Ophéline du Desmarais

Isä, Jean-Philippe de Fortescue (49 v.), äiti Natalia (38 v.), isoveli Félix-Philippe (23 v.) ja tuon vaimo Célestine, sekä pikkusisko, paronitar Nadia-Eleanora de Abney (20 v.), tuon puoliso Hubert sekä kaksi poikaa. Ophélinen puoliso, kreivi Léonard du Desmarais on kuollut. Kohuttu Berryn herttuatar Marie-Gabrielle du Plessis-Belliere on Ophélinen serkku.

Palatsissa Ophéline liikkuu enimmäkseen seuraneitinsä Viviennene de Perrinin kanssa, sekä ikäistensä aatelisneitojen seurassa. Kreivittären sukulaiset eivät asu hovissa, vaan Burgundin alueella ja vierailevat palatsissa vain harvoin. Kreivitär kuuluu prinsessa Félicianan ystäväpiiriin.

Ophéline on siro nainen. Häneltä löytyy pituutta noin 162 senttiä, pyöreyttä on sopivissa kohdissa, eikä häntä voi missään nimessä sanoa sairaalloisen laihaksi, vaikka suht hoikka onkin. Hän on oikeastaan hyvin kaunis ilmestys, mikä on osaltaan espanjalaisen äidin geenien ansiota. Kreivittären ulkonäössä espanjalaiset piirteet ovat vallalla ja ranskattareksi häntä ei tunnistaisi, ellei tietäisi paremmin. Hänen ryhtinsä on hyvä ja käyntinsä aateliselle sopivan arvokasta. Ophélinen kohdalla tähän on päästy harjoittelun avulla: hän on joutunut viettämään useamman tunnin astellen ympäri huonetta kirjapinoa päänsä päällä kantaen äitinsä valvovan silmän alla. Kreivitär vaikuttaa päällepäin ystävälliseltä, rauhalliselta ja itsevarmalta, hyvin asemansa tuntevalta nuorelta naiselta. Hänen eleissään ja liikkeissään on tarkoin opeteltua arvokkuutta, sekä perittyä sulokkuutta. Ophélinen puhe on yleensä rauhallista, mutta tilanteen vaatiessa osaa elävöittää puhettaan eleillä ja äänenpainoilla. Naisen ääni on melko matala, mutta ei kuitenkaan miehekäs.

Nuoren kreivittären iho on hiukan ranskalaisisartensa luonnollista sävyä rusehtavampi ja hänen ovaalin muotoisissa kasvoissaan on erotettavissa espanjalaisia piirteitä, kuten pitkien ripsien kehystämät ruskeat silmät, sekä tummat kulmat. Kreivittären silmät ovat suurehkot, täynnä tunnetta ja jopa leikkimielisyyttä. Silmistään nainen onkin hyvin ylpeä, sillä niitä on kehuttu kauniiksi useammankin kerran, eivätkä kehut suinkaan ole tulleet ainoastaan hänen edesmenneeltä puolisoltaan. Huulet ovat melko vaaleat ja täyteläiset. Ophéline käyttää huulipunaa ja muutakin meikkiä hyvin paljon. Ylähuulessa, vasemmalla puolella, on pieni arpi, jonka neito on saanut pudottuaan pienenä hevosen selästä opetellessaan ratsastamaan.

Äidiltään Ophéline on perinyt myös hiustensa kiharuuden. Väriltään kiharapilvi on tummanpunaruskea, enemmän kuitenkin ruskeaan päin. Väri on peräisin isän puolelta, sillä äidin hiukset ovat mustat. Selän puoleen väliin ulottuviin hiuksiinsa kreivitär laitattaa mielellään mitä upeimpia ja korkeampia kampauksia, koristuksena helmiä ja erilaisia silkkinauhoja. Ophélinen hiukset eivät koskaan ole auki hänen liikkuessaan oman huoneistonsa ulkopuolella tai tavatessaan huoneistossaan vieraita.

Ophéline pukeutuu muodin mukaisesti. Hän suosii värejä, jotka eivät ole räikeitä tai liian huomiota herättäviä. Kaikkein mieluiten hän pukeutuu vaaleansiniseen ja -vihreään, sekä keltaiseen. Tummia värejä hän jotenkin vierastaa, sillä ne ovat hänen iloiselle mielelleen liian synkkiä, eivätkä ne onneksi ole edes muodissa. Kreivittären pukeutuminen on yhtä prameilevaa kuin kenen tahansa aatelisnaisen. Hän rakastaa pukeutua parhaimpiinsa ja laittautua niin upeaksi kuin mahdollista. Hän tuhlaa melko surutta rahaa vaatteisiin ja koruihin, mutta pitää kuitenkin huolen siitä, ettei päädy täysin pennittömäksi. Tarvittaessa hän jopa myy vanhoja korujaan ja vaatteitaan, jotta saisi rahaa uusia varten. Tästä hän ei tietenkään puhu ääneen, vaan pitää sen visusti salaisuutenaan.


Ophéline on oikeastaan hyvin iloinen ja hyväntuulinen nuori nainen. Hän ei suutu helposti edes kömpelöille palvelijoille, mutta toki hän näitä moittii asiaan kuuluvasti mikäli sellaiseen tarvetta sattuu olemaan. Tunteitaan nainen ei mielellään näytä avoimesti, ei edes omille sukulaisilleen. Tämä on kuitenkin hankalaa, sillä hänen silmistään voi helposti nähdä hänen syvimmätkin tunteensa. Seuraneitinsä saa kyllä kuulla hänen tunteenpurkauksiaan aina silloin tällöin, samoin tämä saa kuulla hänen syvimmät salaisuutensakin. Vivienne onkin oikeastaan kreivittären paras ystävä, johon hän uskoo voivansa luottaa täydellisesti. Ophéline ei mielellään kerro huolistaan edes omille vanhemmilleen ja sisarilleen, sillä ei viitsi näitä asioillaan vaivata.

Vaikka kreivitär ystävystyy helposti, hänellä kestää oma aikansa ennen kuin hän uskaltaa luottaa muihin. Sellainen hän on ollut aina, varsinkin nuorempana jolloin hän oli hyvin ujo ja hiljainen. Elämä hovissa on kyllä karistanut ujoutta huimasti, eikä hän enää ole kaikkein hiljaisimmasta päästä. Voisi sanoa, että hovissa vietetty aika on saanut kreivittären ikään kuin puhkeamaan kukkaan ja hänen itsevarmuutensa on lisääntynyt, kenties häneen kohdistuneen ihailun vuoksi. Viime aikoina kreivitär on alkanut olla enemmän oma iloinen ja eloisa itsensä, toisinaan jopa äidin puolelta peritty temperamenttisuus nousee esiin. Kreivittäressä on herännyt kiinnostus yhteiskunnallisempiin asioihin ja hän on kiinnostunut salongeista. Itse hän tuskin sellaista koskaan perustaa, mutta vierailee sellaisissa mielellään. Hän on jollakin tapaa alkanut avata silmiään myös muulle maailmalle kuin hovin ylellisyydelle.

Kreivitär osaa edelleen olla kiltti, mutta häneltä löytyy myös paljon omaa tahtoa. Ophélinea on siunattu älykkyydellä, tai ehkä pikemminkin käytännöllisellä järjellä. Hän ei osaa manipuloida toisia, eikä oikeastaan edes halua. Hänestä tuntuu väärältä käyttää toisia hyväkseen omia etuja ajaakseen, eikä hän juuri arvosta niitä, jotka siten toimivat. Kreivitär seuraa usein tapahtumia sivusta, ennen kuin tekee itse mitään ja siksi hänestä saa ensi alkuun melko hiljaisen vaikutelman vaikkei hän sellainen oikeastaan ole. Pikemminkin hän on harkitsevainen nainen, joka ajattelee ennen kuin toimii. Ophélinella on taitoa puhua tilanteessa kuin tilanteessa, ainakin jos tilanteet ovat ennestään tuttuja. Joskus leskikreivitär onnistuu olemaan tavallista suorapuheisempi, mikä ei välttämättä ole hyvä asia. Tällaista sattuu enimmäkseen tilanteissa, joihin hän ei ole tottunut ja jolloin hän siis on tavallista jännittyneempi ja sanoja vain ryöppyää ulos, vaikkei hän tahtoisikaan.

Nuori kreivitär ei ole koskaan ollut tosissaan rakastunut, mutta ajoittain ilmenee joitain vakavemman puoleisia ihastuksia, joskus peräti ihailijoita. Kreivitär ei usein tiedä, mitä asialle tekisi, sillä toisaalta hän haluaisi pientä seikkailua elämäänsä, mutta hän ei kuitenkaan uskalla tehdä mitään mistä voisi seurata jotain ikävää. Hän haluaa pysytellä poissa vaikeuksista, sillä lähellä ei ole sukulaisia tai muita läheisiä henkilöitä, jotka osaisivat pelastaa hänet pinteestä. Toisinaan hän kuitenkin vähät välittää tekojensa mahdollisista seurauksista ja sallii itsensä pitää hauskaa. Ophéline ei voi, eikä haluakaan, kieltää itseään ihailemasta komeita aatelisia. Joskus hän sortuu jopa ihailemaan kolmanteen säätyynkin kuuluvia miehiä ja se onkin hänestä vain ihanan jännittävää. Joskus hän on jopa miettinyt millaista olisi vain karata kaikista velvollisuuksista ja lähteä jonkun tavallisen sotilaspojan matkaan ja perustaa tämän kanssa perhe. Lapsista Ophéline on aina haaveillut, samoin tulisesta rakkaudesta. Kreivitär kyllä tietää haaveilevansa turhan suurista asioista, mutta ei hän sillekään asialle mitään mahda.

Kreivitär pitää hyvin paljon musiikista. Hän suorastaan rakastaa oopperaa ja on ehkä koko hovin ahkerin oopperasalissa istuja. Ophéline omaa itsekin hyvän lauluäänen, mutta sitä ei kukaan koskaan pääse kuulemaan. Ainoa tilanne jolloin hän laulaa, on se kun hän kylpee tai on yksin omassa rauhassaan. Laulutaidon lisäksi neidolta löytyy piirrustustaitoa, sekä rakkautta kirjallisuutta kohtaan. Hän pitää erityisesti tunteellisesta runoudesta, jota lukeekin ahkerasti. Ophéline poikkeaa palatsin muista naisista siinä, että hän ei pidä juoruista, ei edes niiden kuuntelusta. Hänen mielestään ihmisten asioita ei tarvitsisi puida teekupposen äärellä päivästä toiseen, vaan parempi olisi antaa kaikkien elää rauhassa omaa elämäänsä. Mikäli joku erehtyy kertomaan Ophélinelle juoruja siinä toivossa, että hän kertoisi niitä eteenpäin, tämä joutuu pettymään pahasti. Ophéline nimittäin ei koskaan itse juorua, sillä toivoo, ettei hänestäkään niin tehtäisi. Nuori nainen kuitenkin tietää, että hänestä todellakin puhutaan, onhan hänen puolisonsa kuollut ja hän elää kuin ei tätä olisi koskaan ollutkaan. Ophéline on alkanut vakavissaan harkita uutta avioliittoa tulevaisuutensa turvaamiseksi, mutta on hyvin varovainen sen suhteen, kenelle kätensä tulee antamaan.


Ophéline syntyi Burgundissa, Dijonin kaupungissa, eräällä suurella maatilalla. Tytön varakreivi-isä oli perinyt tilan omalta isältään. de Fortescuen suku on vanha ja monien vuosikymmenten ajan he ovat asuneet samalla paikalla. Ophéline oli perheen toiseksi vanhin lapsi ja ensimmäinen tytär. Hän on aina ollut isänsä silmäterä ja tullut tämän kanssa paremmin toimeen kuin äitinsä kanssa. Neidon lapsuus oli onnellinen, hänellä oli seuraa serkuistaan ja pari vuotta nuoremmasta sisarestaan. Tytöille alettiin jo pienestä pitäen opettaa etiketin mukaista käyttäytymistä, lukemista ja kirjoittamista. Heille opetettiin ompelun ja piirrustuksen saloja, sekä pianonsoittoa, mikä tosin ei Ophélinelta kovin hyvin ole koskaan sujunut.

Kreivittären lapsuudessa ei tapahtunut juuri mitään erikoista. Hän eli tyypillistä aatelislapsen elämää, jota ajoittaiset suuremmat tapaukset toki värittivät. Perhe eli kartanossaan Dijonissa ja matkusti vain harvoin Pariisiin tai Versailles'n palatsiin. Tytöt tietenkin rakastuivat kauniisiin pukuihin ja elämään, jota kotinsa ulkopuolella näkivät. Heidän onnekseen perhe alkoi matkustella entistä useammin lasten varttuessa, sillä tarkoituksena oli saada heidät hyviin naimisiin mahdollisimman nuorina.

Ophélinen kohdalla perhettä onnisti tuon ollessa kuudentoista, sillä eräs vanhempi, mutta erittäin varakas kreivi huomasi nuoren naisen kauneuden ja pian vietettiinkin jo häitä. Ophéline ja Léonard ehtivät olla naimisissa vain muutaman kuukauden ennen kuin kreivi sairastui vakavasti ja menehtyi. Koska Ophélinella ei ollut mitään tunteita miestään kohtaan, ei hän osannut juuri surra aidosti tämän menehtymistä. Hän kuitenkin oli puolisonsa iäkkään äidin tukena, vaikkei tämä enää edes ymmärtänyt tapahtumia muistinsa reistailun vuoksi. Ophéline peri suuren osan miehensä varallisuudesta muun omaisuuden siirryttyä tuon nuoremmalle veljelle. Uusi Tonnerren kreivi ei hovissa viihtynyt ja antoi nuoren lesken jäädä asumaan veljensä vuokraamaan huoneistoon, joka suvun kreivien käytössä jo pidempään oli ollut. Tonnerren kreivin kuoltua tuon peri hiljattain Amerikasta palannut Pierre de La Vérendrye, joka vaimoineen sai Tonnerren kreivien käytössä olleen huoneiston asuttavakseen. Ophéline joutui luopumaan kodistaan ja päätyi asumaan väliaikaisesti La Faren markiisittaren, Hélène de Villefortin luokse. Tällä hetkellä leskikreivitär etsii yhä uutta kotia.


Ophéline on melko varakas nainen ja hänellä on leskenä hyvin turvattu asema. Hän saa itse määrätä omasta elämästään ja omaisuudestaan. Hänellä on oma rautias, espanjalaista rotua oleva tamma nimeltään Mariposa. Nimi on espanjaa ja tarkoittaa perhosta. Muita eläimiä hän ei omista.