Herman de Combemartin

Nimi • Herman Matías Édouard de Combemartin
Ikä • 19 vuotta (täyttää vuonna -78)
Syntymäpäivä • 24.6.1759
Kansallisuus • Ranskalais-espanjalainen
Sääty • Aatelinen
Asema • Säveltäjä, muusikko
Kuvissa • Florian Bartholomäi (Aschenputtel)

PERHE

---

Hermanin isä on Ranskan suurlähetti Espanjassa, jossa hän tapasi alunperin espanjalaisen äitinsä. Herman on perheen ainoa lapsi. Versailles’ssa asuu Hermanin leskeksi jäänyt isoäiti Petunia de Combermartin.

---

Hermanin ulkonäössä yhdistyvät vahvasti niin ranskalaiset, kuin espanjalaiset sukujuuret. Tummanruskeat puolipitkät hiukset ovat perintöä äidiltä, mutta tummanvihreät silmät ja niiden ystävällinen katse ovat isältä. Hermanin ystävällinen luonne välittyy hänen katseestaan ja tekee hänestä helposti lähestyttävän. Äidiltään Herman on perinyt hieman tummemman ihonvärin ja eritoten ruskettumisalttiuden. Kesäisin Herman saa myös tummia pisamia nenänpäähänsä, joita hän itse inhoaa ja yrittääkin vältellä auringonvaloa sen tähden. Hermanin pää on neliskulmainen ja hänellä on vahvat leuat ja korkeat poskipäät, jotka ottavat helposti aurinkoa. 

Herman huolehtii myös pukeutumisestaan yhtä lailla, kuin muusta ulkoisesta olemuksestaan. Hän pukeutuu mielellään näyttäviin ja värikkäisiin takkeihin mutta ei välttämättä omaa asemaansa pönkittääkseen, vaan sen takia, että pidää muodista, väreistä ja vaatteista ylipäätensä. Hermanille sopii erityisesti pastellisävyt sekä vihreän eri sävyt oliivista tummanvihreään.

Ruumiinrakenteeltaan Herman on tavallisen miehen mitoissa ja senttejä on kertynyt pituussuunnassa 167. Liikakiloja ei ole päässyt kertymään, vaikka mies nauttiikin mielellään hyvästä ruoasta ja viinistä. Hän huolehtii itsestään miekkailemalla ja ratsastamalla, mutta enemmänkin sen takia, että tuntee olonsa silloin hyväksi, kuin että unelmoisi täydellisestä vartalosta. Hän on ulkonäköönsä perustyytyväinen, vaikka keksiikin asioita, joita haluaisi muuttaa.



Herman ei kenties ole juhlien kovin puhuja tai huomiotaherättävin näky, mutta hän tulee erinomaisesti ihmisten kanssa toimeen ja onkin suosittua seuraa minne ikinä meneekään. Ajoin Hermanille on vaikea keskittyä tähän hetkeen hänen päässään kuplivien uusien ideoiden ja ajatuksien tähden. Hän nauttii joutavanpäiväisestä jutustelusta aina tiettyyn pisteeseen asti, mutta kaipaa elämäänsä myös merkityksellisiä keskusteluja ja ihmisiä, joiden kanssa hän voi avautua elämästä ja sen syvimmistä merkityksistä. Hermania kiinnostaa keskustelutoverin kuulumiset aidosti ja usein häntä itseään ahdistaa etenkin Ranskan hovin teennäisyys. Espanjassa ihmiset ovat omaksuneet letkeämmän elämäntyylin, jonka vaikutukset näkyvät maan hovissakin.

Hermanille koko elämä tuntuukin olevan kuin sinfonia, jossa jokainen erilainen sävel loksahtaa oikealle paikalleen kuulostaen oikealta. Herman näkeekin koko maailman yhtenä suurena orkesterina; elämän sinfoniana ja itsensä kaiken keskellä kapellimestarina sillä hän on jatkuvasti oman musiikkinsa pauloissa. Musiikki on hänen ratkaisunsa jokaiseen ongelmaan, ja vaikka hän onkin aloitteleva säveltäjä, osaavat ihmiset arvostaa hänen musikaalisia lahjojaan – ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Jotkut pitävät Hermania jonkinlaisena luovana hulluna. Hänen asenteensa on hyvin “kaikki tai ei mitään” –tyyppinen ja se tuntuu pätevän koko elämään, ihmissuhteisiin. elämänvalintoihin ja unelmiin.

Vaikka Herman on selvä ekstrovertti, hän saattaa siitä huolimatta vetäytyä huoneistoonsa sävellystöidensä pariin, jolloin mies tuntuu katoavan maan päältä täysin. Huoneistosta kantautuu kyllä pianon, viulun, sellon ja huilun ääniä, jotka kertovan miehen olevan edelleen olemassa, mutta hän poistuu huoneestaan vasta inspiraationsa sammuttua. Hänen itsetuntonsa heittelehtii hänen työnsä mukana, ja onnistuneet sävellykset saavat miehen tuntemaan olonsa loistavaksi siinä, missä epäonnistunut aherrus saa hänet suorastaan musertuneeksi.

Herman kaipaa elämäänsä jatkuvasti jotain uutta. Hän tylsistyy helposti, mutta osaa myös kehittää päiviinsä sisältöä. Jos hän ei sävellä, hänet löytää helposti puutarhasta keskustelemasta kenen tahansa kanssa, opettamassa viulunsoittoa ystävälleen tai vaikka kastelemassa kukkia, jos hänestä siltä tuntuu. Herman on todellinen vapaa sielu; rento ja empaattinen, mikä tekeekin hänestä helposti lähestyttävän. Hän ei jää tuppisuuksi ja osaa suhtautua elämään sopivan rennosti – ainakin muiden silmin. Yksin ollessaan hän sortuu kuitenkin usein ylianalysointiin, eikä ole hyvä käsittelemään omia tunteitaan sanoin, vaan käyttää musiikkia itseilmaisun keinona.

Herman surffailee elämän aalloilla sen mukaan, millaisia aaltoja tuulet hänelle suovatkaan. Herman menee tunteidensa pohjalta ja mitä vanhemmaksi hän on tullut, sitä enemmän hän on sortunut ylianalysointiin, ja onkin helposti ahdistuvaa sorttia. Hänen elämänasenteensa on kuitenkin varsin positiivinen, eikä häntä usein nähdä synkistelemässä, ellei hänellä oikeasti ole syytä sille. Hermanilla on vaikeuksia pyytää apua tai näyttää heikkouksiaan, joten sulkeutuu mielummin murehtimaan omaan kammariinsa, kuin jakaisi huoliaan kenenkään kanssa tuntien omien huoliensa olevan muille taakka. Muita Herman kuitenkin tykkää auttaa mielellään, eikä hän pidä tätä taakkana lainkaan.

Hermanille syvät ja merkitykselliset ihmissuhteet ovat tärkeät ja hän tekee kaikkensa osoittaakseen toiselle, miten tärkeä tuo hänelle on, mutta epäilee aina, riittääkö se. Herman antaa toiselle ihmiselle kaiken itsestään ja hän palaa helposti loppuun, mutta samanaikaisesti lojaalimpaa ja huolehtivampaa ystävää on vaikea löytää. Toisaalta Herman taas voi käydä raskaaksi, sillä hänen vahva tunnemaailmansa puskee läpi ja etenkin läheisimpien ihmisten seurassa hän uskaltaa olla oma itsensä, hyvässä ja pahassa. 


Herman syntyi Versailles’ssa ranskalaisen suurlähetin ja hänen espanjalaisen vaimonsa ainoaksi rakastetuksi pojaksi, jonka onnen puolesta vanhemmat olivat tekemään mitä tahansa. Jo pienestä hänen taipumuksensa musiikkiin oli huomattava ja kuuden vuoden ikään mennessä hän osasi jo soittaa pianoa, viulua ja huilua vanhempien hankittua hänelle parhaat mahdolliset opettajat. Herman oli kaikkien rakastama, eloisa pikkupoika hovissa, ja monet harmittelivat, kun suurlähetti joutui palaamaan takaisin Espanjaan vieden perheensä mukanaan. Jatkuvan musisoinnin lisäksi hän muistaa hämärästi ajastaan Versailles’ssa vain muutamat ystävänsä.

Hermanin ollessa seitsemän vanha he muuttivat pysyvästi Espanjaan, jossa Herman jatkoi ihmisten ihastuttamista. Hän keskittyi musiikkiin ja pian häntä alettiin jopa verrata Mozartin kaltaisiin lahjakkuuksiin, vaikka vertaukset olivatkin turhan liioteltuja. Herman harjoitteli nuoruudessaan myös miekkailua, ammuntaa ja ratsastusta, mutta ei ikinä loistanut niiden saroilla niin hyvin, kuin musiikissa. Hän sai hyvän koulutuksen ja puhuu sujuvasti niin ranskaa kuin espanjaa. Isänsä kanssa hän käyttää ranskaa, äidinsä kanssa espanjaa, ja perhe halusi alusta alkaen tukea Hermanin kehitystä yhdistämällä molempia kulttuureja hänen kasvatuksessaan. Ranskalainen pönötys tuntui hukkuvan espanjalaisten rentouden alle, mutta toisaalta arvostus ruokaa, viiniä ja taiteita kohtaan on vahva osoitus ranskalaisista sukujuurista.

Vaikka Herman oli rakastettu ja suosittu lapsi, hän tunsi silti olonsa usein hyvin yksinäiseksi. Hänellä oli aina tovereita ympärillä, mutta siitä huolimatta tunsi aina itsensä erilaiseksi ja harva pystyi käymään hänen kanssaan keskusteluja hänen mielessään olevista ideoista ja ajatuksista. Espanjan prinsessa Albaan hän kuitenkin tutustui musiikin kautta, sillä kaikkien kuninkaallisten tavoin myös prinsessa osasi musisoida. Herman nautti musiikkituokioistaan prinsessan kanssa niin paljon, että koki heidän välillään vahvan yhteyden. Tuo yhteys kehittyi tunteiksi, jotka Herman lopulta ilmaisi Alballe säveltämänsä kappaleen muodossa. “Espanjan ruusun” esittäminen oli Hermanin elämän rohkein teko, mutta hänen onnekseen hän sai tunteilleen vastakaikua. Eipä heistä ikinä voinut paria tulla jo sukupuiden ja traditioiden takia, mutta rakastajina he sopivat toisilleen erinomaisesti.

Hermanin ihastus muuttui kuitenkin rakkaudeksi, ja hän nautti Alban seurasta suunnattomasti. He jatkoivat yhdessä musisointia ja esiintyivät hoville lukuisia kertoja yhdessä, jonka takia heidän salarakkautensa oli helppo pitää salassa. He viettivät paljon aikaa yhdessä, million musisoiden yhdessä, milloin tehden jotain hieman rohkeampaa, eikä kukaan osannut ikinä aavistaa – tai ainakaan esittää huoliaan.

Kaikki muuttui, kun Herman sai isältään kehoituksen palata takaisin Versailles'iin. Hän ei kertonut pojalleen syytä, mutta Herman luotti isäänsä, joka työskentelee poliittisessa asemassa. Eroaminen Palomasta oli Hermanille kova paikka, mutta hän ei uskaltanut uhmata isänsä kehoitusta palata takaisin Versailles’iin sukulaistensa luokse. Palatsissa asuva isoäiti otti pojan asumaan huoneistoonsa samalla, kun muu hovi toivotti lellilapsensa tervetulleeksi kotiin. 

---