Frank Saint-Germain
Nov 4, 2018 0:33:38 GMT 2
Post by Mayra on Nov 4, 2018 0:33:38 GMT 2
Nimi • Frank Saint-Germain
Ikä • 74 (täyttää vuonna -78)
Syntymäpäivä • 9/1704
Kansallisuus • Ranskalainen
Siviilisääty • Naimaton
Sääty • Kolmas sääty
Ammatti • Haudankaivaja katedraalin hautausmaalla
Koti • Versailles’n katedraalin kulmilla yksiössä
Kuvissa • David Bradley (Harry Potter)
Aikajana
ULKONÄKÖ
Jos kuvittelet mielessäsi herttaisen vanhan miehen, jonka silmät säteilevät onnea ja joka hymyilee haikeana lapsia katsellessaan, et ainakaan ajattele Frankia. Frank on ajan kuluttama luuronkomainen mies, jonka iho roikkuu kalpeana luiden päällä, kuihtuneiden lihasten roikkuessa miehen käsivarsista ja jaloista. Mies on hieman aikalaisiaan pitempi, 170, mutta kumara ryhti, jota on enää mahdoton oikaista, saa hänet kävelemään verkkaisesti lysyssä. Miehen eleet ovatkin jo hitaat, vaikka nuoruudessaan hän olikin liikkeissään nopea.
Frankin luisia, soikeita kasvoja reunustavat likaisen harmaat ohuet hiukset, jotka usein myös haisevat aivan mullalle. Hänen raskaiden luomisena alla olevan tummansiniset silmät eivät kuvasta elettyjen vuosien iloa, vaan katkeruutta ja kaipausta vanhoja kunnon päiviä kohtaan. Leukansa hän pitää siistinä kun jaksaa, mutta on huomannut harmaiden haihtuvien olevan niin huomaamattomia, että jaksaa yhtä harvemmin ja harvemmin leukaansa ajella. Miehen nenä on pitkä ja keskellä on kyömy, jonka erottaa sivusta katsottuna turhankin selkeästi.
Vaatetuksestaan Frank ei jaksa enää välittää. Hän pukeutuu vaatteisiin, joissa saa helpoiten työnsä hoidettua ja tuntee olonsa mukavaksi. Hautausmaalla on turvallista pukeutua mustaan ja tummanruskeaan, ja harvoin hän osaa enää muita värejä käytääkään. Eipä häntä kaupungilla muutenkaan näy, joten todennäköisesti hänen vaatekaapistaan ei edes iloisempia värejä löydy. Työskennellessään hän käyttää tummia haalareita, joihin pinttyneitä multatahroja on mahdoton enää pestä pois.
Frankin ääni on nariseva, mutta yllättävän korkea. Hän on vähäsanainen, mutta ei ole epätavallista kuulla hänen höpisevän itsekseen.
LUONNE
Katkera, vihainen ja inhottava. Niillä sanoin voisivat ystävät Frankia kuvailla, jos hänellä siis olisi yhtään. Frank muistelee vanhoja hyviä päiviä kaiholla ja hänen mielestään kaikki oli ennen paremmin. Vaikka päällepäin voisi kuvitella, että Frank ei juuri nauti elämästä, ei hän itse koe asiaa niin. Hän jakaa kaiken 15-vuotiaan kissaystävänsä, aurinkokuninkaan (le Roi Soleil) mukaan nimetyn Roi-kissansa kanssa, eikä hän tunne oloaan lainkaan yksinäiseksi. Oikeastaan Roi on hänen kolmas Roi-niminen kissansa, sillä Roi I sai nimensä Frankin silloisen tyttöystävän ja ensirakkauden Édithin ehdotuksesta, ja mitä sitä hyvää nimeä vaihtamaan. Yhden Roin menehdyttyä on Frank aina pelastanut kaduilla norkoilevan kissanpennun omakseen. Frank ei juuri edes pidä ihmisistä, ainakaan elävistä, eikä näe syytä viettää aikaa heidän kanssaan, ellei hyödy siitä itse suunnattomasti. Jos joku olisi tuntenut sen nuoren intohimoisen ja tulisieluisen pojan, ei hän tuskin edes tunnistaisi Frankia nykyään.
Tärkein syy Frankille elää onkin hänen työnsä, sillä hän todella uskoo kuolleiden hoitamisen olevan avain taivaaseen. Hän on äärettömän uskollinen, käy messuissa ja rukoilee, ja uskonto tuokin hänen elämäänsä sisältöä. Nuorena hän vielä oli radikaali ja halusi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin, mutta vanhemmiten hän on ymmärtänyt moisen hötkyilyn olevan turhaa. Frank tietää, että yksinkertainenkin elämä voi olla elämisen arvoista, kunhan vain osaa nauttia niistä pienistä asioista. Frankille näitä iloja ovat sateiset iltapäivät, melankolinen musiikki ja Raamatun kauhutarinat, jotka muistuttavat häntä elämän rajallisuudesta ja siitä, miten elämästä pitää muistaa nauttia.
Perhe on Frankille edelleen tärkeä, vaikka sukulaisia hänellä ei enää elossa olekaan. Hänen äitinsä opit ovat edelleen hänen mielessään ja hän toivoo olevansa isänsä kaltainen, työlleen omistautunut mies. Frank ei pidä lapsista eikä voi sietää koiria. Oikeastaan kaikki, mikä häiritsee hänen hiljaista melankoliaansa saa hänet vihastumaan. Frankin tulisieluisuus ei ole vuosien saatossa poistunut, mutta hän on oppinut kanavoimaan kiukkunsa uudestaan – kenties kuitenkin epäterveemmällä tavalla itseään kohtaan. Kyllähän hän lapsille läksyttää eikä pelkää tiuskia nurmikolla kävelijöille tai mutista niille omaisille, jotka jättävät omaistensa haudat hoitamatta, mutta eri asia onkin, ottavatko (ainakaan aikuiset) häntä niin tosissaan.
Keskustelukumppanina Frank on.. no, jaa. Hän ei oikeastaan keskustele. Hän pitää omista mielipiteistään kiinni, eikä mikään saa häntä niitä muuttamaan, vaikka argumentit olisivat kuinka hyvät. Frankia näkee harvoin muualla kuin hautausmaalla, kirkossa tai toripäivänä ostamassa perunoita, limppua ja läskiä ja sunnuntaiksi teen kanssa nisupullaa.
MENNEISYYS
Frank syntyi vuosisadan vaihteen tietämillä tavalliseen köyhään työläisperheeseen Versailles’issa. Hän syntyi perheen iltatähdeksi ja hänellä on kaksi vanhempaa veljeä, joiden kanssa hän ei kuitenkaan ikinä ollut järin läheinen veljesten oltua häntä niin paljon vanhempia. Frankin lapsuus menikin pääosin työnteon merkeissä, eikä hän ikinä saanut kunnon koulutusta. Elämä oli rankkaa, mutta uskonnollinen perhe tuli toimeen. Frankin äiti oli tomera nainen, jolla oli perheessä epätavallisen paljon valtaa siinä, missä isä oli heiveröisempi mies. Äiti työskenteli katedraalissa tehden milloin mitäkin ja isä toimi hautausmaan hoitajana ja haudankaivajana Frankin tehdessä kaikkea mahdollista, mitä ikinä osasikaan.
Nuoresta ja itsevarmasta Frankista kasvoi todellinen naistenmies, vaikka ei hän ikinä viisaudella ketään hurmannutkaan. Nuorena hän kuitenkin oli todellinen hurmuri, ja hän pyöritti naisia surutta. Vasta kun hän tapasi Édithin, hän rauhoittui rakastuttuaan naiseen palavasti. Édith oli hieman parempiosaisesta perheestä, mutta sosiaalisesti taitava humuri Frank valloitti Édithin vanhemmat ja vuosia kestänyt suhde sai vihdoinkin siunauksen molempien vanhemmilta kaksikon täytettyä 18.
Häitä ei kuitenkaan koskaan päästy juhlimaan. Hääpäivänä alttarilla seisoessaan Édith parahti itkuun, ja kertoi, ettei ole valmis avioitumaan. Ymmärtäväinen, mutta pettynyt Frank antoi Édithille aikaa miettiä asiaa, kunnes nainen ei ikinä ilmestynyt takaisin. Raivostunut Frank hääti Édithin elämästään ja jäi parantelemaan särkynyttä sydäntään, joka ei vielä tänä päivänäkään ole päässyt yli Édithin petoksesta.
Näihin aikoihin Frank yritti myös muiden nuorten mukana muuttaa maailmaa, sillä säätyjen kuilu oli jo hänen nuoruudessaan syvä. Hän oli mukana erilaisten säätyjen tasa-arvoa ajavien järjestöjen toiminnassa, mutta mitään radikaalia he eivät silti ikinä saaneet aikaiseksi kaikkien muiden hankittua perheet, jättäen Frankin ajatuksineen yksin. Hän koki jälleen olevansa hyljätty, ja syytti heikkoja tovereitaan heidän valittuaan rakkauden sen sijaan, että olisivat olleet valmiita tekemään jotain hyvää yhteiskunnan puolesta.
Tulisieluinen Frank hukutti tuskansa työntekoon ja työskenteli niin rakennustyömailla, tehtailla kuin puutarhurinakin, eikä enää välittänyt rakkaudesta, järjestöistä tai oikeastaan mistään muustakaan. Hänen katkeruutensa rapautti pian hänen ulkonäkönsä, sillä silmien veitikkamainen valo sammui ja mies muuttui vain haamuksi entisestä hurmuristaan. Frank eleli äitinsä ja isänsä kanssa, kieltäytyen edes harkitsemasta rakastumista enää ikinä. Hänen vanhemmat veljensä naivat onnellisesti unelmiensa naiset, joten Frankia ei ikinä painostettu avioliittoon, vaikka vanhemmat olivatkin huolissaan hänen ankeasta asenteestaan. Hänellä ei juuri ollut ystäviä, muutamaa työtoveriaan lukuunottamatta, mutta hänen suhtautumisensa naisiin on yhä tänä päivänä hyvin jyrkkä.
Frank oli jo vanhempi mies, kun hänen vanhempansa kuolivat. Äiti menehtyi ensin sairasteltuaan pitkään, ja vain muutamaa kuukautta myöhemmin hänen isänsä kuihtui pois. Kuolinvuoteella isä kuitenkin kehotti Frankia jatkamaan töitä hautausmaalla, sillä heidän sukunsa oli vuosia huolehtinut Versailles’n kuolevista, ja isä uskoi tämän avaavan portit taivaaseen. Uskonnollinen Frank tarttui siis isänsä lapioon ja isän nukuttua pois palasi töihin ottaen tuon paikan.
NYKYHETKI
Ja siellä hän on edelleen, kaivamassa hautoja, kastelemassa kuihtuvia kukkia ja haravoimassa maisemaa rumentavia, kuolevia lehtiä. Hänen suhtautumisena kuolemaan on hyvin neutraali ja hän on ylpeä työstään. Frankilla ei juuri ole ystäviä, hänen ruskeaa kissaansa lukuunottamatta, ja ei ole epätavallista kuulla hänen höpisevän itsekseen. Joskus, kun kukaan ei näe, hän saattaa myös jutella ruumiille; muistella vanhoja hyviä päiviä tai pohdiskella, miksi kukaan enää edes yrittää, ja onko elämässä loppujen lopuksi mitään mieltä.
ROI III
Roi on 15-vuotias uros, joka on lojaali vain omistajalleen inhoten isäntänsä tavalla kaikkia muita. Roin ikä näkyy jo hänen valko-ruskearaitaisessa karvassaan, joka on enää muisto sen komeasta pitkäkarvaisesta. Kissa pyörii usein omistajansa läheisyydessä ja se on tuttu näky hautausmaan portin kulmilla tuomitsemassa tulijoita. Roin vihreiden silmien katse kuvastaa sen inhoa kaikkia ja kaikkea kohtaan, ja silmissä näkyykin jo ikääntymisen merkkejä. Roi harvoin ottaa muihin kontaktia ilman hyvää syytä, mutta viihtyy Frankin sylissä ja rakastaa isäntäänsä suunnattomasti.
VERSAILLESIN KATEDRAALIN HAUTAUSMAA
Tosielämässä Versaillesista löytyy useita kirkkoja, mm. palatsin katedraali, Saint-Louisin katedraali (1754) ja Versaillesin Notre Dame (1686). CDV:ssä Frank työskentele (pelimaailmassa) ikivanhan, pienehkön Versaillesin katedraalin talonmiehenä, ja tärkein tavoite on pitää katedraalin pihamaa Versaillesin siisteimpänä. Kirkkoa ympäröi hautausmaa, jossa kiveen hakatut vuosinumerot yltävät jopa 1500-luvun puolelle. Frank asustaa pienessä asunnossa katedraalin kyljessä.
Kuvia hautausmaasta (Wimbledon Gap road cemetery): X, X.
