Dorothée Corbin

Joseph ja Isabelle Rossignol ovat kuolleet. Kasvatti-vanhemmat, tätipuoli Iréne ja tämän aviomies Roger Bondois asuvat Pariisissa, jossa Roger työskentelee erään tehtaan konttorissa kirjanpitäjänä. Dorothée ei ole yhteydessä kasvattivanhempiinsa eikä aviomieheensä.

Madame Lucie Lenglasse on Dorothéen parhain ystävä, tukija, opettaja ja auttaja. Naiset ovat kirjeenvaihdossa keskenään ja tapaavat aina silloin, kun Lucie vierailee veljensä luona Versaillesissa.


Joseph ja Isabelle Rossignol olivat olleet naimisissa jo monta vuotta, ennen kuin saivat ensimmäisen ja ainoaksi jääneen lapsensa. Pariskunnalla oli tuolloin jo ikää, eivätkä he oikeastaan olleet enää edes jaksaneet toivoa saavansa jälkikasvua. Toisin kuitenkin kävi ja syntynyt tyttö nimettiin Dorothéeksi. Tyttö ei ollut ehtinyt elää kuin muutaman hassun kuukauden, ennen kuin hänen isänsä menehtyi sairauskohtaukseen. Leskeksi jäänyt Isabelle muutti asumaan sisarpuolensa ja tämän perheen luokse, jossa häntä vaadittiin auttamaan kodin töissä aina kuin suinkin ehti, maksaakseen sillä asumisensa. Bondoisit eivät olleet erityisen ystävällisiä köyhäksi jääneelle sukulaiselle, sillä eivät itsekään olleet kovin suurissa varoissa. Lisää ruokittavia talouteen ei oikeastaan olisi kaivattu, mutta Iréne koki velvollisuudekseen auttaa hädässä olevaa sisarpuoltaan. Dorothée sai tarpeeksi isoksi kasvettuaan osallistua taloustöihin, sillä ei hänenkin oli totta kai tehtävä osuutensa ruokansa eteen.

Dorothéen lapsuus ei ollut kovin helppo, mutta eipä hän osannut paremmastakaan haaveilla. Tai osasi kyllä, mutta piti niitä hupsuina unelmina, jotka eivät voisi koskaan toteutua ja siihen yksinkertaisesti oli tyytyminen. Hän vietti suurimman osan ajastaan äitinsä kanssa, joka kertoi hänelle aina vanhoja kansansatuja, muistoja isästä ja kaikkea muuta, mikä vain pientä tyttöä jaksoi kiinnostaa. Bondoisit eivät erityisemmin piitanneet siitä, mihin tulevaisuus Isabellen ja Dorothéen aikanaan veisi, kunhan se vain heidät jonnekin veisi. Tästä itsekkyydestä kumpusi kuitenkin jotakin hyvää Rossignolin naisille. Bondoisit päättivät, että Dorothéen oli opeteltava jokin hyödyllinen ammatti ja niinpä tuo sai alkaa erään ompelijan johdolla harjoittaa taitojaan. Ompeleminen ei erityisemmin Dorothéeta kiinnostanut, mutta hattujen koristelusta hän innostui, samoin pitsinnypläys.

Kun Dorothée oli vasta ehtinyt täyttää viidentoista, hänen äitinsä yllättäen menehtyi. Tyttö jäi yksin sukulaistensa hoteisiin, eivätkä nämä oikein siitä ajatuksesta pitäneet. Hän sai edelleen käydä töissä ompelimossa, mutta joutui tekemään myös kotitöitä, sillä madame Bondoisin aika ei riittänyt kaikkeen. Bondoisien rahatilanne sentään oli parantunut, mikä hieman piristi tunnelmaa kotona. Dorothée kuitenkin ikävöi äitiään, sillä tämä oli ollut hänelle tärkein ihminen koko maailmassa ja nyt hän koki jääneensä aivan yksin. Ompelimon rouva, madame Lenglasse sentään jaksoi ymmärtää ja pikkuhiljaa tästä tulikin Dorothéelle hyvä ystävä, jolle saattoi kertoa lähestulkoon kaiken. Bondoisien lisääntyneet varat toivat perheelle myös uusia ystäviä ja tuttavia, jotka kävivät ahkerasti vierailulla pariskunnan luona. Dorothéekin sai olla mukana illalliskutsuilla, ainakin toisinaan. Eräillä kutsuilla häneen sattui kiinnittämään huomiota monsieur Bondoisin tuttava tehtaalta. Mies piti nuorta naista viehättävänä, sillä tuo oli hänen makuunsa sopivan hiljainen ja säyseä, eikä pitänyt suurta numeroa itsestään. Dorothéelta mitään kysymättä Bondoisit ja monsieur Corbin sopivat naimakaupoista ja häät pidettiin tytön täytettyä kahdeksantoista.

Uutiset avioliitosta olivat nuorelle naiselle suunnaton pettymys. Hän oli, Bondoisien tietämättä, ehtinyt jo rakastua. Hänen tunteidensa kohde oli muuan nuori sotilas, jolla ei vielä ollut varaa viedä rakastaan vihille. Fabien ja Dorothée olivat jo suunnitelleet, miten lähtisivät yhdessä pois Pariisista, jonnekin maaseudulle, jossa elämä olisi rauhallisempaa ja kasvattaisivat siellä lapsikatraan, hoitaisivat kanojaan ja lehmiään. Kun Dorothée kertoi huonot uutiset Fabienille, tämä marssi oikopäätä pyytämään tytön kättä monsieur Bondoisilta. Tämä ei siihen kuitenkaan suostunut, sillä sattui olemaan velkaa monsieur Corbinille, eikä halunnut ottaa minkäänlaista taloudellista riskiä. Dorothéeta kiellettiin tapaamasta Fabienia, mutta ystävästään huolestunut madame Lenglasse järjesti kaksikolle salaisia hetkiä ateljeessaan. Häät siis pidettiin, vaikka morsiamen sydän kuului yhä toiselle.

Monsieur Corbin oli nuorta vaimoaan kymmenisen vuotta vanhempi ja viihtyi paremmin kapakoissa kuin kotonaan. Avioliitto ei ollut kestänyt pitkään, kun Dorothée sai huomata miehensä olevan taipuvainen väkivaltaan, etenkin juuri kapakkareissujen jälkeen. Dorothée oppikin pian välttelemään miestään sellaisina iltoina, mutta aina se ei tietenkään onnistunut. Aiemmin elämäniloa pursunnut nuori nainen muuttui aina vain kalpeammaksi ja etäisemmäksi, mikä sai tämän ystävät huolestumaan. Suurin syy Dorothéen kuihtumiselle oli kuitenkin Fabien, jonka hän sai kuulla menneen tahollaan naimisiin. Noihin aikoihin ilmaantui kuitenkin myös ilon pilkahdus. Dorothée huomasi nimittäin odottavansa lasta. Uutinen myös hillitsi hänen aviomiestään, ainakin joksikin aikaa. Valitettavasti alkoholin houkutukset olivat kuitenkin liian suuret ja niinpä eräänä iltana mies jälleen saapui kotiin metelöiden ja vaimoaan huutaen. Sen iltaiset lyönnit jäivät kuitenkin viimeisiksi. Frédéric onnistui tönäisemään vaimonsa nurin niin pahasti, että siitä aiheutui keskenmeno. Muutaman päivän kuluttua töistä palattuaan Frédéric löysi vain tyhjän kodin.

Lapsen menettäminen oli Dorothéelle liikaa, eikä hän enää halunnut sietää päivääkään miehensä väkivaltaisuutta. Hän tiesi sen olevan väärin niin Jumalan kuin sukulaistensa silmissä, mutta päätti silti lähteä, ettei sama vain pääsisi toistumaan. Madame Lenglassen suositukset matkassaan Dorothée lähti Versaillesiin, jossa sai työpaikan Hommes & Mademoiselles -liikkeestä, jossa ryhtyi jatkamaan taitojaan naistenhattujen ja pitsinnypläyksen parissa. Myös asunto löytyi madame Lenglassen ansiosta, tuon veljen perheen luota. Versaillesiin muutto tapahtui vuoden 1778 kesällä.


Ulkonäöltään Dorothée muistuttaa hämmästyttävän paljon äitiään. Isänsä piirteitäkin hänellä toki on, mutta yhdennäköisyys äidin kanssa on ilmeisempi. Sama siro ruumiinrakenne, samanlaiset tummat hiukset ja tummien ripsien kehystämät silmät. Pituutta Dorothéella ei ole erityisen paljon, vajaat 160 senttiä. Painoa ei juuri ole liikoja päässyt kertymään, mutta eipä hänellä olekaan tapana herkutella saati sitten mässäillä ruuan kanssa. Dorothée on melko hento, keskenmenollakin oli omat seurauksensa, eikä hän ole saanut puhtiaan takaisin, vaan väsyy yhä helposti liian raskaissa tehtävissä. Muutenkaan Dorothée ei ole koskaan ollut kaikkein vahvimmasta päästä, mutta ei häntä sairaalloiseksikaan voi väittää, vaan hän näyttää päällisin puolin voivan hyvin. Dorothée on melko vähäeleinen, mutta ei suinkaan ilmeetön. Hän hymyilee herkästi ja silmissä on usein eloisa pilke, ainakin silloin, kun hän sattuu olemaan iloisella tuulella.

Ihon väri on heleän vaalea, mutta täysin virheetön iho ei kuitenkaan ole. Arvet tuntuvat vaalenevan aivan liian hitaasti ja niitä naiselle on valitettavasti jäänyt. Ikävät mustelmat ovat sentään jo mennyttä elämää, ellei sitten satu jotakin luonnollista vahinkoa. Naisen kasvot ovat melko soikeat, mutta niissä on myös ripaus kulmikkuutta. Huulet ovat väriltään melko vaaleat, eikä niitä juuri maalata punaisemmiksi, ellei sitten ole jotakin erityistä syytä. Nenä on pienehkö ja hieman pysty, toisinaan kesällä nenään ja poskille ilmaantuu pisamia, mutta ei mitenkään erityisen paljon. Silmät ovat väriltään ruskeat ja sekä ripset että kulmakarvat ovat väriltään tummanruskeat. Samaa väriä ovat myös naisen hiukset, jotka sopivassa valaistuksessa näyttävät hieman punertavaan taipuvaisilta. Hiukset yltävät lähes vyötärölle saakka ja ovat hieman kiharat. Hiuksia pidetään lähestulkoon aina kiinni, paitsi jos ollaan omassa rauhassa kotosalla.

Pukeutumisessaan nainen suosii vaaleita värejä, kuten valkoista, kermaa ja vaaleansinistä. Hän pitää erityisesti kukkakuoseista, pitseistä ja helmikoristeista. Aatelisiin verrattuna hänen pukeutumisensa on yksinkertaista, eikä hänellä muuhun varaa olisikaan. Ompelutaitoa hänellä kuitenkin on, joten hän tekee vaatteensa itse sen sijaan että teettäisi ne. Yleensä Dorothée pukeutuu siististi ja huolellisesti. Hän pitää puvuistaan hyvää huolta, ettei vain tarvitsisi tuhlata rahaa uusiin. Aatelisten pröystäilevä tyyli ei ole häntä varten, mutta jos rahaa olisi, niin hän ilman muuta pukeutuisi niin kuin muoti vaatii, ettei erottuisi liikaa joukosta. Asusteita Dorothée käyttää myös hyvin hillitysti. Koruista hän kuitenkin pitää paljon, mutta ei sellaisia juuri omista.

Luonteeltaan Dorothée on melko rauhallinen ja tasainen. Joidenkin mielestä ehkä jopa tylsä, sillä hän ei ole ensimmäisenä lähdössä mukaan viettämään iltaa ystävien kanssa, vaan vetäytyy mieluummin omaan rauhaansa. Monesti hän kuitenkin harmittelee kotona kynttilän valossa istuessaan sitä, ettei lähtenytkään. Dorothée on niitä ihmisiä, joihin ei välttämättä ole helppo tutustua kunnolla, vaikka hän yrittääkin olla mukava kaikille. Hän mieluummin kuuntelee kuin puhuu, eikä juuri kerro itsestään ellei suoraan kysytä. Syvällisiä keskusteluja hän rakastaa, mutta useimmiten juttutuokiot kuitenkin jäävät varsin pinnalliselle tasolle, riippuen paljolti seurasta. Dorothée on taipuvainen tarkkailemaan sivusta muiden tekemisiä ja sen sijaan että kysyisi mitä nämä ajattelevat ja tarkoittavat, hän yrittää pohtia vastauksia itsekseen.

Dorothée on yleensä tyynellä mielellä, eikä hän suutu helposti. Hän on elämäänsä melko tyytyväinen, mitä nyt muutama vastoinkäyminen ahdistaa mieltä luvattoman paljon. Ilman näitä murheita hän varmasti olisi pirteämpää ja iloisempaa seuraa. Hänen suurin pelkonsa on, että Frédéric jonakin päivänä löytää hänet, eikä hän tietenkään sitä halua. Toisaalta hän kuitenkin ajoittain kokee syyllisyyttä lähdöstään, mikä painaa naisen mieltä. Hän on kuitenkin melko levollisella mielellä asian suhteen, sillä madame Lenglasse pitää hänet kirjeidensä ansiosta ajantasalla pariisilaisten tuttavien kuulumisista. Viimeisimmän tiedon mukaan Frédéric on majoittanut luokseen rakastajattaren, joka on kotoisin ties mistä porttolasta.

Luonto on aina ollut Dorothéelle tärkeä asia. Hän viihtyy metsissä, järvien rantamilla ja puutarhoissa. Jos hänen mielensä on levoton, hän suuntaa kulkunsa ensimmäisenä jonnekin, jossa saa kuunnella lintujen laulua tai laineiden liplatusta. Hän myös nauttii suunnattomasti kävelyretkistä, joita tekee päivittäin. Työhönsä Dorothée suhtautuu tosissaan, eikä hyväksy itseltään minkäänlaista hutilointia. Hän on siinä suhteessa kovin tunnollinen ja huolellinen. Virheet pyritään korjaamaan mahdollisimman pian, ettei niiden harmittelu veisi yöunia. Omat mokat ja epäonnistumiset jäävätkin usein pitkäksi aikaa vaivaamaan tämän naisen mieltä, vaikkei siihen mitään järkevää syytä olisikaan. Hänellä on taipumusta olla huolestunut, vaikka se piirre pysyykin yleensä hyvin piilossa rauhallisen ulkokuoren takana.

Dorothée osaa lukea ja kirjoittaa, mikä on sekin madame Lenglassen ansiota. Työssään hän on taitava ja häneltä löytyykin sopiva ripaus luovuutta ja kekseliäisyyttä. Taiteet, musiikki ja kirjallisuus ovat aina kiehtoneet madame Corbinia, vaikka harvemmin hän ehtii sellaisista ylellisyyksistä nauttia. Itsekseen hän kuitenkin hyräilee usein töitä tehdessään tai yksin kotosalla ollessaan. Naisen päivät kuluvat suurimmaksi osaksi töissä tai kotona. Siinä ohessa hän käy kävelyllä, ostoksilla tai viettää aikaa lihakauppiaan lasten kanssa. Lapsista Dorothée on aina pitänyt ja hänen suurin murheensa onkin se, ettei hän sellaisia tule todennäköisesti saamaan. Hän kun ei voi avioitua uudelleen, ellei Frédéric kuole, eikä hän halua lapsia yksinkään kasvattaa, sillä pitää moista moraalittomana.