialta huomiolta. Josée on ruumiinrakenteeltaan hoikka ja hieman jopa ruipeloinen. Hän on pienikokoinen ikäisekseen, minkä takia häntä erehdytään usein luulemaan vuotta tai paria nuoremmaksi.
Ulkonäöltään Joséphine on selvästi de Daviaun sukua, sillä hänellä – kuten monella muullakin suvun edustajalla – on paksut, kiharat kastanjanruskeat hiukset ja pyöreähköt kasvot. Josée muistuttaa suuresti edesmennyttä isäänsä paroni Charles de Daviauta, eikä nuoren neidon isästä voi ulkonäön perusteella erehtyä. Joséen hiukset ulottuvat hieman yli hänen olkapäidensä. Hän pitää hiuksiaan useimmiten kiinni, ja hän onkin taitava tekemään itse itselleen erilaisia jopa näyttävämpiäkin kampauksia. Erityisesti erilaisten lettien tekemisessä Josée on taitava, ja hänestä on mukavaa väkertää hiuksiinsa jotakin nättiä omassa rauhassaan.
Joséphinen iho on hyvin kalpea ja läpikuultava. Hänen kasvoissaan on hieman lapsenomaista pyöreyttä, joka tuskin katoaa edes iän karttuessa, sillä kasvojen pyöreähkö muoto on hyvin tyypillinen piirre de Daviaun suvussa.
Joséphinen silmät ovat yhdistelmä lämmintä vihreää ja suklaanruskeaa. Nuoren neidon silmänaluset ovat usein tummat, sillä Josée nukkuu usein yönsä huonosti. Joséen ripset ja kulmat ovat tuuheat ja tummat, ja hieman meikillä ehostettuina ne näyttäisivät varsin kauniilta.
Mitä vaatteisiin tulee, Joséphine käyttää mielellään mahdollisimman yksinkertaisia ja vaatimattomia vaatteita. Hän ei pidä prameista ja huomiota herättävistä mekoista, joita ylimystöläisillä naisilla useimmiten on päällään, vaan tyytyy itse vaatimattomimpiin asuihin. Josée pukeutuu näyttävästi ainoastaan tärkeiden tilaisuuksien – kuten koko palatsia koskevien juhlien – tullen, jolloin hänen kasvatti-isänsä pitää huolen siitä, että Josée saapuu paikalle tilanteeseen nähden asiallisessa vaatetuksessa.
Luonne
Joséphine tunnetaan yleisesti isä Laurentinuksen hiljaisena ja ujona mutta kuuliaisena kasvattityttärenä, joka seuraa kasvatti-isäänsä varjon lailla. Joséeta pidetään ennen kaikkea hiljaisena, mitä hän useimmissa tilanteissa onkin. Josée ei erityisemmin nauti puhumisesta, ja siksi hän pysyttelee mieluusti vaiti, ja puhuu ainoastaan, kun se on tarpeellista käyttäen mahdollisimman lyhyitä ilmaisuja.
Joséphinen hiljaisuus ei varsinaisesti johdu siitä, että tyttö olisi ujo tai pelokas. Josée karttaa puhumista, sillä hänestä sanat ovat turhia, eikä hänellä useimmiten ole mitään kiinnostusta keskustella ihmisten kanssa, jotka yrittävät ottaa häneen kontaktia. Josée ei tunne kuuluvansa Versailles’n palatsiin kaikkien kuninkaallisten ja aatelisten keskelle, ja hänestä hänellä ja palatsin asukeilla ei ole mitään yhteistä, eikä näin ollen myöskään mitään syytä keskusteluun.
Välillä Joséphine saattaa päästä yllättämään jonkun yksittäisen ihmisen puhumalla itselleen huomattavan paljon. Sitä on ehkä vaikea ulospäin hiljaisena näyttäytyvästä tytöstä päätellä, mutta Joséella on paljon ajatuksia ja mielipiteitä monistakin asioista, ja hän on oikeastaan melko sanavalmis, eikä pelkää sopivan tilaisuuden tullen lausua ääneen mietteitään.
Puhumattomuutensa Joséphine korvaa ilmaisemalla itseään kuvallisesti. Josée rakastaa piirtämistä, ja hänet löytää usein piirtelemästä mustaan, nahkakantiseen piirroskirjaansa. Tyttö piirtää mielellään mallista, kuvia todellisuudesta. Etenkin ihmisten muotokuvien piirtäminen on Joséesta innostavaa ja mielekästä. Tyttö on kerrassaan taitava piirtämään, mutta muita kuvataiteen muotoja – kuten maalaamista – Josée ei harrasta.
Piirtämisen lisäksi Joséphine mielellään lukee tai kuuntelee, kun hänelle luetaan kirjoja. Joséen lukutaito on hieman heikolla tasolla hänen ikäänsä nähden. Josée osaa kyllä lukea, mutta se on vaivalloista ja hidasta. Josée yrittää usein yksin ollessaan kehittää lukutaitoaan paremmaksi lueskelemalla milloin mitäkin. Hän pitää hiljaisuudesta ja on luonteensa puolesta hyvinkin rauhallinen. Suurimman osan ajastaan Josée viettää jossakin Versailles’n hiljaisemmassa nurkassa lukien tai piirtäen.
Joséphine rakastaa eläimiä, etenkin vähän eksoottisempia sellaisia, kuten käärmeitä ja muita matelijoita. Joséella ei ole koskaan ollut omaa lemmikkiä, mutta hän on aina tilaisuuden tullen nauttinut toisten ihmisten lemmikkieläinten seurasta. Josée ei varsinaisesti pidä ratsastamisesta sinänsä, mutta hän pitää hevosista ja niiden hoitamisesta, minkä takia tyttö aina välillä piipahtaa talleille.
Joséphine on saanut kasvatti-isältään hyvin uskonnollisen kasvatuksen. Josée onkin pääsääntöisesti kurinalainen ja tottelee käskyjä mukisematta. Hän noudattaa sääntöjä lähes aina, ja silloin kun hän ei sitä tee, on hänellä hyvä syy siihen. Josée tuntee Raamatun hyvin ja on muutenkin perillä uskoonsa liittyvistä asioista – kiitos hänen kasvatti-isänsä isä Laurentinuksen. Josée viettää paljon aikaa palatsin kappelissa jumalanpalveluksissa ja messuissa sekä niiden ulkopuolellakin. Hän tykkää istuskella omassa rauhassaan kappelin takaosassa ja seurata toimitusten kulkua ja pappien työtä sekä kappeliin saapuvien ihmisten käyttäytymistä.
Kappelin lisäksi Joséphine tarkkailee muita ihmisiä myös muualla palatsin alueella. Pohjimmiltaan Josée on hyvin utelias, ja hänestä on käsittämättömän kiinnostavaa seurasta palatsissa asustelevien kuninkaallisten ja aatelisten elämää. Josée on vaatimattoman ulkonäkönsä ja hillityn luonteensa takia hyvin huomaamaton – lähes näkymätön – mitä hän osaa käyttää hyödykseen. Ihmiset eivät osaa kiinnittää huomiota papin kasvattityttäreen, eivätkä sen takia osaa varoa sanojaan tämän läsnäollessa. Josée näkee ja kuulee paljon kaikenlaista, mitä ei välttämättä ole tarkoitettu hänen korvilleen. Lähtökohtaisesti tytön tarkoitus ei ole vakoilla tai salakuunnella, mutta välillä hänen toimintansa ajautuu siihen. Josée on loistava vakojaa, ja hän on saanut selville useammankin pienen taikka suuren salaisuuden. Josée ei kuitenkaan koskaan kerro tietojaan eteenpäin, vaan hän pysyy vaiti. Näin ollen Josée on myös loistava salaisuuksien säilyttäjä, ja voi luottaa siihen, ettei tyttö hiisku niistä kenellekään.
Liikkuessaan ja eläessään Versailles’n palatsissa Joséphine tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Tyttö ei ole koskaan tuntenut oloaan kotoisaksi ylimystöläisten joukossa, eikä hän haluaisi viettää yltäkylläistä elämää, joka tuntuu olevan kaikille muille palatsissa niin kovin ehdotonta. Josée arvostelee ja hieman jopa halveksii ylimystön elämäntapaa salaa mielessään, muttei koskaan osoita paheksuntaansa millään tavalla, vaan toimii etiketin mukaisesti ja noudattaa kuuliaisesti kaikkia sääntöjä. Aika ajoin Josée kuitenkin vetäytyy omiin oloihinsa ja irrottautuu todellisuudesta, jossa hän elää. Josée muuttuu helposti seinäruusuksi, jota kukaan tuskin vilkaisee toista kertaa. Josée itse ajattelee olevansa tavallaan Versailles’n kummitus, joka kulkee pitkin käytäviä, kuulee salaisuuksia, mutta jonka olemassaolosta kukaan ei tiedä.
Vaikka Joséphine ei syvällä sisimmässään täysin sopeudukaan elämään palatsissa, näyttäytyy hän ulospäin lähes moitteettomana aatelisneitona – ainoana poikkeuksena normaaliin on se, että hänen kasvatti-isänsä sattuu olemaan pappi, mutta se lähinnä vain vahvistaa käsitystä kuuliaisesta ja tottelevaisesta aatelisneidosta. Joséen kasvatti-isä pitää huolen siitä, että tyttö saa kaiken tarvitsemansa ja käyttäytyy ja näyttäytyy asemaansa kuuluvalla tavalla. Joséella on tätä tarkoitusta varten oma kotiopettajatar, jonka tehtävä on sivistää nuorta aatelisneitoa ja opettaa tälle kaikki tarpeellinen. Josée ei yleisesti ottaen ole järin innokas oppimaan, mutta hän yrittää parhaansa lähinnä vain isänsä tähden.
”The quieter you become, the more you can hear.”
- Anne Frank
- Anne Frank
Menneisyys
Joséphine Sofia Adeline de Daviau syntyi epäonnekseen nimettömänä tyttövauvana maailmaan, jossa hänellä ei enää pientä hetkeä syntymänsä jälkeen ollut kumpaakaan vanhempaa. Tytön isä, paroni Charles de Daviau, oli vain muutama viikko ennen tyttärensä syntymää hukkunut myrskyssä laivamatkalla Normandiasta Englantiin, ja hän oli jättänyt jälkeensä heidän esikoistytärtään odottavan aviovaimonsa. Joséen äiti, Luce de Daviau, kuoli synnyttäessään tytärtään. Josée ei siis ehtinyt tavata kumpaakaan vanhempaansa, ennen kuin he olivat poissa. Onneksi Joséen äiti oli kuitenkin ollut varautunut kaikkein pahimpaan, ja tytöstä pidettiin huolta.
Eräänä aamuna pappi isä Laurentinuksen talon oveen koputettiin. Oven takana seisoi palvelusneiti sylissään pieni tyttövauva ja kädessään kirje, joka oli osoitettu papille. Kirje oli isä Laurentinuksen sisarelta, josta hän oli viimeksi kuullut jokunen vuosi sitten kihlauksen merkeissä.
Isä Laurentinuksen sisar Luce kirjoitti veljelleen hänen aviomiehensä paroni Charles de Daviaun kadonneen muutama viikko sitten myrskyssä. Papin pikkusisko kertoi hädissään olevansa raskaana ja rukoili veljeään pitämään huolta pian syntyvästä lapsestaan, jos hänelle ikinä sattuisi jotakin.
Palvelusneiti ilmoitti isä Laurentinuksen suruksi hänen rakkaan sisarensa kuolleen viikko sitten synnytyksessä. Paronin vaimo oli käskenyt palveluskuntaansa juuri ennen kuolemaansa etsimään käsiinsä isoveljensä ja toimittamaan tälle kyseisen kirjeen ja vastasyntyneen lapsen.
Kirjeessä Joséphinen äiti, isä Laurentinuksen sisar aneli veljeään ottamaan lapsen hoiviinsa. Luce lupasi miehensä suvun auttavan rahallisesti, mikäli hän huolehtisi lapsesta. Hän vetosi veljeensä muistuttamalla tätä siitä, kuinka huonot oltavat heillä oli ollut lapsuudessaan lastenkodissa, ja hän aneli isä Laurentinusta pelastamaan lapsensa siltä samaiselta kohtalolta.
Isä Laurentinus päätti lopulta myöntyä kuolleen pikkusisarensa viimeiseen pyyntöön ja otti sisarentyttärensä Joséphinen vastaan avosylin. Hän lähetti alueensa piispalle muodollisen pyynnön, että saisi työnsä ohella kasvattaa sisarentyttärensä, johon hänen yllätyksekseen Pariisin piispa vastasi myöntävästi. Niinpä tyttölapsi, jonka pappi nimesi myöhemmin Joséphineksi, sai jäädä asumaan isä Laurentinuksen luo.
Joséen täytettyä kolmetoista isä Laurentinus sai työtarjouksen Versailles’n piispalta. Versailles’n piispa tarjosi isä Laurentinukselle töitä Versailles’n palatsista, mihin pappi oitis vastasi myöntävästi. Niinpä Josée muutti kasvatti-isänsä kanssa Pariisin laitamilta Versailles’n palatsiin, jossa hänen isänsä aloitti työnsä palatsin kappelissa.
Versailles’hin muutettuaan isä Laurentinus yritti parhaansa mukaan järjestää Joséphinen asioita. Joséen kasvatti-isä toivoi, että Josée päätyisi hyviin naimisiin jonkun kunniakkaan ja varakkaan nuoren aatelismiehen kanssa ja voisi näin elää turvattua ja kasvatti-isästään riippumatonta elämää.
Nyt
Debytoituaan hovissa Joséphine päätti, ettei hovielämä ole häntä varten. Pian tämän jälkeen Josée poistuikin palatsista ja asuu tällä hetkellä nunnaluostarissa. [Hahmo tauolla]