Beatrice Olivier

Beatrice Olivier
Kauppiaan leski



Yleiset tiedot
Nimi: Beatrice Lavinia Olivier
Lempinimi: Bea, vain läheisimmille ystäville ja puolisolle
Ikä / syntymäaika: 35 / 31.8.1744
Sukupuoli: Nainen
Siviilisääty: Leski
Kansallisuus: Ranskalainen
Asema/Sääty: Kolmas sääty (porvaristo)/Edesmenneen kauppiaan leskivaimo

---

Suhteet ja suhtautuminen muihin
Perhe
Poika Félix-Hercule Gabriel Benedict (s. 8.3.1777)
Aviomies Gabriel ja esikoispoika Gilbert (s. 15.4.1765) ovat kuolleet

Isä Benedict asuu maaseudulla jonkin matkaa Pariisin eteläpuolella. Äiti Lavinia kuoli synnyttäessään Beatricea. Rouva Olivierilla on myös kaksi vanhempaa veljeä, jotka ovat perustaneet omat perheensä. Vanhempi veljistä, Benjamin asuu isän luona maalla, kun taas Leopold asuu Bordeauxin satamakaupungissa. Beatricen lähipiiriin kuuluvat myös hänen kasvattivanhempansa Mathilde ja Ludovic Palomer, sekä näiden tyttäret Mariette ja Marléne sekä poika Lucien, jotka asuvat Pariisissa. Isäänsä ja kasvattivanhempiaan Beatrice tapaa säännöllisesti, veljiäänkin useamman kerran vuodessa. Beatricen aviomies on edesmenneen paroni Charles de Daviaun sisaren nuorempi poika. Kyseinen sisar on sukunsa musta lammas harkitsemattoman avioliittonsa vuoksi. Hän nimittäin karkasi vihille aateliin kuulumattoman, mutta hyvin toimeentulevan miehen kanssa, minkä vuoksi muu suku käänsi hänelle selkänsä.

Palatsista Beatrice tuntee parhaiten ystävänsä paronitar Lisette de Fourierin. Hänen ystäväpiiriinsä kuuluvat myös Ophéline du Desmarais sekä Chaumontin markiisitar, joihin hän on tutustunut salongeissa käydessään. Nousukkaana tunnettuun Lisetteen Beatrice tutustui työskennellessään tuon seuraneitinä ennen avioliittoaan. Noina vuosina hän ystävystyi myös Giselleen, mutta sittemmin välit ovat menneet poikki.

Aatelisiin rouva Olivier suhtautuu miten milloinkin mieli tekee, yleensä kuitenkin näennäisen kunnioittavasti ihan jo oman maineensa takia. Samalla hän tuntee tiettyä ylemmyydentunnetta, sillä onhan hänen oma rikkautensa aateliston rahakirstuista peräisin. Ilman herra Olivieria aatelisilla olisi varmasti vähemmän persialaisia mattoja ja itämaista keramiikkaa kodeissaan. Mielistelemään hän ei ryhdy, ellei koe sitä välttämättömäksi omien pyrkimystensä kannalta. Muihin porvareihin hän suhtautuu varsin neutraalisti ja useimmiten ystävällisesti. Köyhintä kansanjoukkoa hän tietyllä tapaa säälii, sillä tietää oman kokemuksensa kautta, millaista on kärsiä nälästä ja pitkistä työpäivistä. Siitä hän on iloinen, että on itse päässyt pois köyhyydestä ja kurjuudesta. Samoin hän oikeastaan toivoisi käyvän mahdollisimman monelle muullekin kolmannen säädyn kansalaiselle.


Rouva Olivierista huomaa, että hänellä riittää itsevarmuutta ja elämäniloa kaikesta kokemastaan huolimatta, tai kenties juuri siitä johtuen. Itsevarmuudesta kertoo paitsi hyvä ryhti ja varma askellus, myös selkeä ja kirkas puhe sekä se, että hän uskaltaa kohdata muiden katseet avoimesti. Elämänilo taas näkyy hymyssä ja silmien tuikkeessa. Naiselliseksikin Beatricea voi ensinäkemällä kehaista, sillä hänen kehonsa on melko kurvikas. Vyötärö erottuu selkeästi, mikä tekee hänen vartalostaan tiimalasimaisen. Aikuiseksi naiseksi hän on kuitenkin varsin lyhyt, vain vaivaiset 158 senttiä pitkä. Onneksi vartalon mittasuhteet ovat kuitenkin sopusuhtaiset, mikä hieman lohduttaa häntä niinä hetkinä, kun hän toivoisi olevansa pidempi ja sitä kautta kunnioitusta herättävämpi ilmestys. Kuten sanottu, naisen askelluksessa on varmuutta ja määrätietoisuutta, mikä lisää hänen olemukseensa rutkasti arvokkuutta.

Beatricen iho on väriltään vaalea ja jokseenkin virheetön. Hän on ollut onnekas, sillä ei ole kärsinyt pahoista rokkotaudeista, kolhinut itseään liian pahasti tai raapinut hyönteistenpistoksia niin, että niistä olisi jäänyt pysyviä arpia. Muusta vaaleudesta poiketen naisen dekolteelta löytyy joitakin pieniä luomia, mutta ne näkyvät vain hyvin läheltä katsottuna. Kesäisin hänen kasvoilleen saattaa ilmaantua jokunen haalea pisama, mutta tätäkään ei tapahdu läheskään joka kesä, vaan ainoastaan silloin, jos hän on viettänyt liikaa aikaa auringossa, jolloin hän myös palaa helposti. Siksi Beatrice ei mielellään ihoaan auringolle altista, sillä ei halua polttaa itseään. Naisen kasvot ovat melko suorat, mutta pehmeäpiirteiset. Kulmat ja ripset ovat selvästi hiuksia tummemmat, nenä kasvoihin sopiva ja huulet sopusuhtaiset. Sinisissä silmissä on usein nähtävillä leikkisä, kenties hieman kujeileva tuike. Meikkiä rouva Olivier käyttää, joskin hyvin hillitysti. Toisinaan hän innostuu hieman leikittelemään ja saattaa lisätä ylimääräisen kauneuspilkun viehkeyttä lisäämään.

Naisen hiukset ovat vaaleat ja kiharat. Niistä hän pitää hyvää huolta ja kokoaakin hiuksensa mielellään korkeaksi kampaukseksi päänsä päälle. Peruukkeja Beatrice ei käytä, sillä pitää moista liian pröystäilevänä ja aatelisten haihatuksena. Hiuksilla on mittaa lapaluiden tienoille saakka, mutta suorina ne varmasti yltäisivät vielä pidemmälle. Naisen pukeutuminen ei ole sen näyttävämpää kuin hänen kampauksensakaan, vaikka rahaa hänellä sellaiseen olisi kenties enemmän kuin monella aatelisella. Hän suosii vaaleita värejä ja kevyitä kankaita. Viime aikoina hänen pukunsa ovat alkaneet olla entistä avonaisempia ja kalliimman näköisiä, sillä hän on alkanut liikkua ”paremmissa piireissä”, kuten hän aateliin kuuluvia toisinaan näiden kuulematta nimittää. Beatrice seuraa muotia, mutta tekee sen hillitysti ja sievästi. Hän on kaunis nainen, joten ei halua turhan koristeellisten pukujen kätkevän sitä alleen. Beatricesta on mukavampaa, jos ihmiset huomaavat hänet, eivätkä sen sijaan vain sitä, miten hän on pukeutunut. Kuten jo saattaa arvata, naisen asusteiden käyttö on sekin hillittyä ja tarkkaan harkittua. Pukeutuminen onkin Beatricelle tärkeä keino ilmaista itseään ja arvojaan. Hän osaa pukeutua tilanteen vaatimalla tavalla ja parhaimpia puoliaan korostaen. Rouva Olivieria voisikin kuvata taitavaksi ja jopa tavoitteelliseksi pukeutujaksi.


Köyhään maalaisperheeseen syntyneeksi naiseksi Beatricea ei ensisilmäyksellä uskoisi, eikä varmasti toisellakaan. Hän osaa käyttäytyä kuin kuka tahansa aatelinen ja tietää maailman menosta kenties enemmän kuin moni itseään korkea-arvoisempi nainen. Beatrice on saanut hyvän kasvatuksen ja se myös näkyy hänen eleissään ja tavoissaan. Hän osaa käyttäytyä kohteliaasti ja elegantisti ilman, että se näyttää teennäiseltä. Tosiasiassa moinen on kovan harjoittelun tulosta. Luonnostaan Beatrice nimittäin on kaikkea muuta kuin hieno nainen. Hän joskus ikävöi lapsuusaikojaan, jolloin sai juosta paljain jaloin kanoja jahdaten ilman, että kukaan häntä siitä tuomitsi. Nykyään sellainen ei tietenkään käy laatuun, sillä onhan hän menestyvän kauppiaan vaimo ja paronittaren rakkain ystävätär.

Beatricelle on luonteenomaista vitsailla ja pilailla muiden kustannuksella aina, kun suinkin voi. Hänestä on hauskaa aiheuttaa hämmennystä, mutta ilkeä hän ei ole. Hänen kiusoittelunsa on pikemminkin lempeää ja toverillista kuin suurta harmia aiheuttavaa. Rouvaa pidetään yleisesti huumorintajuisena ja älykkäänä naisena, jonka seurassa aika ei käy pitkäksi. Beatricella on tapana viihdyttää seuralaisiaan mitä kummallisemmilla tarinoilla muiden kommelluksiin liittyen. Omista seikkailuistaan hän puhuu vielä sitäkin enemmän. Beatrice jää harvoin sanattomaksi, olipa tilanne mikä hyvänsä. Seurasta riippuen hän on useimmiten se, joka on eniten äänessä.

Pohjimmiltaan rouva Olivierilla on todella tasainen luonne. Häntä ei juuri hetkauta, jos asiat eivät mene suunnitelmien mukaan, vaan hän ohittaa vastoinkäymiset olan kohautuksella. Tämä ei johdu siitä, etteikö hän välittäisi asioista. Ennemminkin taustalla on asenne, jonka mukaan epäonnistumisia ja menneitä asioita on turha jäädä märehtimään. Joskus elämä vain sattuu olemaan epäreilua, eikä sille mitään mahda. Osaa Beatrice itkeäkin, jos hänen sieluunsa sattuu. Esimerkiksi ainoan lapsen menettäminen on ollut hänelle kova paikka, eikä hän ole vieläkään kunnolla päässyt siitä yli.

Beatricen vahvuuksina voidaan elämänmyönteisen asenteen lisäksi pitää itsevarmuutta, älykkyyttä, sosiaalisia taitoja ja päättäväisyyttä. Hän on taitava käsitöissä ja hänellä on hyvin kaunis käsiala. Beatricea on siunattu hyvällä tilannetajulla, eikä hän onnekseen möläyttele joskus kärkkäitäkin mielipiteitään ääneen missä tahansa seurassa. Heikkouksiakin rouva Olivierilla on ja niistä suurin on kenties hänen aviomiehensä. Vaikka hän kuinka olisi päättänyt inhota miestään tuon typeryyksien vuoksi, aina hän huomaa leppyvänsä ihan liian helposti. Beatrice ei osaa soittaa eikä hänen lauluäänensäkään ole sen parempi kuin muilla. Korttipeleissä hän häviää aina, eikä oikein jaksa sellaisiin edes keskittyä.

Kauppiaan rouva viihtyy paremmin muiden seurassa kuin yksin. Omassa seurassaan hän tylsistyy helposti ja siksi hän onkin lähes aina siellä, missä on koolla muitakin. Ihmisten lisäksi Beatrice on kiinnostunut ympäristöstä, taloudesta ja politiikasta. Kirjallisuus ja taiteet eivät häntä kiinnosta muuten kuin näytelmien muodossa. Hän ei jaksa lukea, eikä hän osaa arvostaa runoutta. Sen sijaan älykäs keskustelu yhteiskunnallisista asioista on enemmän hänen makuunsa. Yksi Beatricen suurimmista mielenkiinnonkohteista on mytologia. Hän rakastaa vanhoja taruja ja uskomuksia kenties enemmän kuin moni muu. Mytologiasta ja historiasta hän on poiminut jopa lemmikkiensä nimet.


Rouva Olivier ei juuri puhu syntyperästään, ei ainakaan oikeista vanhemmistaan, jotka olivat köyhiä ja kaikin puolin tavallisia maanviljelijöitä. Beatrice syntyi perheen kuopuksena ja hänen syntymänsä koitui maatilanemännän kohtaloksi. Benedict jäi yksin kolmen lapsensa kanssa. Jokusen vuoden hän yritti parhaansa mukaan selvitä omin neuvoin, mutta tyttären vartuttua hän päätti lähettää tuon Pariisiin vaimonsa veljen hoiviin. Beatrice oli tuolloin vasta kymmenen vuoden ikäinen tyttölapsi, joka oli tottunut maatilan töihin. Hän oli ehtinyt jo oppia ruokkimaan kanoja ja lypsämäänkin, mutta sellainen elämä sai jäädä taakse. Beatricelle syyksi kerrottiin juuri rahanpuute, mutta tosiasiassa isä pelkäsi raskaiden töiden olevan liikaa heiveröiselle ja sairasteluun alttiille tytölle. Uuteen perheeseen oli aluksi hankalaa sopeutua, eivätkä enon kolme lasta suinkaan auttaneet asiaa. Beatrice sai aina tuntea olevansa hieman ulkopuolinen, sillä serkut pitivät häntä köyhänä maalaistollona. Ajan kanssa serkusten välit kuitenkin paranivat ja heistä tuli melkein kuin oikeat sisarukset.

Uudessa perheessä Beatrice sai oppia aivan uusille tavoille. Hänen enonsa oli taistellut tiensä menestyväksi liikemieheksi, jolla oli varaa hankkia lapsilleen parhaat mahdolliset opettajat. Myös kasvattitytär sai yhtä hyvän koulutuksen kuin perheen oikeat lapset. Beatrice oli hyvä oppilas ja hänelle etenkin kielet olivat helppoja. Eniten haasteita tuotti päästä eroon maalla opituista tavoista, joita etenkin rouva Palomer piti rahvaanomaisina. Serkuistaan mallia ottamalla tyttö kuitenkin oppi etiketinmukaisen käyttäytymisen, hienostuneemmat eleet ja sivistyneemmän puhetavan. Joidenkin vuosien kuluttua Beatricea ei olisi voinut uskoa samaksi maalta tulleeksi olennoksi, joka hän oli ollut perheen luo muutettuaan.

Kuusitoistavuotiaana Beatrice pääsi itseään pari vuotta vanhemman, hiljattain aatelisarvon ostaneen porvarisuvun tyttären seuraneidiksi. Uuden tehtävänsä myötä Beatrice pääsi ajoittain vierailemaan aina Versailles'n palatsissa saakka, vaikka suurin osa ajasta kului edelleen Pariisissa. Työ oli mieluisaa, sillä nuoret naiset tulivat hyvin toimeen keskenään. Pian heistä tulikin toistensa rakkaimmat ystävät. Lisetten kautta Beatrice tutustui myös Giselleen, nuoreen varakreivin tyttäreen, joka niin ikään kuusitoistavuotiaana vähät välitti säätyeroista ja tahtoi keskittyä ainoastaan hauskanpitoon. Myös Gisellestä tuli yksi Beatricen parhaimmista ystävistä. Seuraneitinä Beatrice toimi, kunnes avioitui perhetuttavan kanssa.

Kaksikymmentävuotiaana Beatrice oli kuin kuka tahansa porvariston tytär. Hän oli kaunis, eloisa ja tietoinen omista päämääristään, mikä lisäsi hänen vetovoimaansa. Kun enon nuori liikekumppani Gabriel Olivier ensimmäisen kerran tapasi Beatricen, hän rakastui ensisilmäyksellä. Tunne oli molemminpuolinen ja niinpä kaksikko avioitui, kenties turhankin pikaisesti. Gabriel ei vaimonsa syntyperästä välittänyt, sillä oli liian sokeasti rakastunut. Avioliiton ensimmäiset vuodet olivat Beatricen elämän onnellisinta aikaa. Pariskunnan onnea lisäsi entisestään se, kun Beatrice alkoi odottaa lasta. Lapsi syntyi terveenä, mutta jo ennen ensimmäistä syntymäpäivää oli tuhoisa rokkotauti koitunut pojan kohtaloksi ja hän menehtyi. Vanhemmille se totta kai oli kova isku. Gabriel oli niin murheen murtama, että syytti vaimoaan tapahtuneesta ja otti lohdutukseksi rakastajattarekseen Gisellen, vaimonsa ystävän. Rakastajattarestaan Gabriel ei kuitenkaan välittänyt ja siitä Giselle on vielä tänäkin päivänä katkera, hän kun olisi halunnut rikkaan ja komean Gabrielin kokonaan omaksi leikkikalukseen ja tuhlailujensa rahoittajaksi. Hemmotellun Gisellen perhe kun sattui olemaan pikemminkin velkainen kuin hyvätuloinen ja rikkaudet olivat perheen tyttärelle tärkeämpää kuin ystävät. Myöhemmin Giselle avioitui itävaltalaisen vapaaherran kanssa.

Beatrice tietenkin loukkaantui verisesti tapauksen vuoksi ja päätti seurata miehensä esimerkkiä heittäytymällä kevytmieliseksi itsekin. Rakastajaa hän ei ole koskaan vuoteeseensa saakka ottanut, mutta flirttailua on esiintynyt senkin edestä. Versailles’n kaupunkiin pariskunta on muuttanut aivan hiljattain ja ovat heti aiheuttaneet suurta kohua, kiitos Gisellen juorujen. Kaupungissa ja varmasti hovissa saakka Olivierit ovat olleet puheita herättävä pariskunta. Tämä johtuu sekä myrskyisästä avioliitosta, Gabrielin rakastajattarista että häpeällisestä sukulaisuussuhteesta de Daviaun paroniin. Oliviereilla on rahaa ja sen myötä tiettyä valtaa ja ystäviä hovissa, jonka tähden he ovat paljon anteeksi, vaikkeivat aatelistoon kuulukaan. Giselle ei kuitenkaan ole voinut antaa anteeksi sitä, ettei saanutkaan rikasta ja komeaa nuorukaista itselleen ja on siksi aiheuttanut Beatricelle päänvaivaa laittamalla liikkeelle perättömiä huhuja rouvan olemattomista miesseikkailuista. Gabrielin kuoltua juorut ovat vaimenneet ja Giselle lähtenyt miehensä käskystä takaisin Itävaltaan. Jonkin aikaa sen jälkeen Beatrice synnytti pojan, jota Gabriel ei ehtinyt koskaan nähdä.


Omistaa andalusialaisen tamman nimeltä Nefertiti. Tamma on hieman äksy ja hankala, mutta Beatricella ei juuri ole sen kanssa ongelmia, hän kun on ratsastanut lapsesta saakka. Beatricella on myös mopsinaaras nimeltä Demeter. Hän on tottunut olemaan tekemisissä eläinten kanssa ja sen myös huomaa.