Nicolas Coulon †

Nimi: Nicolas Coulon
Ikä: 16 vuotta (1760-1776)
Sääty: Aatelinen, kolmas sääty
Kuvissa: Logan Lerman (The Three Musketeers)

ULKONÄKÖ

---

Nicolakselle on kertynyt pituutta vain 160cm, mikä tarkoittaa hänen olevan lyhyt jopa aikalaisekseen. Elopainoa on kertynyt sopivasti, mutta suurin osa painosta tulee lihasmassasta. Kaukaa katsottuna hän ei enää näytä pieneltä pikkupojalta, vaan muistuttaa jo enemmän aikuista miestä. Kasvoissa sen sijaan edelleen näkyy Nicolasin nuori ikä. Hänen sinisten silmiensä katse on leikkisä ja hänen suunsa on usein vääntynyt ilkikurisen tai ylimieliseen hymyyn, joka on vaikea pyyhkäistä hänen kasvoiltaan pois. Kasvot ovat ovaalit, posket vielä hieman pyöreät. Tummanruskeat hiukset ovat laineilevat, kaulan tyveen yltävät ja usein likaiset, märät tai muuten vain sekaisin, mikä toisaalta ei vähennä hänen charmiaan. Etuhiukset ovat sitkeän sukimisen avulla kasvaneet sivuun. Ennen hänen äitinsä aina leikkasi hänen hiuksensa siistiksi, mutta äidin ollessa nyt muualla ei hän ole uskaltanut ottaa riskiä leikatakseen niitä itse. 

Nicolas pukeutuu vaatteisiin, joissa on helppo liikkua, mutta jotka pitävät hänet lämpimänä ja mahdollisimman huomaamattomana. Nicolas puhuu nopeasti ja hänen kielensä on rikasta. Ilmeikkäät kasvot tekevät hänestä karismaattisen. Myös hänen suora ryhtinsä kertoo itsevarmuudesta ja korkeasta syntyperästä.

LUONNE

---

Nicolas on ristiriitaisuuksien persoona. Hänellä on erittäin vahvat moraalit, mutta silti hän suunnittelee murhaavansa kuninkaan. Hänellä on tarkat tavoitteet, joiden vuoksi hän on valmis tekemään työtä, mutta toisaalta hän on hyvin kärsimätön ja tulisieluinen. Nicolas antaa samanaikaisesti itsestään hyvin itsevarman ja nenäkkään kuvan, mutta toisaalta tuntee olevansa tuuliajolla suurien ja vaarallisten tavoitteidensa painaen hartioissa. 16-vuotiaaksi hänellä on suuret tavoitteet, mutta ikävä kyllä hän on kuitenkin vielä naiivi nuorukainen, joka ei täysin ymmärrä asioiden laitaa, jonka seurauksena häntä on helppo käyttää hyväksi.

Vaikka Nicolas on elänyt ison osan elämästään majataloissa ja tovereidensa nurkissa, hänen käytöksestään voi huomata hänen saaneen korkean kasvatuksen. Hän on kohtelias, osaa käytöstavat ja huomioi jokaisen läsnäolijan, vaikka osaakin olla välillä hyvinkin nenäkäs, etenkin jos tietää selvästi olevansa toista fiksumpi. Hänen kävelytyylinsäkin eroaa tavallisista puoskareista ja hänen ryhtinsä on suora. Sisimmässään hän ajattele jääneensä limboon kahden maailman välille, joissa kummassakaan ei ole hänelle kunnolla tilaa. 

Nicolasissa onkin tietynlaista herkkyyttä ja hän arvostaa kauneutta, taiteita ja musiikkia, koska hänet on opetettu arvostamaan niitä. Ei ole epätavallista löytää häntä lukemassa kirjoja tai maalailemasta, mitä harva hänet hyvin tunteva voisi hänen uskoa tekevän. Hän on silti kuitenkin järkipainotteinen ihminen ja kaikessa tekemisessään etsii teon tarkoitukselle järkisyyn, vaikka saattaakin käyttäytyä hyvin tunteidensa pohjalta. Kostonhimo on hänen suurin motiivinsa, jonka hän panee kaikessa tekemisessään ensisijaiseksi tavoitteekseen. Hän on sitkeä, jääräpäinen ja periksiantamaton, vaikkakin kovin kärsimätön samanaikaisesti.

Nicolaksella on myös tietyt arvot, joista hän pitää kiinni. Hänelle perhe on kaikkein tärkein ja hän on valmis puolustamaan perhettään ja sen kunniaa viimeiseen asti. Hän ajattelee myös monien nuorien tavoin hyvin idealistisesti ja tietää, että edessä ovat tasa-arvoisemmat ajat vietettyään aikaa tavallisen kansan parissa. Hän kohtelee kaikkia hyvin, elleivät he anna aihetta Nicolakselle käyttäytyä huonosti heitä kohtaan. Teinien tavoin Nicolaksen maailmankuva onkin melko mustavalkoinen ja hänen on vaikea tehdä kompromisseja. Nicolas on hyvin itsenäinen ja ikäisekseen kypsä siinä mielessä, että myös pärjää yksin, vaikkakin välillä kaipaa kovin läheisyyttä, kannustusta ja jotakuta, joka tarkistaisi, että aamulla on riittävästi lämmintä päällä ja valmistaisi päivällisen töistä tulevalle pojalleen. Äitiään hän ikävöi, mutta on päättänyt toistaiseksi olla pitämättä tuohon yhteyttä.

Naisten seurasta Nicolas toki tykkää, muttei ole ikinä ollut mikään naistenmies. Jos hän joskus löytäisi jonkun, hän varmasti olisi hyvä ja rakastava aviomies, mutta toistaiseksi se ei ole hänen intressinsä, sillä hän ei ole varma, tuleeko hän edes selviämään hengissä kostoreissultaan. Tuskin, mutta sen hän on hyväksynyt ja toivoo vievänsä mukanaan itse kuninkaan. Tosin, jos hän sattuisi pääsemään erittäin lähelle hovissa olevaa nuorta neitoa, hän voisi hyvin käyttää tuota hyödykseen päästäkseen myös lähemmäs kuningasta.

Nicolas osaa olla hyvinkin armoton, mikäli joku on hänen tavoitteensa tiellä. Hän saa itsensä usein pulaan milloin minkäkin syyn takia, mutta toisaalta vain nauttii päästessään mittelöimään niin puukoin kuin sivaltavin sanoin. Ajoin hän on joutunut ongelmiin myös virkavallan kanssa, mutta toistaiseksi on onnistunut aina ilman suurempia seuraamuksia. Vankilaan joutuminen nimittäin saattaisi kummasti heikentää hänen mahdollisuuksiaan päästä lähelle kuningasta. 

Nicolas on rento tyyppi, kun häneen tutustuu. Hänen kanssaan on mukava viettää aikaa ja vaikka hän helposti antaa ylimielisen kuvan, on hän loppujen lopuksi melko jalat maassa, vaikka monet pitävätkin häntä hieman salaperäisenä. Nicolas on hyvä keskustelija ja hänellä on sarkastinen huumori, jota kaikki tosin eivät aina ymmärrä. Hänellä leikkaa nopeasti ja ei ole (montaa) tilannetta, jossa hän jäisi täysin sanattomaksi. Joskus hän saattaa sanoa vähän liiankin suoraan, mitä ajattelee. Tosin turhan takia hän ei toisille ärhentele, mutta menettää malttinsa helposti. Mitä ärhäkämmällä tuulella hän on, sitä varmemmin hän sanoo takaisin jotain pistävää.

---

Nicolas syntyi paroni Fernandille ja hänen vaimollen Marqueritelle odotettuna ja rakastettuna lapsena. Isä oli aikoinaan saanut paroni-lisänimen toimittuaan kuninkaan ministerinä, ja hänen poikansa oli alusta asti aikeissa seurata isänsä jalanjärkiä. Hän sai hyvän ja rehdin kasvatuksen, oppi lukemaan ja kirjoittamaan ja sai hyvän opetuksen kotonaan. Pienestä pitäen Nicolas kertoi haluavansa ritariksi ja häntä tuettiin unelman toteuttamisessa alusta asti – vaikka isä kertoikin ritarien olevan menneisyyttä ja kuninkaankaartin olevan todennäköisempi vaihtoehto. 

Kaikki muuttui Nicolaksen ollessa seitsemän vanha, kun hänen isäänsä syytettiin maanpetoksesta ja vehkeilystä kuningasta vastaan. Ainoa isästään muistuttava asia on hänen vihkisormuksensa, jonka tuo antoi hänelle virkavallan hakatessa kartanon ovea vaatien päästä sisään. Hänet mestattiin julkisesti, ja Nicolas ja Marquerite pakenivat Normandiaan, jossa he asettuivat pieneen kalastajakylään. Mariena ja Nicona tunnetut äiti ja poika sopeutuivat hiljakseen kylään ja Marie sai töitä paikallisesta ompelimosta. Alku oli vaikeaa, sillä hovin elämään tottunut äiti joutui ensimmäistä kertaa elämässään huolehtimaan työstä, kodista ja pojasta, mutta piti silti kotona tiukan kurin ja opetti Nicolaksen aatelisten tavoille.

Hämmentynyt ja ennen kaikkea vihainen Nicolas päätti, että hän kostaisi sen, mitä hänen isälleen oli tapahtunut. Ilman äitinsä lupaa hän pakkasi tavaransa ja lähti itse kymmenvuotiaana Pariisiin, josta hän sai töitä leipurin apupoikana. Hän nosteli ja heitteli painavia jauhosäkkejä, joiden aikana hänen fysiikkansa koheni.

Ajan myötä hän opetteli töidensä ohjella miekkailemaan ja käyttämään muitakin aseita. Hänen tavoitteensa oli päästä mahdollisimman lähelle kuningasta, eli kuninkaankaartiin tai armeijaan ja kostaa kuninkaalle hänen perhettään kohdannut vääryys. Hän harjoitteli säännöllisesti kaiken vapaa-aikansa, kunnes hänen kaverinsa hävisivät hänelle kerta toisensa jälkeen ja oli aika siirtyä suunnitelmassa eteenpäin. Nicolas jätti Pariisin taakseen ja matkusti Versaillesiin, jossa hän harjoitteli ensin lähinnä kapakoissa tappelemalla ja vapaalla olevia sotilaita haastamalla. Hän oppi nopeasti ketteräksi ja nopeaksi miekkamieheksi ja hänet opittiin tuntemaan kaduilla. Hän sai töitä paikalliselta leipurilta, hankki itselleen pienen asunnon kaupungin laidalta ja jäi hiomaan taitojaan odottaen mahdollisuutta siirtyä suunnitelmansa seuraavaan vaiheeseen.

Ensimmäisenä tekonaan hän otti yhteyttä Berryn herttuattareen, joka tapasi pojan todennäköisesti silkasta mielenkiinnosta nähdä, miten alas voi ihmislapsi vajota. Herttuatar lupasi hankkia Nicolakselle paikan armeijasta, mutta vastapalveluksena pyysi Nicolasta selvittelemään, kuka hänestä kirjoitti ilkeitä juoruja ja piirsi pilakuvia. Nicolas jäljitti juorut kaupungin laidalla asuvaan painajaan, jota kovistellessaan hän huomasi painokoneen päällä yhden Nouvelle vaguen esitteistä. Herttuattaren pettäessä lupauksensa Nicolas päätti yrittää Nouvelle vagueta, mutta hänen kiihkomielinen murhanhimoisuutensa ei ollut se, mitä järjestö kaipasi, ja heti ensimmäisessä kokouksessa hänelle ilmoitettiin, että hänellä ei ollut asiaa takaisin. Nicolasta tämä ei jäänyt vaivaamaan, vaan hän päätti jatkaa eteenpäin yksin, kuten aina ennenkin.


Otollinen hetki tuli, kun häntä lähestyttiin Berry herttuataren äidin, Diane de Montpellierin taholta. Vaikutusvaltainen nainen lupasi hankkia Nicolaksen armeijaan, jos tuo hankkisi tietoja Nouvelle Vaguesta – tuosta järjestöstä, joka oli hänen tytärtään mustamaalannut ilkeillä lehtisillään. Naiivi Nicolas suostui mihin tahansa saavuttaakseen haluamansa. Nicolas muisti Benjaminin kokouksista ja päätti iskeä tuon kotiin. Ensin hän kävi Benjaminin luona tutkimassa paikkoja, mutta joutui poistumaan tyhjin käsin. Hän yritti uudestaan seuraavana päivänä, jolloin Benjamin saapuikin kotiin, ja käsirysyn jälkeen Nicolas löi tuota päähän. Benjamin kaatui ja satutti päänsä. Nicolas poistui paikalta pikimmiten, eikä uskaltanut palata enää takaisin, kun seuraavana päivänä hän kuuli Benjaminin löytyneen murhattuna asunnostaan. Nicolas järkyttyi, sillä vaikka tiesi olevansa valmis tappamaan kuninkaan, ei hän ollut viattomien sivullisten murhaaja. Hän päätti pitää matalaa profiilia tästä eteenpäin, yrittäen olla herättämättä turhaa huomiota ainakaan siihen asti, kunnes Benjaminin murha unohdetaan. Tapahtuma järkytti Nicolasta suuresti, kunnes hän lopulta ymmärsi, että tapahtumaketju selittyi ainoastaan siltä, että hän ei muistanut yksityiskohtia. Benjamin nimittäin oli murhattu puukolla, jonka Nicolas pian huomasi mystisesti kadottaneensa. 

Harmi vaan, että pojan puukko löydettiin Celine Durantin (Félicite de La Vérendryen salanimellä esiintyvän naisen) vihjeen tähden Benjaminin asunnon läheltä, mikä sai vartijat säntäämään Nicolaksen perään. Poika päätti toimia ja odotti kuningasta kurkkimalla aseen takaa palatsin parvekkeelta tuon ulkoillessa oopperaesityksen väliajalla. Nicolaksen laukaisema luoti osui kuningasta olkavarteen, jolloin Nicolas luuli onnistuneensa tehtävässään ja pakeni paikalta. Hän pakeni palatsista palvelusneiti Floran avatessa hänelle ovet herttuatar Marie-Gabriellen asuntoon, jonka ikkunasta hän kapusi alas. Kaupungissa hän juoksi ainoan siellä asuvan ystävänsä, komisario Jean-Baptiste Dieupartin luokse, jossa hän tunnisti sekä Benjaminin murhan, että kuninkaan murhan ennen kuin vartijat hakivat hänet ja lukitsivat hänet odottamaan kuulusteluja ja kohtaloaan.

---